Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 1.4.2022 Piispainkokous järjestetään 5.4. Helsingissä – aloite virkapukeutumisesta käsittelyssä Piispainkokous käsittelee kokouksessaan 5.4.2022 Espoon piispa Kaisamari Hintikan ja Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppäsen aloitetta papin virkapukeutumisesta. Aloitteen tavoite on päivittää ja yksinkertaistaa aiempaa vuodelta 2010 peräisin olevaa ohjetta, jossa pukeutumista määrittelee sukupuoli. Kokouksen asialistalla on Yhteinen todistus -asiakirjan päivittäminen ja lähetyksen perussopimus. Piispainkokous on käynyt lähetyksen peruslinjauksen päivittämisestä kaksi lähetekeskustelua kokouksissaan 27.10.2021 ja 8.12.2021. Piispainkokous keskustelee myös evankeliointidokumentista, jonka Hengellisen elämän kysymysten ja evankelioinnin neuvottelukunta on tuottanut. Aineiston perusteella kysymys evankelioimisesta kytkeytyy tiivistii kirkon missioon. Kirkolliskokouksen käsittelyssä on parhaillaan aloite evankelioimistoiminnan vahvistamisesta kirkossa. Piispainkokouksen käsittelyssä ovat lisäksi pastoraalitutkinnon toteutussuunnitelman päivitys sekä Kirkon teologikoulutustoimikunnan toimintakertomus vuodelta 2021. Piispainkokous nimeää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon edustajat Euroopan kirkkojen siirtolaisuuskomission yleiskokoukseen 15.6.2022. Lisätiedot: Piispainkokous Piispainkokouksen pääsihteeri Kari Kopperi, kari.kopperi@evl.fi, p. 050 594 1317Piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala, anna-kaisa.inkala@evl.fi, p. 050 380 3270 Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/piispainkokous-jarjestetaan-5-4-helsingissa-aloite-virkapukeutumisesta-kasittelyssa/ Kopioi linkki