Palaa sanaston etusivulle

Lähetysjärjestöt

Olemme osa globaalia yhteisöä. Maailmassa eri kirkot ja kristilliset yhteisöt muodostavat verkoston, joka ulottuu käytännössä kaikkialle. Kirkko ja seurakunnat tarvitsevat kirkon lähetysjärjestöjä oman lähetysvastuunsa toteuttamisessa työalueilla.

Lähetysjärjestö on ulkomaiseen työhön erikoistunut seurakuntien palvelujärjestö. Kirkon lähetysjärjestöjen työhön ulkomailla kuuluu evankeliumin julistaminen, diakonia eli palvelu sekä koulutus ja vaikuttamistoiminta. Työ toteutetaan useimmiten yhteistyössä paikallisen kirkon tai muun kumppanin kanssa.

Kirkon lähetysjärjestöksi pääseminen edellyttää sopimuksen solmimista. Kirkon lähetysjärjestöinä toimivat:

Sopimuksen kirkon kanssa on solminut myös Kirkon Ulkomaanapu. Se toimii diakonisista lähtökohdista ja on osa kirkon yhteistä todistusta. Sen tekemää työtä kutsutaan kansainväliseksi diakoniaksi. Siksi se on perinteisesti lueteltu tässä yhteydessä erikseen.

Lähetysjärjestöillä on noin 150 lähetystyöntekijää yli 30 maassa, kaikissa maanosissa. Heidän lisäkseen järjestöt mahdollistavat tuhansien paikallisten työntekijöiden työskentelyn kouluttamalla, palkkaamalla tai tukemalla kumppaneiden rekrytointia. Eniten heitä on Aasiassa. Seurakunnat tukevat lähetystyötä taloudellisesti, rukouksin sekä kertomalla järjestöjen ja niiden työntekijöiden sekä kumppaneiden työstä. Seurakunnilla on kirkon lähetysjärjestöjen kanssa yhteensä noin 2000 nimikkosopimusta. Niiden kautta tuetaan joko suomalaisten nimikkolähettien tai yhteistyökirkkojen ja -järjestöjen työtä. Kaikkiaan järjestö käyttävät tähän työhön yli 100 miljoonaa euroa vuosittain.

Lähetysjärjestöjen yhteistyön koordinoimisesta sekä luterilaisen kirkon lähetystyön kehittämisestä huolehtii Kirkon lähetystyön keskus, joka perustettiin Kirkkohallitukseen vuonna 1975. Keskus huolehtii myös kirkon lähetystyön yhteisestä kasvatuksesta, koulutuksesta ja tiedotuksesta. Se julkaisee verkkojulkaisua Kirkkomme Lähetys.

Lähetystyötä ja kansainvälistä apua

Takaisin sivun alkuun