Nuorille

Seurakunnissa on nuorten näköistä toimintaa

Nainen ja mies.

Seurakunnissa on tarjolla monipuolista toimintaa nuorille, joka on nuorten näköistä: nuorteniltoja, musiikkia, urheilua, retkiä, leirejä, excuja ja paljon muuta. Jokaiselle löytyy jotakin – katso seurakuntasi sivuilta tai ota yhteyttä seurakuntasi nuorisotyöntekijään. Nuorten toimintaan ja tilaisuuksiin on lämpimästi tervetullut, vaikkei kuuluisi kirkkoon. Seurakunnissa on nuorelle paljon muutakin kuin rippikoulu, vaikka se keskeistä nuorten toimintaa seurakunnissa onkin. Rippikoulun käy iso osa 15-vuotiaista nuorista. Rippikoulun jälkeen nuortenillat ja isostoiminta on hyvä tapa tutustua seurakunnan toimintaan ja mahdollisuus syventää omaa uskoa.  

Rippikoulusta eväitä elämään

Rippikoulu on seikkailu, jonka aikana nuori saa eväitä elämäänsä. Yhdessä muiden nuorten ja seurakunnan aikuisten kanssa he pohtivat elämään ja uskoon liittyviä asioita. Useimmiten nuori käy rippikoulun sinä vuonna, kun hän täyttää 15 vuotta. Jokaisella on oikeus käydä rippikoulu. Kirkko pyrkii siihen, että kaikki nuoret saisivat parhaan mahdollisen rippikoulukokemuksen. Jokaisella nuorella lähtötilanteesta riippumatta on tasavertainen oikeus käydä rippikoulu.

Lue lisää rippikoulusta täällä.

Rippikoulun jälkeen

Rippikoulun jälkeen yleensä seurakunnissa järjestetään nuorteniltoja ja isoskoulutusta nuorille. Useissa seurakunnissa järjestetään kaikille riparin käyneille jatkoripari. Lahtelaisessa Joutjärven seurakunnassa jatkoripari kulkee “Megis” -nimellä. Vuonna 2023 Megis näytti Joutjärven seurakunnassa tältä:

Isosena toiminen on suosittua

Isoset ovat seurakuntien leirien, erityisesti rippileirien nuoria, vapaaehtoisia vastuunkantajia ja yhteishengen luojia. Heidän ansiostaan rippikoulu perustuu pitkälti vertaisoppimiseen. Isoset saavat rippikoulussa todellista vastuuta, ja heihin luotetaan. Samalla kun isonen on tukemassa leirillä riparilaisten kasvua, hänellä on mahdollisuus kokea itse ripari uudelleen. Se tarkoittaa hauskoja kokemuksia, mutta myös paikkaa pohdiskella asioita. Oma usko voi syventyä, ja itseään voi oppia tuntemaan paremmin.

Seurakunnat kouluttavat isoset tehtäväänsä. Yleensä noin vuoden mittaisessa koulutuksessa tutustutaan syvemmin Raamattuun ja pohditaan elämän suuria kysymyksiä. Isoskoulutukseen ja -toimintaan osallistuminen on hyvä tapa pysyä rippileirin jälkeen seurakunnan nuortentoiminnassa mukana ja samalla saada itselle eväitä toimia kristittynä ja yhteiskunnan, perheen ja kaveripiirin jäsenenä. Isoskoulutukseen saa tulla ja osallistua, vaikka ei tavoittelisikaan isosen tehtävää rippileirillä.

Isostoiminta on vapaaehtoistyötä parhaimmillaan ja erittäin suosittua. Rippikoulun ohella isosia tarvitaan varhaisnuorten ja lasten leireillä, diakoniatyössä, pyhäkoulussa ja muissa vastuutehtävissä.

Lue lisää: Isostoiminta 

Joutjärven seurakunnassa Lahdessa Isostoiminta tunnetaan nimellä “Liideri”. Isostoiminnan leiri saattaa siis näyttää esimerkiksi seuraavanlaiselta:

(Video: Joutjärven seurakunnan nuorisotyö, Lahti)

Rippikoulu

Mitä se ripari on?

kaikki rippikoulusta

Walk-in terapia nuorille

Matalan kynnyksen mielenterveysapua alle 29-vuotiaille.

Ilmaista ja anonyymia apua
Takaisin sivun alkuun