Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 26.10.2022 Piispainkokous hyväksyi lähetyksen uuden peruslinjauksen Piispainkokous hyväksyi istunnossaan 26.10.2022 Yhteinen todistus, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen peruslinjaus 2023 -asiakirjan. Asiakirja kuvaa kirkon mission eli perustehtävän teologisia peruslinjoja ja esittää niistä nousevat toimintaperiaatteet. Asiakirjan pohjalta kirkko solmii lähetystyön perussopimukset kirkon lähetysjärjestöjen kanssa, kun meneillään oleva sopimuskausi päättyy kesäkuussa 2023. Lähetystyön perussopimuksen solmineita järjestöjä ovat Lähetysyhdistys Kylväjä, Medialähetys Sanansaattajat (Sansa), Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL), Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley), Suomen Lähetysseura (SLS), Suomen Pipliaseura ja Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland (SLEF). Sopijajärjestöjen velvollisuutena on noudattaa omassa toiminnassaan kirkon tunnustusta ja päätöksiä sekä toteuttaa kirkon hyväksymää lähetyksen peruslinjausta ja sen toimintaperiaatteita. Sopijajärjestö raportoi vuosittain keskeisistä strategisista linjauksistaan, toiminnastaan ja taloudestaan Kirkon lähetystyön keskuksen kautta piispainkokoukselle. Piispainkokous keskusteli lähetysjärjestöjen ohjauskeskustelujen raporttien pohjalta ja totesi kaikkien kirkon lähetysjärjestöjen noudattaneen nyt voimassa olevan Yhteinen todistus -asiakirjan määrittelemiä toimintaperiaatteita sekä lähetystyön perussopimusta. Yhteinen todistus, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen peruslinjaus 2023 -asiakirja on tiedotteen liitteenä ja tulee myöhemmin evl.fi-sivustolle. Lisätietoja: Kirkon lähetystyön keskuksen vs. johtaja Elina Hellqvist, elina.hellqvist@evl.fi, p. 040 688 1478 Kuva: Virve Rissanen, Tansania / Suomen Lähetysseura. Tytöt opiskelevat teologiaa Tansaniassa Nyakaton raamattuopistolla. Piispainkokous nimesi toimi- ja neuvottelukuntia 1.1.2023–31.5.2024 Piispainkokous yhdenmukaistaa nimeämiensä toimi- ja neuvottelukuntien toimikautta vastaamaan kirkkohallituksen asettamia neuvottelukuntien toimikautta, jotta puheenjohtajuuksia voidaan tarkastella kokonaisuutena. Tämän vuoksi toimikausia pidennettiin 31.5.2024 saakka. Nimetyt toimielimet ovat Ekumeenisten asioiden toimikunta, Kirkon lähetystyön toimikunta, Uskontojen kohtaamisen toimikunta, Neuvottelukunta Suomen Vapaakirkon kanssa sekä Neuvottelukunta Suomen Helluntaiherätyksen kanssa. Toimi- ja neuvottelukuntien nimilistat ovat piispainkokouksen sivuilla. Piispainkokous nimesi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ehdokkaiksi Luterilaisen maailmanliiton neuvostoon seurakuntapastori Jussi Luoman ja teologian opiskelija Annika Juurikan. Luterilainen maailmanliitto on jaettu maantieteellisiin alueisiin, ja kullakin alueella on tietty määrä edustajia neuvostossa. Suomen evankelis-luterilainen kirkko kuuluu Pohjoismaiden alueeseen, jolla on neuvostossa kuusi paikkaa. Pohjoismaiset kirkot valitsevat edustajansa Luterilaisen maailmanliiton neuvostoon vuoden 2023 alussa. Piispainkokouksen seuraava kokous on 7.12.2022 Helsingissä. Lisätietoja: Piispainkokous Kari Kopperi, piispainkokous pääsihteeri, kari.kopperi@evl.fi, p. 050 594 1317 Liitteet:yhteinen-todistus-2023-hyvaksytty-26.10.2022.pdf Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/piispainkokous-hyvaksyi-lahetyksen-uuden-peruslinjauksen/ Kopioi linkki