30.6.2025 Rauha on hyvän elämän edellytys ”Jeesus sanoi: ”Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.”
25.6.2025 Emeritusarkkipiispa John Vikström pohti ajankuvaa SuomiAreenassa: ”Luulen että tulemme selviytymään tästäkin” Emeritusarkkipiispa John Vikström oli Turun arkkihiippakunnan piispan Mari Leppäsen haastateltavana piispan iltahetkessä Keski-Porin kirkossa tiistai-iltana 24.6.2025. Iltahetki oli osa Porissa parhaillaan meneillään olevan SuomiAreenan ohjelmaa. Piispojen keskustelu kosketteli nykyistä kriisien koettelemaa aikaa, edelleen kuohuttavaa kirkon virkakysymystä ja toivon merkitystä. John Vikström oli arkkipiispana vuosina 1982–1998 ja sitä ennen Porvoon piispana 12 vuotta. Keski-Porin kirkossa hän […]
12.5.2024 6. sunnuntai pääsiäisestä: Selittämättömiä kokemuksia Joh. 17:18–23 Eräänä kirkkaan keväisenä aamuna nukuin kuin tukki. Oli vielä aamuyö. Peltoaukeilta siivilöityvä raju valo helotti verhoilla peitettyjen ikkunoiden raoista, mutta se ei keväistä untani häirinnyt. En muista useinkaan nähneeni niin todentuntuista unta, mutta sinä yönä näin. Uni ei ollut mukava. Unessa eräs perheenjäseneni soitti minulle puhelun, että mummini on lähdössä eteenpäin kohti maita […]
16.4.2024 Professori Pentikäinen: rohkaistaan nuoria unelmoimaan tulevaa maailmaa ”Kauneimpia asioita ihmisenä olemisessa on, että kuka tahansa voi joka hetki osoittaa rakkautta ja välittämistä ihmisille, joita kohtaa. Tavallaan kyse on lähimmäisenrakkaudesta. Nuoret toteuttavat tätä jo varmasti kukin omalla tavallaan omassa piirissään. Se, mitä pitää harjoitella, on tämän näkökulman vahvistaminen ja laajentaminen koskemaan kaikkia kohtaamiamme ihmisiä”, sanoo professori Antti Pentikäinen haastattelussa.
3.3.2024 3. paastonajan sunnuntai: Päästä meidät pahasta Joh. 8:46–59 Kastejuhlassa puhun ennen ristinmerkin piirtämistä otsaan ja rintaan siitä, kuinka Jumala haluaa, että emme pelkäisi. Kaikkein eniten meitä ihmisiä kahlehtii pelko. Pelolla ihmiset pystyvät hallitsemaan toisiaan. Pelko rakentaa epäoikeudenmukaisia rakenteita. Paha syntyy pelossa. Kun olemme pelosta vapaita, olemme vapaita olemaan ihmisiä. Kasteessa Jumala kutsuu meitä olemaan ihmisiä, lähimmäisiä toisillemme. Isä meidän -rukouksessakin huokaamme […]