Kaikki tiedotteet

5.6.2019

”Uusi elämisen kulttuuri” kuvaa muutosta Tampereen seurakunnissa

Uusi elämisen kulttuuri – muutos Tampereella -verkkojulkaisu kuvaa ja analysoi sekä Tampereen seurakuntien rakenneuudistusta että toimintakulttuurin muutosta. Se perustuu vuosina 2017–2018 toteutettuun tutkimushankkeeseen, jossa etsittiin vastauksia siihen, millaisesta muutoksesta Tampereella on kysymys ja mikä on tehnyt muutoksen mahdolliseksi. Tutkimusraportin toimittivat Mikko Malkavaara ja Minna Valtonen, ja se on Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisu.

Toimintakulttuurin muutosta edelsi vuosien 2009–2014 seurakuntarakennemuutos, jossa aiempien kymmenen suomenkielisen ja yhden ruotsinkielisen seurakunnan sijaan perustettiin neljä suomenkielistä seurakuntaa ja yksi ruotsinkielinen seurakunta. Tutkimus kuvailee myös tämän monien kannalta kipeänkin prosessin.

Kokeilut, yhteistyöhakuisuus ja muutos seurakuntalaiskeskeisyyteen leimaavat toimintakulttuuria

Muutosprosessissa keskeinen merkitys on ollut yhteisöllisyyttä ja valmentavaa työotetta painottavilla johtamiskoulutuksilla sekä yhteisiä päämääriä jäsentävällä teologisella työskentelyllä.

Työntekijöille ja vapaaehtoisille järjestetyt yhteisövalmennukset ja -koulutukset ovat luoneet perustaa uusille tavoille tehdä työtä ja elää seurakuntana. Ekologisen vastuun kantaminen ja ympäristön signaalien kuuleminen ovat yhä keskeisempi osa kirkon työntekijän ammatillisuutta. Yhä enemmän rakennetaan yhteistyötä myös muiden toimijoiden, kuten järjestöjen, kaupungin ja kouluttavien oppilaitosten kanssa.

Tutkimusraportin otsikossa oleva sanapari ”elämisen kulttuuri” perustuu tutkimushaastatteluun, jossa diakoniatyöntekijä pohtii hävikkiruuan jakelun vaikutusta kirkkotilaan. Muutosprosessissa ei ole kysymys ainoastaan toimintatapojen, työmenetelmien tai rakenteiden uudistamisesta vaan syvällisemmästä omien ajattelumallien ja asenteiden haastamisesta sekä kirkon ja seurakunnan elämän ja tehtävän pohdinnasta.

Tutkimushanke toteutui Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Kirkon tutkimuskeskuksen välisenä yhteistyönä. Haastatellut henkilöt edustavat erilaisia hankkeita ja kokeiluja, joissa toteutuivat tamperelaisen toimintakulttuurin muutoksen ideat: ”Yhdessä toisten kanssa”, ”Ympäristön kanssa vuorovaikutuksessa” ja ”Pienet idut kunniaan”.

Verkkojulkaisu

Lisätietoja:
Yliopettaja, TT, dos. Mikko Malkavaara, mikko.malkavaara@diak.fi, p. 0400 874 563
Yliopettaja, TT, Minna Valtonen, minna.valtonen@diak.fi, p. 040 509 2012

Takaisin sivun alkuun