Kirkon ympäristötyö ei ole viherpesua

Taju ympäristötyön elintärkeydestä on lisääntynyt kirkossa kautta koko organisaation. Yhtenä osoituksena tästä ovat Kirkon ympäristöpäivät ja niitä valmistelleen alan Grand Old Manin Ilkka Sipiläisen elämäntyö.

”Olen etuoikeutettu saadessani edistää luonnonsuojelua ja nuoruuteni ihanteita”, Sipiläinen sanoo.

”Jumalan luomakunnan kautta antamat hyvät lahjat on tarkoitettu nautittaviksi, mutta kohtuudella. Niistä voi nauttia vielä paremmalla omallatunnolla, kun elämänmuotoaan muuttaa ekologisesti kestävämmälle pohjalle”, sanoo Ilkka Sipiläinen.

Kirkkohallituksessa työskentelevä yhteiskunnan ja kestävän kehityksen asiantuntija on onnistunut välttämään monia keski-iässä uhkaavan kyynisyyden. Hän pyrkii tekemään työssään ja yksityiselämässään tärkeäksi kokemiaan asioita.

Sipiläistä ei voi syyttää ainakaan leipäpapiksi. Lukuisia tunnustuksia saanut ja Vuoden papiksikin valittu rovasti on säilyttänyt unelmahommassaan maailmanparantajana ”lumoutumisen ja innon”.

66-vuotias kutsumustyöläinen ei ole malttanut jäädä eläkkeelle virastaan. Hänellä on vielä tehtävää ympäristötyön rakenteiden juurruttamisessa ja työkalujen kehittämisessä.

”Olen yhä todella inspiroitunut työstäni! Hiilineutraali kirkko 2030 -hanke ja monta muuta asiaa on kesken, joten työssä jatkaminen tuntuu luonnolliselta.”

Isoisä tukee taka-alalla

Kirkon yhteiskunnallisen ja ympäristötyön dynamosta tekisi mieli käyttää termiä Grand Old Man, ellei tämä olisi niin tavattoman nuorekas, energinen ja innostunut siitä, mitä tekee, sekä ihmisistä, joita tapaa.

Ehkä tuotakin korkeaan ikään viittaavaa käsitettä voi kuitenkin käyttää, sillä Ilkka Sipiläinen itse luonnehtii nykyistä työotettaan ”isoisämäiseksi”.

”Isoisät haluavat jälkikasvun menestyvän ja näkevät mielellään, että muut ottavat lisääntyvää vastuuta asioista. Hyvä isoisä tai -äiti ei kuitenkaan vetäydy kokonaan pois, vaan on läsnä tukemassa.”

Muutaman vuoden kuluttua eläkeikä koittaa, mutta silloinkin Sipiläinen saattaa jatkaa vapaaehtoistehtävissä niiden mieltään polttavien ongelmien ja tärkeiden arvojen parissa, joita on pohtinut yli 50 vuotta.

”Toisaalta isoisämäisyyteen liittyy se, ettei lasten perheisiin mennä häiritsemään. Nuoremmille annetaan tilaa ja ollaan tarvittaessa ja pyydettäessä apuna reservijoukoissa, vähän taka-alalla.”

Kaikki mukaan globaaliin visioon

Haastatteluhetkellä Ilkka Sipiläisen työn alla ovat elokuiset, joka toinen vuosi järjestettävät Kirkon ympäristöpäivät.

Ekoaktiivisen Seinäjoen seurakunnan tiloihin kokoontuu työntekijöitä kattavasti kirkon kaikilta toimialoilta: emännät, lastenhoitajat, puutarhurit, hallinnon, talouden, kiinteistö- ja kasvatuspuolen edustajat, hengellisen työn tekijät…

”Olen mielissäni siitä, miten sekalainen seurakunta tulee paikalle. Kirkon ympäristötyössä ovat vaikkapa suntiot ja kiinteistötoimen ihmiset yhtä tärkeitä kuin papit. Elleivät tärkeämpiäkin.”

Suurinta antia ovat ihmisten kohtaamiset. Verkostoitumisen ja yhteisen ideoinnin kannalta on tärkeää kuulla, miten muut ovat ratkaisseet samoja ongelmia.

”Korona-aikana totuttiin etätyöskentelyyn, mikä on sinänsä ekologista. Ilon ja luovuuden kannalta on kuitenkin merkittävää tavata välillä myös kasvokkain.”

Tänä vuonna ympäristöpäivien yhtenä pääteemana on eko-oikeudenmukaisuus.

”Kirkko haluaa kantaa vastuunsa kansainvälisestä oikeudenmukaisuudesta. Köyhimmät maat eivät ole aiheuttaneet ilmastonmuutosta, mutta ne joutuvat kärsimään siitä eniten”, Sipiläinen muistuttaa.

Rikkailla mailla on velvollisuus auttaa muita sopeutumaan muuttuneisiin olosuhteisiin.

”Meidän tulee eläytyä ilmastonmuutoksen uhrien asemaan.”

Vihreän rippikoulun kasvatti

Ympäristöpäivillä painottuu toisena teemana ympäristökasvatus. Nykyään kirkossa käsitellään eri työaloilla ympäristökysymyksiä. Ne ovat esillä myös kaikissa rippikouluissa, joista osa on erityisiä Vihreitä ripareita, joille on luotu omat kriteerit.

”Jo minun omassa rippikoulussani oli yhteiskunnallisesti erittäin valveutuneet opettajat, jotka puhuivat siitä, miten luomakunnasta tulee huolehtia.”

”Sain samoihin aikoihin hengellisen ja yhteiskunnallisen herätyksen ja ymmärsin, että kristinusko ja tämän maailman parantaminen yhdistyvät toisiinsa.”

Nuoressa Ilkassa heräsi ”valtava oikeudenmukaisuuden nälkä”. Hän halusi kiihkeästi selvittää, kuinka kristinuskon kauniit periaatteet, kuten ihmisoikeudet, tasa-arvo ja rauha, voisivat toteutua maailmassa.

Sipiläinen haaveili pääsevänsä joskus tekemään kirkon yhteiskunnallista työtä. Myöhemmin Kirkkohallitus kutsui 33-vuotiaan papin vastaamaan juuri siitä työalasta, ja tässä sitä ollaan: koko toinen puolisko elämästä on ollut kutsuun vastaamista.

Puhtaat paperit ekopyrinnöille

Yritysmaailmassa puhutaan ”viherpesusta”, jossa suurilla puheilla mutta usein perin pienillä teoilla koetetaan antaa omasta organisaatiosta ympäristöystävällinen kuva.

”Kirkon ympäristötyö ei ole mitään viherpesua. Me olemme lähteneet liikkeelle tekojen eikä kauniiden puheiden kautta”, Ilkka Sipiläinen korostaa.

Hän antaa kirkollisille ekopyrinnöille puhtaat paperit – tai tässä tapauksessa pitänee puhua diplomista.

Vuonna 1999 Sipiläinen kävi Ruotsissa kouluttautumassa ympäristödiplomin toteuttamiseen, ja pian se lanseerattiin Suomen luterilaisessa kirkossakin.

Diplomi tarjoaa seurakuntien ympäristötyöhön sovellettavaksi selkeän toimintamallin käyttöohjeineen. Jokaisen ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen.

Systeemissä ovat tätä nykyä mukana käytännössä kaikki isot seurakuntayhtymät, ja suurin osa kirkon jäsenistä kuuluu diplomiseurakuntiin.

”Minusta tämä kehitys on aika vaikuttava!”

On toki yhä yksittäisiä seurakuntia, joihin ympäristöherätyksen virvoittavat ja luomakuntaa pelastavat tuulet eivät ole paljon ehtineet puhaltaa.

”Joidenkin mielestä ympäristökysymykset ovat kirkon ydintehtävän kannalta ulkokehällä. Nykyään useimmat ymmärtävät niiden kuuluvan valtavirtaan. Vain harvat sanovat, ettei ympäristötyö ole kirkon varsinaista työtä.”

Myös kirkon johto piispoja myöten on vahvasti ympäristödiplomin takana.

”Piispakunta näyttäytyy joskus aika erimielisenä varsinkin seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä, mutta ympäristöasian tukeminen yhdistää ja ylittää konservatiivien ja liberaalien rajalinjat.”

Ympäristödiplomissa eniten arvostelua aiheuttavat metsävaatimukset. Niitä kritisoidaan liian tiukoiksi niissä seurakunnissa, joissa on paljon metsää ja joiden talous on riippuvainen metsätuloista. Luonnonsuojelijat taas pitävät metsätavoitteita liiankin löysinä.

”Ympäristödiplomi on mahdollisimman realistinen järjestelmä, jonka tarkoituksena on toimia käytännössä”, Sipiläinen kuittaa.

Yhteistyöllä hiilineutraaliksi

Ilmasto- ja energiastrategia Hiilineutraali kirkko 2030 etenee ympäristödiplomin tapaan tasaisen varmasti.

Seurakuntien tueksi on tänä vuonna palkattu talotekniikan asiantuntija, joka auttaa muuttamaan kirkon kaikkiaan 8000 rakennusta entistä energiatehokkaammiksi.

Tarpeettomista ja liian vähällä käytöllä olevista rakennuksista luopuminen on yksi tärkeä keino tavoitteisiin pääsemiseksi.

Myös öljylämmityksessä ollaan luopumassa, ja siihenkin seurakunnat saavat neuvontaa. Hiilineutraaliuden saavuttamiseksi siirrytään päästöttömään sähköön.

Liikkumisessa suositaan joukkoliikennettä, mikäli sen käyttö on järkevästi mahdollista, kimppakyytejä ja jatkossa sähköautoja, Sipiläinen listaa ympäristön säästötoimia.

Kirkko laatii yhdessä Suomen ympäristökeskuksen kanssa selvitystä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen.

Kirkkohallituksen yhteistyökumppanit yliopistosta ovat niin ikään sitoutuneesti mukana ympäristötyössä.

Sipiläisen projektien ympärille on kertynyt melkoinen verkosto vaikuttajia. Hän on tottunut kutsumaan kansalaisia yhteiseen rintamaan.

”Se on saattanut olla taitoni tai lahjani, että olen löytänyt ihmisiä, joiden kanssa on ollut hyvä tehdä yhteistyötä.”

Saarnataanko ekosynti synniksi

Asiantuntijoista 99 prosenttia tietää ilmastonmuutoksen olevan totta, ja luterilainen kirkko luottaa tieteeseen.

Luonnon monimuotoisuuden, viihtyisän ympäristön ja oman terveydenkin kannalta on joka tapauksessa 100-prosenttisen viisasta laskea omaa kulutustasoa, asua ja liikkua järkevästi, syödä terveellistä lähiruokaa ja huolehtia eläinten oikeuksista, Sipiläinen linjaa.

Pitäisikö ekosynti saarnata synniksi?

”Sosiaalieettisiä asioita ei välttämättä kannata kutsua synniksi, opetti arkkipiispa Mikko Juva. Voisin kuitenkin käyttää synti-sanaa silloin, kun puhutaan ihmisten ahneudesta, joka tuhoaa toisia eliölajeja.”

”Kristittyjen täytyy toisaalta aina muistaa, ettei parannusta pidä tehdä toisten synneistä vaan omista”, rovasti muotoilee.

Hän itse koettaa elää kohtuullisen ympäristöystävällisesti. Sipiläisen perheen sähkö on tuulivoimalla tuotettua. Rovasti syö kasvis- ja kalapainotteista ruokaa.

Hänellä ei ole autoa, vaan työmatkat sujuvat lähinnä polkupyörällä, mikä on mahdollista helsinkiläiselle.

”En ole kovin ekosynnintuntoinen, mutta samassa suossa koen olevani kuin kaikki muutkin – ei minulla ole varaa ketään osoitella. Tykkään esimerkiksi käydä Roomassa ja matkustan sinne lentäen”, pastori tunnustaa ilmastosyntinsä.

Lieventävänä asianhaarana hän muistaa ekokirjailija Risto Isomäen sanoneen, että pohjoismainen ihminen tarvitsee – elämäänsä kestääkseen – etelänmatkan kerran vuodessa. Turhia lentoja on tietysti vältettävä.

Maailma paranee ja pelastuu

Rovasti summaa ekoteologiansa toteamalla, ettei kristityn ihanteena ole elää vain itseään varten. Jumalan lahjoista nauttivan ja niistä kiittävän kansalaisen toimia leimaa kohtuullisuus, joka ei vaaranna luonnon tulevaisuutta.

Monella suomalaisella on Sipiläisen mielestä luontainen taju siitä, että mitä enemmän elämäntavat ovat sopusoinnussa planeetan kestokyvyn kanssa, sitä paremmin ihminen sopii tähän Jumalan maailmaan.

Vaikka luontokato etenee ja ilmastosopimuksista on vaikeuksia pitää kiinni, maailma näyttää alkavan pelastua, ilmastotoivontäyteinen Ilkka Sipiläinen iloitsee.

Hän pitää hämmästyttävänä sitä, että melkein 200 valtiota on pystynyt sittenkin sopimaan maapallon keskilämpötilan nousun rajoittamisesta alle kahteen asteeseen ja pyrkien kohden 1,5 astetta. Tämä on suuri saavutus ja ”hurjan merkittävä käännekohta”.

Ihmiskunta lähtee kuin lähteekin hillitsemään tosissaan ilmastonmuutosta vähentämällä päästöjä. Tarvitsemme ohutta ilmakehäämme ja tiettyä lämpötilaa, jotta elämä maapallolla on mahdollista.

”Ihminen on onnistunut sotkemaan monet asiat, mutta selvästi me kykenemme myös aloittamaan muutoksen parempaan”, uskoo kirkon ympäristötyöstä vastaava pappi.

Ja jatkaa toimintaansa maailman parantamiseksi.

Teksti: Janne Villa