Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Sukuselvitysmuotoisen virkatodistusten toimitusajat vaihtelevat keskusrekisterien työtilanteen mukaan. Tarkempia tietoja toimitusajoista on keskusrekisterien verkkosivuilla.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tilaavirkatodistus.fi-virkatodistustilauspalvelussa on otettu käyttöön yritysvaltuuttaminen. Myös yritys- ja organisaatiotilaajat voivat tilata virkatodistuksia verkkopalvelun kautta. Lue lisää
Virkatodistus on asiakirja, jolla luovutetaan tietyn henkilön tietoja Suomen evankelis-luterilaisen seurakunnan jäsenyyden ajalta. Tiedot perustuvat kirkonkirjoissa oleviin tietoihin. Virkatodistuksen antaminen edellyttää aina hyväksyttyä käyttötarkoitusta. Virkatodistuksen tietosisältö on sidottu käyttötarkoitukseen.
Virkatodistus itsestäni (ns. elossaolotodistus) sisältää vähintään seuraavat tiedot: henkilötiedot, kotikunta, siviilisääty ja seurakunta. Sukuselvitysmuotoinen virkatodistus vainajasta on virkatodistus, jolla todistetaan vainajan perilliset ja tarvittavat muuttotiedot. Sukuselvityksiä tarvitaan muun muassa perunkirjoituksissa, kiinteistökaupoissa ja lainhuudatuksissa.
Sukuselvitys ei ole sama asia kuin sukututkimus. Jos haluat tilata virkatodistuksen sukututkimusta varten, ota yhteyttä seurakuntaan tai seurakunnan keskusrekisteriin. Tietoa sukututkimuksesta
Huomioithan, että Suomen ev.lut. kirkosta tilattavissa virkatodistuksissa todistetaan tiedot vain henkilön kirkon jäsenyysajalta. Jos henkilö ei ole koko ajan kuulunut Suomen ev.lut. kirkkoon, niin virkatodistuksia voi tilata mm. Digi- ja väestötietovirastosta, Mikkelin maakunta-arkistosta, Suomen ortodoksisesta kirkosta tai ulkomailta.
Siirry tilaa virkatodistus -asiointipalveluun
Virkatodistuksen voi tilata myös ottamalla yhteyttä seurakuntaan tai seurakunnan keskusrekisteriin. Katso yhteystiedot seurakunnan verkkosivuilta.
Tilauksen voi perua ottamalla yhteyttä siihen aluekeskusrekisteriin, johon tilaus on alunperin tehty.
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä