Maailmalla

Maailma on ihanan kirjava ja monimuotoinen. Se on myös monella tapaa rikki ja kärsivä.

kuvakollaasi.
Globaalissa maailmassa on valtavasti mahdollisuuksia toimia toisten hyväksi. Suomen evankelis-luterilainen kirkko tekee kansainvälisesti paljon hyvää. (Kuvat Kirkon ulkomaanapu, Suomen Merimieskirkko, WCC.)

Kirkon eri järjestöt käyttävät runsaat 80 miljoonaa euroa vuosittain, jotta mahdollisimman monen perustarpeet olisi turvattu.

Ruokaturva, veden saanti ja sanitaatio, luku- ja kirjoitustaito ja jopa kirjakielen luominen sekä ponnistelut rauhan eteen ovat esimerkkejä tästä. Sinä voit olla osa tätä kaikkea.

Globaalius koskettaa kaikkia

Globaalius koskettaa suomalaisia myös muuttoliikkeen vuoksi. Oman maamme kulttuuri on moninaistunut maahanmuuton seurauksena nopeasti. Samaan aikaan toiset täällä syntyneet ovat muuttaneet muualle maailmaan työ- ja opiskelumahdollisuuksien perässä.

Monet suomalaiset ovat löytäneet ulkomailla liikkuessaan ja asuessaan paikkansa suomalaisesta seurakunnasta. Ns. ulkosuomalaisseurakunta on avoin yhteisö, jonne jokainen suomalainen, reissaaja ja lomailija on tervetullut. Ulkosuomalaistyöstä vastaa Suomen Merimieskirkko.

Kirkon kansainvälisyyteen kuuluvat myös stipendiohjelmat ja matka-avustukset. Opiskeluaikana tai työelämään liittyvien opintomatkojen kautta maailman moninaisuus tulee yhä tutummaksi.

Stipendiohjelmat ovat mahtava mahdollisuus, joiden kautta voi aueta uusia ovia omaan kansainväliseen tulevaisuuteen.

Kumppanuutta ja dialogia

 Monilla suomalaisilla kunnilla on ystävyyssuhteita eri puolille maailmaa. Niiden tavoin myös seurakunnat solmivat ystävyyssuhteita, joissa seurakuntien kansainvälinen yhteistyö konkretisoituu ruohonjuuritasolla.

Ystävyysseurakuntatoiminnassa vastuunkantajina ovat tavalliset seurakuntalaiset ja työntekijät käytännöllisen kohtaamisen kautta.

Kirkkomme on kertonut Jumalan rakkaudesta sanoin ja teoin jo 150 vuoden ajan eri puolilla maailmaa. Työ alkoi Afrikasta, Namibian pohjoisosasta ja nykyisin työtä tehdään kaikilla mantereilla.

Hope-teksti kirjoitettuna narulla maahan.
1.12. vietetään vuosittain Aids-päivää. Rukouksena on silloin, että rakkaus ja oikeudenmukaisuus veisivät tilaa eriarvoisuudelta. Kuva WCC.

Yhdessä voimme vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa

Olemme kirkkona mukana laajoissa verkostoissa, jotka joka päivä vaikuttavat miljoonien ihmisten elämään. Useimmiten verkostojen työ – myös suomalaisten osalta – ulottuu ruohonjuuritasolle. Toimimme yhdessä kumppaneina. Siksi on tärkeää löytää yhteys yli uskonto- ja kulttuurirajojen.

Dialogi toisten kristittyjen ja toisten uskontojen ihmisten kanssa luo edellytyksiä yhteiselle toiminnalle.

Yhdessä voimme vaikuttaa köyhyyden ja osattomuuden syihin ja vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa. Kaiken pohjalla uskomme siihen, että Jumala on kutsunut meidät työhönsä maailman muuttamiseksi.

Euroopan kirkkojen konferenssin workshop 2018 Serbian Novo Sadissa.
Euroopan kirkkojen konferenssi toi yhteen satoja ihmisiä Serbiaan Novi Sadiin vuonna 2018. Euroopan kirkkojen konferenssi pyrkii edistämään kirkkojen yhteyttä, rauhaa ja ihmisoikeuksia Euroopassa. Kuvassa vas. suomalaiset Krista Tiainen ja Matias Uusisilta. Kuva: CEC.

Tilaa Kirkon ulkoasiain osaston uutiskirje

Kirje ilmestyy sähköpostiin noin kerran kuussa ja sisältää ajankohtaista tietoa kirkon kansainvälisestä toiminnasta.

TILAA TÄSTÄ
Takaisin sivun alkuun