Professori Jaana Hallamaa: Kirkon pitäisi olla aktiivinen ihmisarvon puolustajana

”Kirkon pitäisi olla myös rasismin vastaisessa työssä ja ihmisarvon puolustajana aktiivinen osapuoli, onhan kristillisen opetuksen ytimessä ajatus jokaisen ihmisen jakamattomasta ihmisarvosta”, sanoo Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa.

”Kirkon pitäisi olla myös rasismin vastaisessa työssä ja ihmisarvon puolustajana aktiivinen osapuoli, onhan kristillisen opetuksen ytimessä ajatus jokaisen ihmisen jakamattomasta ihmisarvosta”, sanoo Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen ei ole kirkolle vieras uusi ideologia, vaan se kuuluu kirkon sanoman ytimeen.

– Ne ovat kenelle tahansa vaativia ihanteita, mutta kirkolta odotetaan enemmän kuin muilta. Kirkkoa pidetään tekopyhänä, koska saarnataan toisin kuin eletään, sanoo sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa.

Etuoikeutettu ihminen saattaa tuudittautua ajatukseen, ettei tasa-arvopyrkimyksiä tarvita, jos hän ei juuri nyt tarvitse toisten tukea.

– Mediassa esitellään huippurikastumistarinoita: menestyjät ovat tehneet itsensä riippumattomiksi muusta maailmasta ja samalla ihmisten välisestä epätasa-arvosta. Tämä on äärimmäisen infantiili kuvitelma ja epäkristillinen tavoite, toteaa Jaana Hallamaa.

Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori vertaa asetelmaa tapaan, jolla tasa-arvotaistelusta sanoudutaan irti kristillisissä piireissä. Kirkollista keskustelua yhdenvertaisuudesta ei kaivata, jos omassa uskonyhteisössä tiedetään, kuinka ihmisten väliset suhteet on järjestettävä.

– Oman yhteisön uskonkäsityksestä haetaan turvaa, jonka suojassa voi sulkea silmänsä ristiriidoilta.

Kilvoitteluopas seurakunnille

Luterilaisessa kirkossa on juuri hyväksytty toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Jaana Hallamaa on ollut työprosessissa tiiviisti mukana ja ihmisarvon edistämisen työkalut perustuvat hänen tutkimuksiinsa.Hän korostaa, että tasa-arvo ja yhdenvertaisuus koskevat meitä kaikkia paitsi toimijoina myös toiminnan kohteina. Olemme ihmisinä radikaalisti riippuvaisia muiden huolenpidosta, hyväksynnästä ja yhteistoiminnasta, mutta myös muusta luomakunnasta.

– Kultaisen säännön opettamaan vastavuoroisuuteen sitoutuminen merkitsee, etten voi jäädä myöskään uhrin asemaan kilpailemaan, ketä sorretaan eniten. Jokainen on toimija, jonka vastuulla on paitsi epäkohtien osoittaminen myös yhteisen hyvän rakentaminen.

Tasa-arvosuunnitelma ei ole julkilausuma eikä kannanotto vaan pikemminkin ”kilvoitteluopas seurakunnille”. Se ei sisällä ohjeita eikä määräyksiä vaan välineitä tarkastella jokapäiväisessä elämässä toteutuvia asenteita, käsityksiä, käytäntöjä ja toimintaa luomisen moninaisuutta ilmentävien ihmisten kannalta.

– Vanhoihin taisteluasetelmiin konservatiivien ja liberaalien välillä ei voi juuttua. Tähän mennessä on keskitytty erimielisyyksiin. Mitä tapahtuisi, jos pohtisimme, mikä yhdistää meitä?

Oma vääryys vetää nöyräksi

Sosiaalietiikan professori muistuttaa, että Lutherin mukaan myös kirkko voi erehtyä. Kristityillä on kuitenkin erityinen kiusaus ajatella, että vain uskovaiset tietävät, mikä on eettisesti oikein. Jokaisessa jumalanpalveluksessa toistuvassa synnintunnustuksessa lausumme tehneemme väärin ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein. Se mikä on väärin lähimmäistä ja luomakuntaa kohtaan, on synti suhteessa Jumalaan. Synninpäästön kuuleminen ei vielä muuta suhdetta lähimmäiseen ja luomakuntaan.

– Me kaikki ihmiset olemme samassa liemessä. On virhe ajatella, että langenneessa maailmassa olisi moraalisesti moitteettomia ratkaisuja.

Olemme koko ajan sotkeutuneet erilaisiin epäonnistumisiin, loukkauksiin, virheisiin ja väärin tekemisiin.

– Kun tämän ottaa todesta, usko ei voi olla sankarillista ehdottomuutta ja varmuutta.

Luterilainen luottaa tietoon

Luterilaisessa perinteessä on arvostettu ihmisten maailmasta hankkimaa tietoa. Luterilainen etiikka ottaa huomioon myös alati muuttuvan tiedon ja tieteen tulokset, mikä näkyy esimerkiksi ihmisten yhteiskunnallista asemaa koskevista käsityksistä. Sääty-yhteiskunnan epätasa-arvoisuuksia puolustettiin Jumalan säätämänä ikuisena järjestyksenä. Nykyään meillä melkein kaikki pitävät demokratian takaamaa kansalaisten yhdenvertaisuutta itsestäänselvyytenä. Kaikki eivät kuitenkaan hyväksy, että sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta koskeva tutkimustieto saisi vaikuttaa kirkon opetukseen.

– Vedotaan ”raamatulliseen” seksuaaliopetukseen. Samat ihmiset eivät kuitenkaan kiivaile raamatullisen lääkintätiedon puolesta, vaikka Raamatusta löytyy paljon enemmän hoito-ohjeita sairauksiin kuin vaikka homokieltoja.

Käsitykset ihmisten välisistä eroista arvoeroina ovat muuttuneet historian kuluessa, kun yhä uudet ihmisryhmät ovat alkaneet vaatia yhdenvertaista kohtelua.

– Kirkkolaitos ei oman sanomansa vastaisesti ole ollut tämän kehityksen edelläkävijä vaan on usein asettunut tasa-arvopyrkimysten vastustajaksi. Kirkko on perinteisesti kohdistanut apua eri tavoin heikkojen tarpeisiin sen sijaan, että se olisi puuttunut osattomuutta aiheuttaviin rakenteisiin.

Tuomionjulistajan hybris

Luterilaisen kirkon pitää osallistua Jaana Hallamaan mielestä ehdottomasti aikamme tasa-arvokeskusteluun, sillä kirkolla on sanomansa ansiosta valtavasti annettavaa. Monella alalla, esimerkiksi sairaanhoidossa, sosiaalipalveluissa, kansanopetuksessa ja vammaisten huomioimisessa, kirkko on ollut suorastaan edelläkävijä ja suunnannäyttäjä.

– Juuri nyt tämä kaikki jää sen varjoon, että itsensä raamatullisiksi julistaneiden ryhmien omaksumat ajatukset ja käytännöt ovat nykykäsitysten mukaan syvästi loukkaavia ja syrjiviä.

– Kirkkoa pidetään tekopyhänä, koska vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee!

Oikeaoppisina esiintyvien uskovaisten tarrautuminen toisten ihmisten seksuaalisuuteen on saanut suuren joukon suomalaisia eroamaan kirkosta.

– Eettisinä auktoriteetteina ”raamatullisuuden” tai ”klassisen kristinuskon” nimessä esiintyvien oikeauskoisten superkristittyjen tapa asettua toisten yläpuolelle tuntuu äärimmäisen vieraannuttavalta.

Raamatunlauseiden käyttäminen toisten ihmisten lähisuhteiden vääräksi osoittamiseen ei ole ihmisen rinnalle asettuvaa rakkautta, vaan oman oikeauskoisuuden manifestointia, Jaana Hallamaa näkee.

– Ihmiset tavoittavat puheisiin sisältyvän julmuuden: Tuomitsija häivyttää itsensä taustalle ja esiintyy kuin hänellä olisi Jumalalta saadut valtuudet asettua muiden yläpuolelle.

– On kovaa ja julmaa puhetta julistaa toisille jumalallinen tuomio Raamatun auktoriteetilla ja Jumalan suulla. Omaksumani uskonkäsityksen mukaan se on suurta hybristä ja sellaisenaan hyvin vaarallista.

Hallamaan mielestä on turha heittäytyä marttyyriksi ja syyttää sananvapauden rajoittamisesta. Kyse on erilaisista raamatuntulkinnoista ja teologisista perusteluista.

– Kovakaan puhe ei olisi samalla tavalla loukkaavaa, jos se perusteltaisiin sanomalla ”minun omaksumani uskonkäsityksen mukaan”.

Näkemyksistä ja niiden perusteluista voidaan keskustella vain, jos tunnustetaan, että ne omaksuneet ovat kaikki samojen inhimillisten rajoitusten alaisia.

Haave menneestä kulta-ajasta

Ihmisten yhdenvertaisuuden kyseenalaistaminen on globaali trendi. Autoritaariset ja taaksepäin katsovat, menneisyyden kuviteltuun kulta-aikaan haikailevat ideologiat ovat nousussa Euroopassakin. Suuntaus on Jaana Hallamaan mukaan ymmärrettävä: epävarmoina aikoina turvaa etsitään ihanteellistetusta perinteestä. Autoritaarisuuteen kuuluu sukupuolierojen pitäminen selkeänä ja naisten alisteinen asema mieheen nähden. Aiemmin naiset olivat vajaavaltaisia kaikkialla: perheessä, yhteiskunnassa ja kirkossa. Tiukimman linjan uskonyhteisöt tarjoavat Suomessakin suojapaikkoja tällaiselle ajattelulle, tosin naisten yhteiskunnallisten oikeuksien kaventamista ei enää lueta raamatullisuuden vaatimuksiin.

– Patriarkaalisia yhteisöjä haikailevat sivuuttavat syyt, jotka ovat johtaneet yhteiskunnan tasa-arvoistumiseen. Miesten valta-asemaan perustuva järjestys sortaa myös miehiä ja alistaa kaikkia, jotka eivät ilmennä ”todellista olemustaan”.

Menkää ja tehkää

Kirkon pitäisi olla myös rasismin vastaisessa työssä ja ihmisarvon puolustajana aktiivinen osapuoli, onhan kristillisen opetuksen ytimessä ajatus jokaisen ihmisen jakamattomasta ihmisarvosta.

– Meidän pitää – peloistamme, hädästämme ja turvattomuudestamme huolimatta – opetella kärsivällistä, vaikeita aiheita kaihtamatonta keskustelua ja uudella tavalla toimimista arjessa. Jokaisen kohtaamisen tulisi olla ystävällinen kohtaaminen, jossa rakkaus voittaa pelon ja erilaiset ennakkoluulot.

Kristillisen uskon mukaan Jumala on luonut kaikki ihmiset – ja rakkaus kuuluu kaikille.

– Kaikki asiat eivät ole vaikeita eivätkä monimutkaisia. Ei ole ylivoimaista olla ystävällinen omassa arjessa, raottaa ovea vieraillekin, pyrkiä toimimaan peloista huolimatta, tutustumaan, kohtaamaan ja olemaan lähimmäinen.

Yhdenvertaisuutta kohti kilvoittelevassa yhteiskunnassa kyse on ennen muuta ajattelun ja asenteiden muuttamisesta eikä syrjintälakien seuraamisesta.

– Tasa-arvolait ovat jääneet kirkossa toissijaisiksi. Naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien toteutuminen on jäänyt uskonkäsityksillä perusteltujen syrjivien näkemysten ja toiminnan varjoon.

Syyttäjälaitoksessa ei ole erityistä uskonnollista asiantuntemusta, joten keskustelu vihapuheen ja uskonnollisen puheen rajoista on vaikeaa. Ylipäätään yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen rankaisemalla on tehotonta.

– Rangaistuksen uhka on huono motivaattori ihmisten väliselle kunnioittavalle kanssakäymiselle. Arvostavaa asennetta ei voida saada aikaan pakolla.

Uskonnonvapauden nimissä tullaan syrjimään jatkossakin joitakin ihmisryhmiä, professori Hallamaa arvioi.

– Tällaiseen ei kuitenkaan enää pitäisi antaa kirkon hyväksyntää ja rahoja.

Panttivangeilla on varaa vapautua

Jaana Hallamaa epäilee, että valtio irtautuu lopullisesti kirkosta ja poistaa sekä vihkimisoikeuden että kirkollisveron, jos tasa-arvotilanne jatkuu kirkossa nykyisellään.

– Kirkosta tulee yhdistys, jos se juuttuu avioliittokysymykseen ja hyväksyy edelleen omien seurakuntalaistensa syrjinnän yhden uskonkäsityksen varjolla. Näin käy, jos kirkolliskokous ja piispat jäävät pienryhmien panttivangeiksi.

Kirkon edustajat on kutsuttu elämään evankeliumi, kaikkien ihmisten tukijoina.

– Inkarnaation todellisuus kohtaa ihmisen keskellä syntiinlangenneen maailman ristiriitoja ja epävarmuuksia, pappi ja professori huomauttaa.

Keskeneräiset ihmiset epäonnistuvat koko ajan erilaisin tavoin.

– Edustamani uskonkäsitykseni mukaan meillä on kuitenkin varaa ottaa vakavasti sekä omassa elämässämme että yhteiskunnallisessa todellisuudessa vallitseva epävarmuus. Emme ole yksin.

Teksti: Janne Villa
Kuva: Veikko Somerpuro