Ekoteologia

Ekoteologiassa kristillistä oppia, Raamattua ja elämäntapaa tutkitaan koko luomakunnan hyvinvoinnin näkökulmasta. Raamattua on usein tulkittu ihmiskeskeisestä näkökulmasta ja korostettu ihmisen hallinta-asemaa suhteessa ympäristöönsä. Länsimaissa ihmisen ja luonnon välille onkin kehittynyt hierarkkinen valtasuhde, jonka seuraukset näkyvät ympäristökriisinä.

Ekoteologiassa ollaan kiinnostuneita Raamattuun sisältyvästä ekologisesta viisaudesta laaja-alaisesti. Esimerkiksi luomiskertomuksesta painotetaan luonnonhallinnan sijasta vastuullisuuden näkökulmaa.

Monien ekoteologien mukaan Raamatun ja perinteen uudelleentulkinnan lisäksi tarvitaan konkreettista elämäntavan muutosta. Muutos edellyttää kykyä oppia näkemään maailma kokonaisuutena, jonka kaikki osat tarvitsevat toisiaan ja ovat keskenään tasaveroisia. Hengellisyys on apuna ja motivaationa maailmankuvan muutoksessa. Kokemus Jumalan jatkuvasta läsnäolosta kaikessa luodussa voi saada aikaan suuria muutoksia paitsi asenteissa, myös käytännön toiminnassa. Martti Lutherin mukaan luonto on osa Jumalan yleistä ilmoitusta. Jumala on läsnä koko luomakunnassa ja puhuu ihmisille sen kautta.

Ekoteologia alkoi muotoutua nykyiseen muotoonsa 1960-luvulla, kun ihmisten aiheuttamien ympäristöongelmien laajuus alkoi nousta yleiseen tietoisuuteen.