Me kirkossa haluamme olla mukana rakentamassa sellaista yhteiskuntaa, jossa lapset, nuoret ja perheet voivat elää itsensä näköistä elämää. Sellaisessa elämässä myös katsomukset ja uskonnot saavat olla läsnä. Lapsen oikeus omaan kieleen, kulttuuriin, uskontoon ja katsomukseen turvataan laissa. Yhteistyössä varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen kanssa käytetään Neljän korin mallia, joka pohjautuu voimassa olevaan Opetushallituksen ohjeistukseen.
Tutustu Kasvua katsomuksesta verkkosivustoon
Eri kirkoilla ja katsomusyhteisöillä on tärkeä rooli kasvatuksessa. Ne tarjoavat asiantuntijuutta, oppimateriaaleja, työpanosta ja erilaisia oppimisympäristöjä ja näin tekevät näkyväksi kulttuurista ja katsomuksellista moninaisuutta. Opettajilla on päävastuu katsomuskasvatuksen ja uskonnonopetuksen toteutumisesta. Kirkon, päiväkotien ja koulujen yhteistyössä lähtökohtana on luottamuksen rakentaminen, tasavertaisuus ja keskinäinen kunnioitus. Yhteistyössä huomioidaan myös perheiden moninaisuus.
Katsomuskasvatus on oppimista ja toimintaa, joka toteutuu perhepäivähoidossa, päiväkodeissa ja esiopetuksessa. Se kuuluu kaikille lapsille. Uskonto on peruskoulun ja lukion oppiaine, jossa opiskellaan sekä omaa että muita uskontoja ja katsomuksia. Sen rinnakkaisaine on elämänkatsomustieto.
Juhlakulttuuri ovat tärkeä osa varhaiskasvatuksen ja koulun toimintaa. Juhlat eivät ole uskonnon harjoittamista, vaikka ne sisältäisivät yksittäisiä uskontoon viittaavia elementtejä. Juhlat ovat osa suomalaista kulttuuriperintöä. Esimerkiksi Suvivirsi ja joulukuvaelma sisältyvät useimpien päiväkotien ja koulujen kevät- ja joulujuhliin.Pitkälle viety uskonnollista alkuperää olevien perinteiden välttäminen ei edistä uskonnollista suvaitsevaisuutta. Juhlia voidaan järjestää kirkkotilassakin, kunhan kaikkien uskonnonvapautta ja yhdenvertaisuutta kunnioitetaan.
Uskonnolliset tilaisuudet sisältävät uskonnon harjoittamista, esimerkiksi rukousta. Uskonnonvapauslaki turvaa lapsille mahdollisuuden uskonnon harjoittamiseen. Päiväkoti tai koulu voi tarjota oppilaille mahdollisuuden osallistua uskonnolliseen tilaisuuteen, esimerkiksi joulukirkkoon tai pääsiäishartauteen. Opetushallituksen ohjeen mukaisesti opetuksen järjestäjä huolehtii tällöin vaihtoehtoisten tilaisuuksien järjestämisestä ja viestinnästä kotien kanssa. Kunta voi päättää myös niin, ettei uskonnollisia tilaisuuksia järjestetä varhaiskasvatuspäivän tai koulupäivän yhteydessä.
Seurakunnat tekevät yhteistyötä päiväkotien ja koulujen kanssa. Yhteistyötä tehdään laajasti opiskeluhuollon tukena. Ryhmäytykset, koulupäivystykset, pienryhmät ja harrastuskerhot vahvistavat yhteisöllisyyttä ja ehkäisevät kiusaamista ja yksinäisyyttä. Kasvatuksen ammattilaiset seurakunnasta ovat yhteisön arjessa kaikkia varten, myös surun ja kriisin yllättäessä. Seurakunta voi myös tukea henkilöstön työssä jaksamista tarjoamalla virkistystä ja koulutusta. Yhä useampi seurakunta järjestää heille hiljaisuuden retriittejä ja pyhiinvaelluksia. Se, mitä kaikkea seurakunnan yhteistyö on paikallisella tasolla, voidaan määritellä kunnan ja seurakunnan yhteistyösopimuksella.
Kirjoita hakukenttään oman alueen tai paikkakunnan nimi.