Kaikki tiedotteet

8.5.2025

Kirkolliskokous ei hyväksynyt piispojen esitystä kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous ei onnistunut löytämään ratkaisua avioliittoa koskeviin näkemyseroihin. Lakivaliokunnan ehdotus hyväksyä piispainkokouksen esitys kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä hävisi lopullisen äänestyksen 62–40 (tyhjiä kuusi) kirkolliskokouksen täysistunnossa torstaina 8.5.2025. Muutoksen tekemiseen olisi tarvittu määräenemmistön eli kolmen neljäsosan, tässä tapauksessa 77 edustajan tuki. 

Toukokuussa 2024 kirkolliskokoukselle tekemässään esityksessä piispat ehdottivat, että kirkkojärjestykseen lisätään säännös rinnakkaisista avioliittokäsityksistä. Toisessa käsityksessä avioliitto ymmärretään kahden henkilön välisenä ja toisessa miehen ja naisen välisenä. Papilla olisi piispainkokouksen esityksen mukaan ollut mahdollisuus toimittaa samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkiminen tai avioliiton siunaaminen, mutta hän olisi voinut siitä myös pidättäytyä. Samaa sukupuolta olevien parien oikeus saada kirkollinen vihkiminen olisi säädetty seurakunnan velvollisuudeksi ja tämän toteutumisen varmistaminen kirkkoherran tehtäväksi. 

Mietinnön piispojen esityksestä antanut lakivaliokunta esitti kirkkojärjestyksen muutoksen hyväksymistä muutettuna niin, että omantunnonsuoja olisi laajennettu pappien lisäksi koskemaan myös kanttoreita. Kanttoreilla on kirkkojärjestyksen ja kirkkokäsikirjan mukaan erityinen vastuu vihkitoimituksen musiikista. 

Asian ensimmäisessä käsittelyssä käytiin runsas keskustelu ja esitettiin useita hylkäys- ja muutoskohtia. Äänestyksien jälkeen lakivaliokunnan mietinnön päätösesitys hyväksyttiin. Edustaja Liisa Kuparinen esitti lisäyksenä, että piispainkokousta pyydetään laatimaan kaikille hiippakunnille yhteinen ohje samaa sukupuolta olevien parien yhdenvertaisesta kohtelusta avioliittoon vihittäessä ja avioliittoa siunatessa. Kuparisen esitys sai taakseen yli puolet edustajista (äänin 43–61, tyhjiä kolme), ja sen myötä asia palautettiin uudelleen käsiteltäväksi lakivaliokuntaan. Lakivaltiokunta hylkäsi lisäysesityksen, ja näin kirkolliskokous äänesti lakivaliokunnan alkuperäisestä ehdotuksesta hyväksyä piispainkokouksen esitys muutettuna.  

Lakivaliokunnan esityksen kannalla lopullisessa äänestyksessä oli 62 ja sitä vastusti 40 edustajaa; tyhjiä ääniä annettiin kuusi. Määräenemmistö olisi ollut 77 ääntä. 

”Kirkollisella vihkimisellä tärkeä merkitys kaikille pareille” 

Arkkipiispa Tapio Luoma näkee, että kirkollisella vihkimisellä ja siinä pyydetyllä Jumalan siunauksella on tärkeä merkitys kaikille avioliittoon vihittäville pareille. Piispainkokouksen esityksen kaatuminen on siksi hänen mielestään erittäin harmillista.  

Arkkipiispa näkee kuitenkin merkittävänä, että piispainkokous teki esityksen, joka olisi mahdollistanut kaikkien avioliittoon aikovien yhdenvertaisen kohtelun ilman, että ketään pakotetaan luopumaan vakaumuksestaan.  

”Merkittävää on sekin, että kirkolliskokouksen peruste- ja lakivaliokunnat ovat olleet hyväksymisen kannalla, tosin äänestyksen jälkeen. Ne myös totesivat, että teologisia ja juridisia esteitä esityksen hyväksymiselle ei ole.” 

”Nykytila jatkuu” 

Vuonna 2017 hyväksytyn avioliittolain myötä kirkon piirissä on jo vaikuttanut kaksi erilaista avioliittokäsitystä, ja monet papit ovat vihkineet samaa sukupuolta olevia pareja. Piispainkokous on jo vuonna 2020 todennut, että tuomiokapitulien on syytä harkita pidättyväisyyttä seuraamusten määräämisessä heille. 

”Tämän kirkolliskokouksen päätöksen seurauksena kirkossa vallitseva nykytila jatkuu”, arkkipiispa Luoma toteaa.  

”Tulevaisuudessa avioliittoa koskeviin näkemyseroihin olisi kuitenkin löydettävä sellainen ratkaisu, jossa erimielisyys avioliittokäsityksestä ei ole ykseyden este ja jossa kaikkia kohdellaan yhdenvertaisesti”, arkkipiispa sanoo. 

”Maailman muutos jatkuu, ja kirkko elää mukana. Jos kirkko ei ota maailman muutosta vakavasti, se ei itse lopulta kykene muuttamaan maailmaa.”  

Yhteydenotot arkkipiispaan: Henna Ahlfors, arkkipiispan erityisavustaja, mediayhteydet, p. 050 326 9012, henna.ahlfors@evl.fi

Lakivaliokunnan mietintö 1/25 piispainkokouksen esityksestä kirkolliskokoukselle
Lakivaliokunnan mietintö 1a/2025 piispainkokouksen esityksestä 1/2024 kirkolliskokoukselle 

Lisätietoja lakivaliokunnan mietinnöstä: Kirkolliskokouksen lakivaliokunnan puheenjohtaja Wiking Vuori, yhteydenotot sähköpostitse: wiking.vuori@gmail.com

Aiemmat tiedotteet asiasta:

Tiedote 7.5.2025: Avioliittokysymys takaisin kirkolliskokouksen lakivaliokuntaan
Tiedote 6.5.2025: Avioliittokeskustelu kirkolliskokouksessa jatkuu keskiviikkoiltana
Tiedote 3.4.2025: Lakivaliokunnan mietintö valmis: piispainkokouksen esitystä avioliittokäsityksestä esitetään hyväksyttäväksi muutettuna
Tiedote 16.5.2024: Avioliittokäsitystä koskeva kirkkojärjestyksen muutosesitys eteni kirkolliskokouksen valiokuntapohdintaan
Tiedote 10.4.2024: Piispainkokous lähettää kirkolliskokoukselle esityksen kahdesta rinnakkaisesta avioliittomallista

Seuraa kirkolliskokousta verkossa
Kirkolliskokouksen alustava työsuunnitelma ja taulukko käsiteltävistä asioista löytyvät kirkolliskokouksen verkkosivuilta. Myös päiväjärjestykset eli luettelot täysistunnoissa käsiteltävistä asioista ja niihin liittyvistä asiakirjoista julkaistaan samoilla sivuilla, kun ne ovat valmistuneet. Sivulta löytyvät myös linkit striimauksiin sekä Domus-palveluun, jossa kirkolliskokouksen asiakirjat ovat.

Kuvia kirkolliskokouksesta löytyy materiaalipankista.

Kirkolliskokouksen viestintä:
Tuula Putkinen, viestintäpäällikkö, p. 046 922 0232
Tuija Helenelund, viestintäasiantuntija, p. 050 529 8503
Åsa Holmvik, sakkunnig inom kommunikation, tfn 040 581 1815

Takaisin sivun alkuun