Uskontoteologia

Uskontoteologia pohtii kristinuskon suhdetta muihin uskontoihin ja uskontojen välistä kohtaamista. Se keskittyy tutkimaan uskontojen sisältöä ja niiden itseymmärrystä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sen pohtimista, miten meidän tulisi oman uskontomme ja sen etiikan valossa ajatella toisen uskonnon kannattajista, opista ja etiikasta. Uskontodialogi ja uskontojen kohtaaminen 

Kateketiikka

Kateketiikka on kirkollista opetusta ja kristillistä kasvatusta tutkiva käytännöllisen teologian haara.

Sosiaalietiikka

1990-luvun taloudellisen laman jälkeen kirkon eettinen pohdinta on yhä aktiivisemmin keskittynyt maan sosiaalisiin kysymyksiin. Vuonna 1999 luterilaisen kirkon piispat julkaisivat sosiaalieettisen kannanottonsa Kohti yhteistä hyvää. Piispat asettuivat suomalaisen hyvinvointivaltion puolelle ja kritisoivat yksipuolisen markkinatalouden ja kilpailun ihannoimista. Kannanotto herätti paljon julkista keskustelua. Lama-aikana seurakunnat perustivat ruokapankkeja ja järjestivät työttömien ruokailuja, joista on muodostunut osa kirkon […]

Mysteeri

Mysteeri (kreik. mysterion, lat. mysterium) tarkoittaa salaisuutta sekä salaperäistä tai arvoituksellista asiaa, tapahtumaa tai toimitusta. Kristinuskossa on käytetty muun muassa ehtoollisesta nimitystä mysteeri (ehtoollisen mysteeri), koska emme voi ymmärtää ehtoollista loppuun asti, mutta voimme ottaa sen uskossa vastaan. Sanalla voidaan tarkoittaa myös keskiaikaista hengellistä näytelmää. Ehtoollisen salaisuudesta Katekismuksessa

Deismi

Deismi on valistuksen ajalta peräisin oleva näkemys, jonka mukaan Jumala on luonut maailman, mutta jättänyt sen toimimaan täysin luonnonlakien mukaan. Deistisen käsityksen mukaan Jumala ei puutu maailman kulkuun.

Takaisin sivun alkuun