Kaikki tiedotteet

24.8.2022

Täysistunto hyväksyi Kirkon perheneuvonnan suuntaviivat vuoteen 2026

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallituksen täysistunto hyväksyi istunnossaan 24.6.2022 kirkon perheneuvonnan suuntaviivat Perheneuvonnan ovet auki – kirkon perheneuvonnan suunta vuoteen 2026. Linjausten tarkoituksena on suunnata kirkon perheneuvontatyötä, antaa tukea paikallisten perheasiain neuvottelukeskusten työn suunnitteluun ja seurakuntien päätöksentekoon sekä viestiä perheneuvontatyöstä yhteistyökumppaneille.

Visionsa mukaisesti kirkon perheneuvonta tekee työtä rakkauden puolesta. Perheneuvonnassa keskitytään erityisesti parisuhteen ja perheen kysymyksiin. Työn tavoitteena on vahvistaa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia tukemalla sielunhoidollisen ja terapeuttisen keskustelun avulla hänen kykyään elää lähisuhteissa.

Kirkon perheneuvonta tarjoaa perheneuvontaa yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti kaikenlaisille perheille, pareille ja yksilöille sekä huolehtii, että jokainen asiakas voi kokea perheneuvonnan turvalliseksi ja hänen ainutlaatuisuuttaan kunnioittavaksi.

Perheneuvonta toimii osana paikallista palveluverkostoa ja kohdentaa palvelua erityisesti heille, joille ei ole tarjolla muuta parisuhteen tukea.  

Linjausten valmisteluun ovat osallistuneet perheasiain neuvottelukeskusten tiimit, perheneuvonnan kehittämistyöryhmä sekä eri keskuksia edustamaan valitut suuntatyöryhmän jäsenet.   

Perheneuvonnan ovet auki – kirkon perheneuvonnan suunta vuoteen 2026 on tiedotteen liitteenä.  

Lisätiedot: perheasioiden ja perheneuvonnan asiantuntija Sari-Annika Pettinen, sari-annika.pettinen@evl.fi, p. 040 688 1592.

Seurakuntaliitoksia Pohjanmaalla 

Karijoen seurakunta lakkautetaan 31.12.2022 ja liitetään 1.1.2023 alkaen Kauhajoen seurakuntaan. Seurakunnan alueena on nykyisten Karijoen ja Kauhajoen seurakuntien rajojen mukainen alue. Laajentuvan seurakunnan nimi on Kauhajoen seurakunta, ja sen kirkkoherrana toimii Kauhajoen seurakunnan nykyinen kirkkoherra Jouko Jouko Ala-Prinkkilä

Maalahden (Malax), Petolahden (Petalax) ja Bergön seurakunnat yhdistetään yhdeksi seurakunnaksi 1.1.2023 alkaen. Maalahden seurakuntayhtymä sekä siihen kuuluneet Maalahden, Petolahden ja Bergön seurakunnat lakkautetaan 31.12.2022.

Uusi seurakunta on kaksikielinen, ja sen enemmistön kieli on ruotsi. Uuden seurakunnan alueena on Maalahden kunnan alue. Uuden seurakunnan nimi on Malax församling/Maalahden seurakunta. Nykyisen Maalahden seurakunnan kirkkoherra Tomi Tornberg siirretään uuden Malax församling/Maalahden seurakunnan kirkkoherran virkaan. 

Lisätiedot: taloussuunnittelupäällikkö Johanna Simpanen, p. 050 432 3323, johanna.simpanen@evl.fi   

Lausunto hallinto-oikeudelle Martinkosken seurakuntaliitoksen valituksesta  

Kirkkohallitus katsoo hallinto-oikeudelle tekemässään lausunnossa, että valitus Martinkosken seurakuntaliitoksesta tulee hylätä perusteettomana. Muiden kuin asianosaisten osalta valitus tulee kirkkohallituksen mukaan jättää tutkimatta. Valituksessa ei ole osoitettu, että päätös olisi syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen olisi ylittänyt toimivaltansa tai päätös olisi muuten lainvastainen.

Seurakuntaliitos hyväksyttiin kirkkohallituksen täysistunnossa toukokuussa 2022. Laajentuvan Salon seurakunnan alueena on Marttilan, Kosken Tl ja Salon kuntien alueet.

Lisätiedot: taloussuunnittelupäällikkö Johanna Simpanen, p. 050 432 3323, johanna.simpanen@evl.fi   

Lausunto hallinto-oikeudelle Taipaleen seurakunnan rakennusavustuksia koskevasta valituksesta  

Taipaleen seurakunta on valittanut hallinto-oikeudelle kirkkohallituksen täysistunnon 19.4.2022 tekemästä päätöksestä, joka koskee Taipaleen seurakunnan hakemaa rakennusavustusta. Valituksessa haetaan avustuspäätöksen kumoamista ja avustuspäätöksen palauttamista uudelleen kirkkohallituksen käsiteltäväksi.

Kirkkohallitus esittää lausunnossaan Helsingin hallinto-oikeudelle, että valitus hylättäisiin perusteettomana. Avustuksen määrän laskentakaavan perusteella seurakunta ei ole oikeutettu avustukseen. Asiaa käsiteltäessä ei ole käynyt ilmi sellaisia seikkoja, että mainitusta ohjeistuksesta olisi ollut syytä poiketa Taipaleen seurakuntaa koskevan rakennusavustushakemuksen kohdalla.

Kirkkohallitus myöntää vuosittain rakennusavustuksia valtion rahoituksesta ja Kirkon keskusrahastosta seurakunnille kirkollisen kulttuuriperinnön hoitoon. Rakennusavustusten kriteereitä kirkkohallitus on uudistanut lokakuussa 2021.

Lisätiedot: yliarkkitehti Edla Mäkelä, p. 050 591 7665, edla.e.makela@evl.fi 

Hallinto-oikeus hylännyt valituksen Puumalan seurakunnan lakkauttamisasiassa 

Täysistunto merkitsi tiedoksi Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen, joka koskee Puumalan kirkkovaltuuston valitusta kirkkohallituksen tammikuisesta päätöksestä lakkauttaa Puumalan seurakunta. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Aiemmin hallinto-oikeus oli hylännyt Puumalan seurakunnan vaatimuksen asettaa kirkkohallituksen päätös täytäntöönpanokieltoon.  

Lisätiedot: taloussuunnittelupäällikkö Johanna Simpanen, p. 050 432 3323, johanna.simpanen@evl.fi   

Aiemmat täysistunnon tiedotteet Puumalan seurakunnan lakkauttamisesta: 
Täysistunto: Kirkkohallituksen yhteistoimintamenettely päätökseen  
Täysistunto: Kaksi seurakuntaliitosta Mikkelin hiippakuntaan

Kokouksen pöytäkirja tulee noin viikon kuluttua luettavaksi osoitteeseen domus.evl.fi .   

Liitteet:
kirkon-perheneuvonnan-suunta-vuoteen-2026_poytakirjantarkastamaton.pdf

Takaisin sivun alkuun