Kaikki tiedotteet

9.5.2023

Hyvinvoiva maaseutu on hyvinvoivien kaupunkien edellytys – Kirkon yhteiskuntapäivät järjestetään syyskuussa Joensuussa

Kirkon yhteiskuntapäivät järjestetään 21.–22.9.2023 Joensuussa teemalla Rajoilla. Päivillä kysytään, mitä tarvitaan riittävän hyvään ja mielekkääseen sekä taloudellisesti ja sosiaalisesti mahdolliseen elämään reuna-alueilla – esimerkiksi Joensuussa. Entä mikä on hyvää, arvokasta ja ainutlaatuista maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla?

Kirkon yhteiskuntapäivät kutsuvat päättäjiä ja kansalaisia, kirkon työntekijöitä ja seurakuntalaisia rakentamaan yhteistä hyvää. Hyvinvoivat kaupungit tarvitsevat hyvinvoivaa maaseutua, maaseutu tarvitsee hyvinvoivia kaupunkeja. Kyse ei ole vastakkainasettelusta vaan yhdessä olemisen taidosta.

Ohjaaja Markku Pölönen ja maakuntajohtaja Markus Hirvonen puhujavieraina

Torstai-iltana kuullaan yhteiskunnallisia lauluja ja kantaaottavia puheita ravintola Kerubissa. Näkemyksensä esittää muun muassa elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Markku Pölönen, joka on tullut tunnetuksi ”vanhan Suomen”, yhteisöllisyyden ja persoonallisten henkilöhahmojen kuvaajana. Musiikista vastaa laulaja-lauluntekijä Ilja Teppo, ja juontajana toimii tietokirjailija ja viestintäasiantuntija Janne ”Rysky” Riiheläinen.

Lisäksi torstain ohjelmassa on tutustuminen Pohjois-Karjalan rajavartioston toimintaan ja koulutukseen.

Perjantaina tapetilla on kaupungin ja maaseudun kohtalonyhteys. Mukana aiheesta käytävässä keskustelussa Joensuun seurakuntakeskuksella ovat muun muassa maakuntajohtaja Markus Hirvonen ja ekoteologi Pauliina Kainulainen. Perjantaina kuullaan myös Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropposen visiopuheenvuoro.

Monipaikkaisuus, etätyöt ja sote-ratkaisut johtivat kirkon maaseutulinjausten päivittämiseen

Perjantain tilaisuudessa julkistetaan kirkon maaseutulinjauksia käsittelevä raportti. Kirkon maaseutulinjaukset esittävät ratkaisuja siihen, miten eri puolella Suomea vastataan maaseudun voimakkaaseen muutokseen. Muun muassa korona-ajan tuoma monipaikkaisuus ja etätyö sekä seurakuntien ja kuntien väliseen vuorovaikutukseen vaikuttavat sote-ratkaisut ovat luoneet painetta ajantasaistaa kirkon aiempia maaseutulinjauksia.

Kirkon yhteiskuntapäivät Joensuussa to–pe 21.–22.9.2023. Ilmoittautuminen 25.5.2023 mennessä. 

Kirkon yhteiskuntapäivät järjestetään joka toinen vuosi. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017 Tikkurilassa, ja sen jälkeen Kirkon yhteiskuntapäivät on järjestetty kaksi kertaa.

Lisätietoja:
Titi Gävert, asiantuntija, Kirkkohallitus, titi.gavert@evl.fi, 040 688 1547
Saila Musikka, Pielisensuun seurakunnan diakoniatyöntekijä, saila.musikka@evl.fi, 050 359 1302
Kirkko maaseudulla -verkkosivut ja vuoden 2015 maaseutulinjaukset

Takaisin sivun alkuun