Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Seurakunnat tarjoavat lapsiperheille monenlaista tukea ja toimintaan: on erilaisia kerhoja, tapahtumia, vertaistukea, turvallista kasvualustaa ja tukea vanhemmuuteen. Tule mukaan!
Seurakunnat järjestävät paljon toimintaa lapsille ja lapsiperheille. Lapsille järjestetään päiväkerhoja, muskareita ja perhekerhoja. On leirejä, retkiä ja esimerkiksi kymppisynttäreitä ja erilaisia tapahtumia lapsiperheille sekä perhemessuja. Eka- ja tokalauokkalaisille on aamu- ja iltapäivätoimintaa. Useissa seurakunnissa on esimerkiksi ekavauva-vertaisryhmiä ensimmäisen lapsen saaneille vanhemmille, jotka ovat turvallisia ja mukavia kohtaamispaikkoja vanhemmille sekä vauvoille. Perhekerhoihin voi myös usein lapsi mennä myös isovanhemman, kummin tai hoitajan kanssa.
Seurakunnan varhaiskasvatus antaa lapsille ja nuorille eväitä turvalliseen kasvuun ja tukee perheitä vanhemmuudessa. Ohjaajina seurakunnissa toimii kirkon koulutetut lapsi- ja perhetyöntekijät.
Tarkempia tietoja näet oman paikallisseurakunnan sivuilta.
Seurakuntien päiväkerhoja pidetään yleensä 2–5-vuotiaille lapsille. Kerhot kokoontuvat yhdestä neljään kertaa viikossa, muutaman tunnin kerrallaan. Päiväkerho tarjoaa lapselle turvallisen ja myönteisen ympäristön ja aktiivista toimintaa toisten lasten kanssa: leikkiä, laulua, liikkumista, satuilua ja askartelua. Päiväkerhoissa myös hiljennytään hetkeksi ja tutustutaan Raamatun kertomuksiin.
Seurakuntien päiväkerhoja ohjaavat ammattitaitoiset ja koulutetut lastenohjaajat. Toiminnan tavoitteena on tukea lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kasvua. Kaiken perustana ovat kristilliset arvot, varhaispedagoginen osaaminen sekä kumppanuus perheen kanssa.
Katso päiväkerhotarjonta oman seurakuntasi sivustolta.
Perhekerhoihin lapsi voi tulla vanhemman, isovanhemman, kummin tai hoitajan kanssa.
Yleensä perhekerhot pidetään päivisin, jolloin ne tarjoavat kotona päivät lapsia hoitaville vanhemmille tai muille aikuisille ja alle kouluikäisille lapsille mielekästä tekemistä sekä samassa elämänvaiheessa olevien vertaisseuraa ja -tukeakin. Perhekerhon ammattitaitoinen vetäjä on vanhempien käytettävissä, kuulijana, keskustelijana ja tukijana. Joissakin seurakunnissa järjestetään myös perheiden yhteisiä iltakerhoja.
Perhekerhoissa leikitään, lauletaan, liikutaan, askarrellaan ja hiljennytään. Usein perhekerhon aikana myös syödään. Joissain seurakunnissa on tarjolla kahvit seurakunnan puolesta tai mahdollisesti pientä korvausta vastaan tai sitten nautitaan omia eväita. Perhekerhoja saaatetaan kutsua nimellä avoin kerho, avoin päiväkerho tai vanhempi–lapsikerho. Perhekerhojen sisältöä on myös voitu painottaa esimerkiksi niin, että ne on tarkoitettu vaikkapa ensi kertaa vanhemmaksi tulleille tai pienten vauvojen perheille. Katso oman seurakuntasi tarjonta seurakunnan nettisivuilta.
Muskarit ovat musiikkileikkikouluja perheen pienimmille. Vauvamuskareita järjestetään useimmiten noin 3–12 kuukauden ikäisille lapsille, jotka musisoivat vanhempansa seurassa. 1-3 -vuotiaille on muskareita vanhemman tai hoitajan seurassa. Sen sijaan noin 3–6-vuotiaat voivat useimmiten käydä muskarissa jo ilman vanhempia. Tarkista ikärajat ja muskaritarjonta omasta seurakunnastasi.
Muskarien musiikkikasvatuksen tavoitteena on kehittää ja vahvistaa monipuolisesti lapsen itseilmaisua, sosiaalisia taitoja, rytmitajua sekä keskittymis- ja tarkkaavaisuustaitoja. Muskarissa musiikki tuo iloa mutta on myös kehtiyksen tuki. Muskarissa lapsi saa käyttää kaikkia aistejaan musiikin maailmaan tutustuessaan. Siellä paitsi lauletaan ja soitetaan, myös loruillaan, katsellaan, kuunnellaan ja liikutaan. Kirkon muskarit myös tukevat vanhempia lasten kristillisessä kasvatuksessa. Se tutustuttaa lasta ja perhettä niin hengellisiin lauluihin kuin kotiseurakuntaan ja sen toimintaan.
Varhaiskasvatus, katsomuskasvatus ja kuntayhteistyö
Parisuhde- ja perheasiat
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä