Sairaalasielunhoito

Sairaalasielunhoito on sielunhoito-, neuvottelu- ja koulutustyötä, jonka tarkoituksena on sairaaloissa ja hoitolaitoksissa sekä avohoidossa olevien potilaiden, heidän omaistensa ja henkilökunnan tukeminen. Työn erityisluonteeseen kuuluu sielunhoidollisen lähestymistavan ja inhimillisen elämän arvokkuuden painottaminen. Sielunhoidon keskeisiin periaatteisiin kuuluu ihmisten kohtaaminen siinä elämäntilanteessa, missä hän kulloinkin on. Terveydenhuollossa sieelunhoito nöhdään osana potilaan kokonaishoitoa. Erityisen tärkeänä pidetään potilaan yksilöllistä ainutlaatuisuutta […]

Yökahvila

Yökahvilaksi kutsutaan kaikille nuorille (ensisijaisesti peruskoulun yläasteikäisille) avointa, seurakuntien järjestämää toimintaa, joka ajoittuu pääsääntöisesti perjantai- ja lauantai-iltoihin klo 20.00–24.00 väliselle ajalle. Ohjelmallisesta tarjonnasta päättää toiminnan vastuullinen järjestäjä eli seurakunnan nuorisotyön esimies. Yökahvilatoiminta nähdään käytännössä erityisnuorisotyön työmuotona.

Viestintä kirkossa

Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja sen seurakunnat ovat julkisoikeudellisia yhteisöjä. Julkisena yhteisönä seurakunnan tulee noudattaa avoimuutta ja julkisuusperiaatteita ja harjoittaa aktiivista viestintää. Julkisuus kuuluu seurakunnan olemukseen hengellisenä yhteisönä. Viestintään liittyviä säännöksiä on kirkkolaissa, kirkkojärjestyksessä ja julkisuuslaissa. Kirkko on olemukseltaan, tehtävältään ja toiminnaltaan viestivä yhteisö, joka haluaa tukea vuoropuhelua yhteiskunnassa. Kirkossa vuoropuhelu voi tarkoittaa sekä sisäistä että […]

Partio

Partio on kansainvälinen nuorisoliike, jonka jäsenet edustavat monia uskontoja ja kirkkokuntia. Suomessa noin 70 prosenttia partiolaisista kuuluu lippukuntiin, joiden taustayhteisönä on evankelis-luterilainen seurakunta. Partiotoiminta kuuluu seurakuntien nuorisotyöhön. Lähes joka seurakunnassa on partiotyöstä vastaava työntekijä. Partion ydinasioita ovat toiminta luonnossa, elämykset ja seikkailut, tekemällä oppiminen, yhdessä päättäminen ja henkilökohtainen kehitys. Partiolaisen lupaus on: ”Tahdon rakastaa Jumalaani […]

Seurat

Seurat on melko vapaamuotoinen, hengellinen tilaisuus, jossa kuullaan lyhyehkö puhe tai puheita, selitetään Raamattua ja lauletaan virsiä tai muita hengellisiä lauluja. Puhujana seuroissa voi olla pappi tai usein myös maallikko. Erityisesti herätysliikkeiden kokoontumisia sanotaan seuroiksi. Seurat yleistyivät Suomessa pietismin rantautumisen myötä, jolloin ne osoittivat seurakuntalaisten oma-aloitteisuuden uskonnollisissa kysymyksissä. Herätysliikkeet ja kristilliset järjestöt

Ulkosuomalaistyö

Suomen ev.lut. kirkon Kirkkohallituksen kanssa sovitun sopimuksen mukaisesti Merimieskirkko hoitaa kirkollisen ulkosuomalaistyön operatiivisen johtamisen ja koordinoinnin vuoden 2025 alusta. Lue lisää:

Palveleva puhelin ja Palveleva netti

Palveleva puhelin on seurakuntien puhelimitse tapahtuvaa sielunhoitotyötä. Työmuoto syntyi 1960-luvulla. Palvelevaan puhelimeen tulee vuosittain kymmeniä tuhansia soittoja. Yleisimpiä keskusteluissa käsiteltyjä aiheita ovat yksinäisyys, ihmissuhteet, mielenterveyden vaikeudet ja uskonnolliset kysymykset. Palvelevan puhelimen vastaajina toimivat koulutusta saaneet vapaaehtoiset päivystäjät sekä seurakuntien työntekijät. Toimintaperiaatteeseen kuuluu, että puhelut ovat nimettömiä, luottamuksellisia ja soittajan persoonaa kunnioittavia. Palveleva puhelimen numero on […]

Erityisnuorisotyö

Luterilaisen kirkon erityisnuorisotyöllä tarkoitetaan etsivää, lähimmäiskeskeistä nuoriso- ja varhaisnuorisotyötä. Työ kohdistuu nuoriin, jotka voivat olla vaarassa syrjäytyä tai ovat jo syrjäytyneet. Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret tarvitsevat tukea erilaisissa kasvamiseen, jaksamiseen, ihmissuhteisiin, kotiin, kouluun, vapaa-aikaan, päihteidenkäyttöön sekä itsenäistymiseen liittyvissä kysymyksissä. Erityisnuorisotyössä työskentelevillä on erityistä osaamista haavoittavissa olosuhteissa elävien lasten ja nuorten kohtaamiseen. Tavoitteena on, että nuori ymmärtää […]

Piki-toimintamalli

PIKI-toimintamallin avulla tunnistetaan ja ehkäistään kiusaamista kotona ja varhaiskasvatuksen ryhmissä. Tavoitteena on vahvistaa erityisesti lasten vuorovaikutus- ja tunnetaitoja. PIKI-toimintamalli perustuu ajatukseen siitä, että pienten lasten kiusaamisessa on kyse puutteista vuorovaikutus- ja itsesäätelytaidoissa. Nämä ovat opittavissa olevia taitoja. PIKIssä muistetaan, että kukaan ei synny kiusaajaksi tai ilkeäksi, vaan kiusaaminen on opittu toimintatapa. PIKIssä kiusaamisella tarkoitetaan ryhmässä […]

Perheneuvontatyö

Perheneuvontatyöllä tarkoitetaan kirkon perheasiain neuvottelukeskuksissa suoritettavaa työtä. Perheneuvonnassa selvitellään luottamuksellisesti avioliittoon, parisuhteeseen, perhe-elämään ja muihin ihmisen henkilökohtaisiin ongelmiin liittyviä kysymyksiä sekä annetaan myös lain tarkoittamaa perheasiain sovittelua sekä työnohjausta ja koulutusta. Perheneuvontatyötä tekevät erikoistumiskoulutuksen saaneet työntekijät. Perheneuvoja kunnioittaa aina asiakkaan itsemääräämisoikeutta. Ratkaisut ovat riippuvaisia niistä mahdollisuuksista, joita asiakas löytää. Vastaanotolla voidaan käydä parina, perheenä tai […]

Takaisin sivun alkuun