Iankaikkisuus tarkoittaa kristillisessä teologiassa vastakohtaa ajalle, ajallisuudelle, katoavaisuudelle ja luotuna olemiselle.
Kristitty voi olla uskon kautta jo nyt osallinen iankaikkisuudesta ja maailman historian jälkeen alkavasta iankaikkisesta elämästä Jumalan valtakunnassa. Ehtoollinen on tapahtuma, jossa ihminen konkreettisella tavalla tulee osalliseksi Jumalan iankaikkisuudesta ja kuoleman voittamisesta syödessään ja juodessaan Kristuksen ruumiin ja veren. Tämä iankaikkisuus on kristityn varsinainen näköala ja horisontti, sillä uskon kautta hän elää jo tässä ajassa todeksi iankaikkista yhteyttään Jumalaan.
Vanha testamentti opettaa, että Jumala on ”iankaikkinen Jumala” (1. Moos. 21:33) ja sellaisena vapaa, suvereeni ja riippumaton maailman Luoja (Ps. 90:1–2). Uusi testamentti jatkaa tätä opetusta muun muassa antaessaan Jumalalle iankaikkisen ylistyksen ja kiitoksen (Room. 9:5).
Klassinen vertauskuvallinen tapa ilmaista tätä Jumalan suvereenisuutta ajassa ja luodussa maailmassa on Ilmestyskirjan lausuma (Ilm. 1:8) Jumalasta ”Alfana ja Omegana”, kreikkalaisen kirjaimiston ensimmäisenä ja viimeisenä merkkinä.
Uuden testamentin sanoman ytimessä voidaan nähdä olevan iankaikkisen Jumalan saapuminen ajallisuuteen Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi tulon kautta. Tämä ikuisen inkarnaatio eli ruumiillistuminen ajalliseen muodostaa kristillisen uskon perustan.