Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 23.5.2023 Piispainkokous keskusteli kansainvälisestä yhteistyöstä ja teki esityksen kansainvälisistä tuista Piispainkokous kokoontui istuntoonsa Helsingissä 23.5.2023 esityslistallaan useita kansainvälistä yhteistyötä koskevia kohtia. Kokous keskusteli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tavoitteista Euroopan kirkkojen konferenssin (EKK) yleiskokouksessa Tallinnassa 15.–20.6.2023. Yleiskokous on EKK:n ylin päättävä elin, joka kokoontuu 4–5 vuoden välein. Tavoitteena yleiskokouksessa on muun muassa varmistaa, että jäsenmaksut määräytyvät oikeudenmukaisesti. Lisäksi tulee saada tietoa järjestön taloudellisista näkymistä pidemmällä aikavälillä. Professori Pamela Slottea ehdotetaan EKK:n hallituksen jäseneksi. Esitys täysistunnolle kansainvälisistä jäsenmaksuista ja avustuksista Piispainkokous esittää kirkkohallituksen täysistunnolle, että vuonna 2024 maksetaan kirkkojen kansainvälisille yhteistyöjärjestöille jäsenmaksuja ja kansainvälisille erityisohjelmille avustuksia yhteensä 627 500 euroa. Summa on sama kuin vuonna 2023. Suurimmat tuen saajat ovat Luterilainen maailmanliitto ja Kirkkojen maailmanneuvosto. Niiden jäsenmaksut pohjautuvat pääosin laskentakaavaan, jossa huomioidaan kirkon jäsenmäärä ja kunkin maan bruttokansantuote. Lähetekeskustelussa Pohjois-Amerikan anglikaanis-luterilaisten sopimusten rinnasteisuuden tunnustaminen Porvoon julistuksen kanssa Piispainkokous kävi lähetekeskustelun Pohjois-Amerikan anglikaanis-luterilaisten sopimusten rinnasteisuuden tunnustamisesta Porvoon julistuksen kanssa. Porvoon yhteinen julkilausuma ja siihen liittyvä Porvoon julistus on Pohjoismaiden ja Baltian luterilaisten kirkkojen sekä Britannian ja Irlannin anglikaanisten kirkkojen vuonna 1992 valmistunut yhteinen teologinen asiakirja. Sen perusteella toisen kirkon sakramentit ja virat tunnustetaan ja kunkin kirkon jäseniä pidetään saman kirkkoyhteisön jäseninä. Sekä anglikaaninen kirkkoyhteisö että Luterilainen maailmanliitto ovat suositelleet Porvoon sopimuksen tasoisten sopimusten rinnasteisuuden tunnustamista. Kyse ei ole uuden sopimuksen solmimisesta vaan aiempien sopimusten yhteensopivuuden virallisesta toteamisesta. Porvoon kirkkoyhteisön yhteydenpitoryhmässä sopimusten rinnasteisuuden toteamiselle ei ole nähty teologisia esteitä. Kunkin kirkon johdon on toivottu tutkivan, millaisen prosessin kautta olisi mielekkäintä edetä kussakin kirkossa näiden kolmen sopimuksen rinnasteisuuden tunnustamiseksi jäsenkirkossa. Ekumeenisia sopimuksia koskevat asiat käsitellään Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa piispainkokouksessa ja kirkolliskokouksessa. Kirkon ulkoasiain osasto jatkaa asian valmistelua lähetekeskustelun pohjalta. Porvoon kirkkoyhteisö – evl.fi; Sanasto – evl.fi Täytäntöönpanomääräyksiä hyväksyttiin uuden kirkkolainsäädännön mukaisiksi Kirkkolainsäädännön uudistamisen vuoksi piispainkokous päivitti aiemmin hyväksymänsä kirkon säädöskokoelmassa julkaistut täytäntöönpanomääräykset uusien lakien ja kirkkojärjestyksen mukaisiksi. Uusi kirkkolainsäädäntö tulee voimaan heinäkuun alussa. Muutokset olivat pääosin lainsäädäntöteknisiä. Pappisvirkaan vaadittavaa teologista tutkintoa koskevaa säädöstä tarkennettiin. Siinä kuvataan aiempaa tarkemmin, miten henkilön on syytä täydentää opintojaan, jos hänellä on toisaalla suoritetusta tutkinnosta huolimatta puutteelliset tiedot suomalaisesta uskonnollisesta elämästä, luterilaisesta tunnustuksesta sekä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluselämästä ja kirkollisista toimituksista. Asiasta on kerrottu huhtikuun piispainkokoustiedotteessa. Piispainkokous hyväksyi myös uuden työjärjestyksensä, jota laintarkastustoimikunnan suosituksen mukaisesti yksinkertaistettiin aiemmasta. Lisäksi piispainkokous nimesi Oulun piispa Jukka Keskitalon piispainkokouksen ehdokkaaksi Merimieskirkon hallitukseen hallituskaudelle 2023–2026. Kokous merkiksi tiedoksi, että Tasavallan presidentti on 14.4.2023 nimittänyt filosofian tohtori, teologian tohtori, yhtymäjohtaja Pekka Asikaisen kenttäpiispan virkaan ajaksi 1.6.2023–31.5.2028. Liitteenä kuva, jossa syksyllä eläkkeelle siirtyvä Mikkelin piispa Seppo Häkkinen kiittää kollegoitaan yhteistyöstä viimeisessä piispainkokouksessaan. Piispainkokouksen asiakirjat ovat nähtävillä Domus-palvelussa. Lisätietoja: Piispainkokous Kari Kopperi, piispainkokouksen pääsihteeri, kari.kopperi@evl.fi, p. 050 594 1317 Anna-Kaisa Inkala, piispainkokouksen teologinen sihteeri, anna-kaisa.inkala@evl.fi, p. 050 380 3270 Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/piispainkokous-keskusteli-kansainvalisesta-yhteistyosta-ja-teki-esityksen-kansainvalisista-tuista/ Kopioi linkki