Piispa Kaisamari Hintikka: Kirkossa raivataan tasa-arvon esteitä

Espoon hiippakunnan piispan mukaan tasa-arvotyöskentely kirkossa lähtee ongelmien näkemisestä. Ensinnäkin on tunnistettava ne konkreettiset tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevat kysymykset, ilmiöt ja haasteet, jotka nousevat seurakunnan arjesta ja ihmisten kokemuksista. Niitä arvioidaan ”käyttäen Jumalan meille antamaa järkeä ja kysymysten kannalta tarpeellista tietoa sekä ammentamalla viisautta Raamatusta, kirkon opista ja perinteestä sekä eri tieteenalojen tutkimuksesta ja ihmisten elämästä. Tähän pohdintaan tarvitaan toisia kristittyjä, yhteistä rukousta ja keskustelua.”

Kirkon tuore yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma on piispa Kaisamari Hintikan mukaan laadittu taitavasti ja erilaiset osapuolet huomioon ottaen.

“Joidenkin itsestään selviltä tuntuvien asioiden mainitseminen voi tuntua rautalangasta vääntämiseltä, mutta periaatteet, jotka ovat monille meistä itsestäänselvyyksiä, eivät ole sitä kaikille.”

Luterilaisissa Pohjoismaissa ihmisten yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat kehittyneet pisimmälle maailmassa, mutta parempaankin voimme päästä. Näin voi päätellä kirkkohallituksen marraskuussa hyväksymästä kirkon toiminnallisesta tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmasta Ovet auki kaikille ja sitä kommentoivan piispa Kaisamari Hintikan haastattelusta. Parannuksen paikkoja on muun muassa sukupuolten tasa-arvossa ja seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisessa kohtelussa sekä eri-ikäisten tai eri taustoista tulevien ihmisten huomioimisessa.

“Meillä on paljon erilaisia ihmisryhmiä, jotka eivät vielä tule kohdelluksi yhdenvertaisesti”, Hintikka muistuttaa.

Tuore suunnitelma tarjoaa seurakunnille keinoja edistää tasa-arvoa ja syventää ymmärrystä ihmisten yhdenvertaisuudesta. ”Työkirja” tekee näkyviksi epäasiallisia käytäntöjä ja tarjoaa välineitä vaikuttamistyöhön, jotta jokaisen jakamaton ihmisarvo otetaan vakavasti. Se tarjoaa seurakunnille itsearviointityökalun, jonka avulla on helpompi tunnistaa tärkeimpiä kehityskohteita ja arvioida tilanteita, joissa tasa-arvo ja yhdenvertainen kohtelu eivät toteudu.

“Niihin tarvitaan käytännöllisiä toimia, joilla ehkäistään ja poistetaan tietoisia tai tiedostamattomia syrjiviä käytäntöjä.”

Näe, tutki, kilvoittele

Espoon hiippakunnan piispan mukaan tasa-arvotyöskentely kirkossa lähtee ongelmien näkemisestä. Ensinnäkin on tunnistettava ne konkreettiset tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevat kysymykset, ilmiöt ja haasteet, jotka nousevat seurakunnan arjesta ja ihmisten kokemuksista. Niitä arvioidaan ”käyttäen Jumalan meille antamaa järkeä ja kysymysten kannalta tarpeellista tietoa sekä ammentamalla viisautta Raamatusta, kirkon opista ja perinteestä sekä eri tieteenalojen tutkimuksesta ja ihmisten elämästä. Tähän pohdintaan tarvitaan toisia kristittyjä, yhteistä rukousta ja keskustelua.” Kilvoittelun tavoitteena on tehdä aktiivisesti ihmisarvoa edistäviä tekoja ja parantaa jatkuvasti omaa toimintaa. Suunnitelmassa tunnustetaan, ettei ihmisarvon edistäminen tule valmiiksi, vaan inhimillinen arki ja muuttuva maailma tuovat eteen aina uusia kysymyksiä tunnistettavaksi ja tutkiskeltavaksi. Yhä uudelleen on kysyttävä, missä tarvitaan lähimmäisen hyvän edistämistä.

“Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysymyksistä pitää vääntää ja niiden kanssa on tehtävä jatkuvasti töitä, etteivät asiat pääse kääntymään huonompaan suuntaan”, Kaisamari Hintikka korostaa.

Hän kiittää suunnitelmaa siitä, että kirkossa vuosien saatossa työstetty tasa-arvomateriaali on koottu hienosti yhteen ja päivitetty. Ylimääräisiä vastakkainasetteluita ei ole haluttu synnyttää erilaisten teologisten tulkintalinjojen välille.

Usko ei oikeuta empatian ohittamista

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on julkisoikeudellinen yhteisö, jonka on noudatettava kansallista lainsäädäntöä, oikeusvaltioperiaatetta ja kansainvälisiä sopimuksia. Tasa-arvosuunnitelmassa myönnetään toisaalta, että kirkko on moniääninen, moniarvoinen ja monimuotoinen yhteisö, jonka piirissä on erilaisia käsityksiä yhdenvertaisuudesta. Ristiriitaiset viestit yhdenvertaisuudesta heikentävät kirkon mahdollisuuksia antaa oma panoksensa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Oman toiminnan epäkohdat on tunnistettava ja toiminnassa on sitouduttava selkeästi yhdenvertaisuusperiaatteisiin.

“Kirkossa tasa-arvokysymykseen liittyy tiettyjä erityishaasteita”, piispa Kaisamari Hintikka myöntää.

Vuosien ajan kiihkeää keskustelua on käyty naisten ja nyttemmin seksuaalivähemmistöjen oikeuksista.

“Jotkut kristityt katsovat oman uskontulkintansa perusteella, ettei jollain ihmisryhmällä ole yhdenvertaisia oikeuksia, vaan niitä pyritään jopa rajoittamaan.”

Hintikka huomauttaa, että kristillinen etiikka lähtee liikkeelle toisen ihmisen asemaan asettumisesta. Jotkut uskovat ajattelevat sen sijaan, ehkä hyvää tarkoittaen, että ”minun tehtäväni on opettaa sinua elämään niin kuin minun mielestäni on oikein”.

“Valitettavasti sellaista käsitystä, että ”minä edustan ainoaa oikeaa totuutta”, käytetään oikeutuksena äärimmäisen ikävällekin puheelle. Kirkolliskokouksessakin on kuultu hurjia kommentteja.”

Kova puhe loukkaa ja osuu kipeästi juuri niihin, joiden yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta on kyse.

“Normaaleista käytös- ja pöytätavoista täytyisi pitää kiinni, nousee oma ajattelu miltä arvopohjalta tahansa. Uskonnollinen argumentointi ei koskaan oikeuta empatian ohittamista!”

Diplomaatti turvallisessa tilassa

Oppineena, asiantuntevana ja diplomaattisena sovittelijana tunnettu teologian tohtori Hintikka on puhunut julkisuudessa aina hyvin asiallisesti argumentoiden. Viime aikoina esiintymisiä on leimannut uudenlainen, vapautunut, välitön ja suorapuheinen tyyli. Kansankirkkoa edustaa samanaikaisesti inhimillinen, empaattinen ja lämmin ihminen ja suuntaa tulevaisuuteen näyttävä auktoriteetti. Ehkä taidokkaan diplomaattisesta tyylistä johtuu se, että piispa ehti edetä pitkälle urallaan ennen kuin hän sai kirkossa omakohtaisen kokemuksen naisten epätasa-arvoisesta kohtelusta.

“Jälkikäteen minua on hävettänyt se, etten ottanut aikanaan kyllin vakavasti niiden naisten kokemuksia, joita oli kohdeltu kaltoin.”

Hintikka oppi sittemmin herkäksi huomaamaan epäoikeudenmukaisuuden.

“Kirkon pitäisi olla armollinen yhteisö ja turvallinen tila, jonne jokainen Jumalan kuvaksi luotu ihminen voi tulla sellaisena kuin on.”

Kunnioita, arvosta, rakasta

Kirkon toiminnallisessa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmassa todetaan, että kultaisen säännön noudattaminen on jatkuvaa kilvoittelua: lähimmäisen hyvän tunnistamista. Erimielisyyksistä riippumatta meidän on opittava kohtelemaan toisiamme korrektisti ja kunnioittavasti, jotta jokainen voi kokea saavansa reilua kohtelua. Lähimmäisenrakkauden, välittämisen ja huolenpidon osoittaminen vaikuttaa siihen, miten toinen ihminen arvostaa ja kunnioittaa itseään. Suunnitelman nimi ”Ovet auki kaikille” tarkoittaa, että jokaisen tulee voida kokea olevansa tervetullut omana itsenään seurakuntayhteyteen. Ihmisten erilaiset tarpeet, toiveet ja tavoitteet aiheuttavat kuitenkin myös monenlaisia vaikeuksia.

“Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo liittyvät meidän kykyymme tai kykenemättömyyteemme kohdata toisenlaisia ihmisiä. Kirkossa on tuotava tietoisesti yhteen eri tavalla ajattelevia ihmisiä ja opeteltava erilaisuuden sietämistä.”

Syntihän se meissä jyllää

Kristilliset periaatteet kaikenlaisten lähimmäisten rakastamisesta ovat selkeitä, mutta miksi niiden toimeenpaneminen on niin vaikeaa?

“Syntihän se meissä ihmisissä aina jyllää. Sen seurausta on rasismikin.”

Seksuaalisen suuntautumisen ohella esimerkiksi kulttuurinen ja uskonnollinen tausta ja vieras kieli haastavat erilaisuuden kohtaamiseen.

“Kulttuuriltaan ja uskonnoiltaan moninaisemmaksi muuttuvassa yhteiskunnassa kirkon pitäisi näyttää esimerkkiä siitä, miten eri taustoista tulevat ihmiset huomioidaan yhdenvertaisesti.”

Luterilaisen kirkon sisäinen sekä ekumeeninen kilvoittelu toinen toistensa kunnioittamisesta eivät vielä riitä. Muitakin kuin kristillisten katsomusten edustajia on opittava kunnioittamaan.

“Mitä vahvempi oma kristillinen identiteetti on, sitä helpompaa pitäisi erilaisuuden kohtaamisen olla.”

Toisten katsomusten kunnioittaminen ja ymmärtäminen on erityisen tärkeää nyt, kun Suomi muuttuu yhä monikulttuurisemmaksi ja moniuskontoisemmaksi ja jotkut ruokkivat ihmisryhmien vastakkainasetteluja.Tämä on myös yksi yhteiskuntarauhan perusteista. Siksi uskontojen ja katsomusten välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä pitää rakentaa aktiivisesti sekä kansallisesti että paikallistasolla.

Otetaan rohkeasti mallia Jeesuksesta

Kirkon tulee Hintikan mukaan vaikuttaa proaktiivisesti ja rohkeasti myös yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta.

“Jumalan rakkaudesta täytyy aina kertoa myös rakkauden teoilla. Kirkon pitää toimia tilana, jossa ja jonka kautta kuuluu niiden ihmisten ääni, joka muuten jää yhteiskunnassa kuulematta.”

Esimerkiksi diakoniatyössä tehdään paljon merkittävää työtä kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien rinnalla.

“Emme saa kuitenkaan tyytyä ongelmien hoitamiseen, vaan meidän pitää puuttua niihin juurisyihin, joiden takia ihmisiä putoaa yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle.”

Kristillisestä uskosta nousee kriittisiä näkökulmia keskusteluun epäoikeudenmukaisuudesta.

“Usko kutsuu meitä huomioimaan nimenomaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon kannalta on itsestään selvää, että erityisesti heitä tuetaan.”

Jeesuksen toiminnan keskipisteessä oli kärsivä, monessa tapauksessa oman yhteisönsä syrjimä, halveksima tai hylkimä ihminen.

“Nämä ihmiset saattoivat kuulua moninkertaisesti vähemmistöön. Raamatullinen esimerkki tästä on Jeesuksen kohtaaminen samarialaisen naisen kanssa.”

Tasa-arvosuunnitelma haastaakin tutkailemaan, keitä seurakunta tavoittaa, keistä se on kiinnostunut ja keiden kanssa se haluaa ystävystyä. Mistä seurakuntaan tuleva ihminen huomaa, että seurakunnassa kunnioitetaan ja arvostetaan jokaista ihmistä ja mistä syrjimättömän seurakunnan voi tunnistaa? Miten seurakunta puolustaa syrjittyjen ja köyhien oikeuksia ja miten se toimii tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi?

“Tässä maailmassa oikeudenmukaisuuden toteutuminen on merkki siitä, että Jumalan tahtoa noudatetaan”, Kaisamari Hintikka kiteyttää.

Teksti: Janne Villa.
Kuva: Arttu Liimatta.

Ovet auki kaikille