Hiippakunta

Sana hiippakunta tulee piispan päähineen, hiipan, nimestä. Hiippakunta on piispan johtama kirkollinen kaitsenta-alue, joka koostuu seurakunnista.

Hiippakunnan hallintoelimiä ovat hiippakuntavaltuusto ja tuomiokapituli. Hiippakunta on jaettu alueellisesti rovastikuntiin. Hiippakuntia on vain vanhoissa episkopaalisissa eli piispallisissa kirkoissa.

 

Hiippakuntien historiallinen tausta

Hiippakuntaa pidetään vanhimpana ja perustavimpana kirkollisen järjestäytymisen muotona, koska hiippakunnan piispa edustaa virkaa, joka on periytynyt apostoleilta asti. Vanhakirkollisena aikana, n. 200–500-luvuilla, piispat olivat lähinnä suurten kaupunkiseurakuntien johtajia. Suomen ensimmäinen hiippakunta aloitti toimintansa 1200-luvulla.

Hiippakuntajärjestelmä murtui uskonpuhdistuksen emämaassa Saksassa 1520-luvulla. Sen sijaan Ruotsi-Suomessa luterilainen kirkko säilytti piispuuden ja hiippakunnat käytännössä ennallaan.

Hiippakuntajako ja -hallinto Suomessa

Suomessa on yhdeksän luterilaista hiippakuntaa. Ne ovat perustamisvuoden mukaisessa järjestyksessä: Turku, Tampere, Oulu, Mikkeli, Porvoo, Kuopio, Lapua, Helsinki ja Espoo. Turun arkkihiippakunnassa on sekä arkkipiispa että piispa. Molemmat ovat piispoja ja toimivat täysin piispallisin valtuuksin sovitun työnjaon mukaisesti.

Hiippakunnan seurakunnat ja papit kuuluvat tuomiokapitulin valvonnan ja piispallisen kaitsennan piiriin. Tätä tehtävää varten piispan apuna on lääninrovasteja, jotka edustavat piispaa paikallistasolla rovastikunnissa. Hiippakunnallista hallintoa varten tuomiokapitulissa on lakimiesasessorin ja notaarin virat. Hiippakunnallista toimintaa ja koulutusta varten hiippakunnissa on hiippakuntadekaanin virka sekä hiippakuntasihteerin virkoja.

Piispan lisäksi tuomiokapitulin jäseninä ovat tuomiorovasti, joka on tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra, kaksi pappisasessoria, lakimiesasessori, hiippakuntadekaani ja yksi maallikkojäsen, jonka valitsevat hiippakuntavaltuuston maallikkojäsenet.