Kirje läheisensä menettäneelle

Hyvä Ystävä!

Kutsun sinua ystäväksi, koska tunnemme toisiamme. Kumpikin meistä tietää mitä rakkaan läheisen menettäminen merkitsee. Näin ollen luulen tietäväni ja ymmärtäväni miltä sinusta nyt tuntuu, minkälaiset ajatukset ja tunteet sisälläsi liikkuvat näinä kuukausina ja viikkoina. Ja sinä voit kuvitella miltä minun elämäni tältä osin näyttää, kun kerron, että olen kaksikin kertaa joutunut saattamaan rakasta puolisoa haudan lepoon. 

Vuonna 1994 kuoli ensimmäinen vaimoni. Menin uusiin naimisiin, ja muutamia kuukausia sitten minua kohtasi sama menetys ja suru. Ensimmäinen vaimoni kuoli pitkän sairauden uuvuttamana, joten sain aikaa valmistautua hänen poismenoonsa. Toisen kuolema tuli yllättäen, täydellisenä shokkina, josta en ole vieläkään toipunut. Siten minulla on nyt kaksinkertainen kokemus siitä mitä suru, kaipaus ja yksinäisyys merkitsevät ihmisen elämässä. Seuraavassa tahdon jakaa kanssasi muutamia kokemuksia ja ajatuksia tästä.

Ensimmäisen puolisoni kuoleman jälkeen sain eräältä ystävältä norjalaisen runon, jossa surua kutsutaan matkakumppaniksi ja ystäväksi. Onhan se matkakumppani, mutta voiko se myös olla ystävä? Jos on, niin välillä aika rasittava sellainen. Mutta olen kokenut, että se kuitenkin tahtoo minulle hyvää ja että sillä on minulle annettavaa.

Ensiksikin suru kysyy sinulta ja minulta: Tiedätkö, että minä olen tässä sen vuoksi, että sinä olet rakastanut? Sinä suret, koska sinun rakkautesi on menettänyt kohteensa. Suru on koditonta rakkautta. 

Toinen asia, jonka yhteinen ystävämme haluaa kertoa meille, on tämä: Minun kanssani sinä saat olla oma itsesi, juuri sellainen kuin olet. Sinun ei tarvitse yrittää olla vahva itsesi eikä kenenkään muunkaan silmissä. Ensimmäisen vaimoni kuoltua sain sukulaisilta postikortin. Kortissa oli kuva turvaverkosta, johon saa hypätä alas palavasta talosta. Alla oli teksti: ”Jollet anna itsellesi lupaa pudota, et voi kokea, että sinua kannetaan.

Kolmannenkin asian surumme haluaa meille sanoa: Et tarvitse pelkästään läheisten ihmisten tukea ja turvaverkkoa. Tarvitset myös yksinäisyyttä. Sinun on hyvä olla välillä yksin omien ajatustesi kanssa, omien kysymystesi, kaipuusi ja ikäväsi kanssa. Sinun on hyvä käydä läpi ja käsitellä tunteitasi kenenkään häiritsemättä, hitaasti ja kaikessa rauhassa. Saamassani norjalaisessa runossa sanotaankin: Älä pelkää matkan yksinäisyyttä!

Tuossa runossa sanotaan myös: ”Pysähdyt ja katsot kauas taakse tuhat kertaa, yhä uudelleen.” Tähän liittyen yhteinen ystävämme sanoo meille myös: Älä pelkää muistella! Joskus muistot saattavat tosin tehdä kipeää. Moni asia muistuttaa poismenneestä: vaatteet, kengät, henkilökohtaiset tavarat, jotka tulevat vastaan eri puolilla kotia. Tuntuu kipeältä tulla yksin paikkoihin, joissa on viettänyt aikaa yhdessä poismenneen kanssa. On vaikeaa valmistautua yksin kirkkovuoden suuriin juhliin tai uuteen vuodenaikaan. Kyyneleet eivät silloin ole kaukana. Itse olen huomannut, että on helpompaa katsella taaksepäin silloin, kun onnistun tekemään muistoista kiitosaiheita. Kun ensimmäinen vaimoni oli kuollut, sain kirjeen edeltäjältäni Mikko Juvalta. Omien kokemusten pohjalta hän mm. kirjoitti: Nyt ajattelet vain mitä olet menettänyt, vähitellen rupeat ajattelemaan mitä olet saanut omistaa. Sain jo silloin kokea että hän oli oikeassa, ja nyt kesän jälkeen olen uudestaan saanut ruveta kiittämään yhteisistä ihanista vuosista.

Surun eräs suuri ystävänlahja meille on myös siinä, että se tarjoaa mahdollisuuden tarkastella elämäämme aiempaa kokonaisemmasta ja syvemmästä näkökulmasta, myös iankaikkisuuden näkökulmasta. Saamassani runossa sanotaan: Vievät askelmat yli arvoitusten kuilun. Kuolema herättää paljon kysymyksiä. Mitä kuolema on? Missä ovat nyt poismenneet rakkaamme? Näihin kysymyksiin surulla ei ole vastauksia. Tässä tilanteessa olen saanut paljon apua ja lohdutusta esim. apostoli Paavalilta, kun hän antaa ymmärtää, että kuolema merkitsee hänelle sitä, että hän pääsee ”Kristuksen luo”(Fil.1:23) ja ”kotiin Herran tykö”(2.Kor.5:8). Mitä tämä konkreettisesti merkitsee, sitä emme tietysti tiedä. Minulle riittää, että se on kuin kotiintulo. Kodin rakkauteen ja iloon, lämpöön ja valoon on hyvä tulla.

John Vikström
Arkkipiispa em.

"Suru kysyy sinulta ja minulta: Tiedätkö, että minä olen tässä sen vuoksi, että sinä olet rakastanut? Sinä suret, koska sinun rakkautesi on menettänyt kohteensa. Suru on koditonta rakkautta."

Syksyn puita lammen rannalla.
Takaisin sivun alkuun