Kirkon ajattelussa avioliiton toivotaan kestävän koko eliniän, mutta avioliiton osapuolet eivät aina onnistu ihanteen tavoittamisessa. Pariskunnan keskinäiset ristiriidat voivat olla niin suuria, että yhteinen elämä ei onnistu. Tällaisessa tilanteessa avioero on mahdollinen ja joskus jopa suositeltava inhimillinen ja lähimmäisenrakkauden mukainen ratkaisu.
Vanhan ja Uuden testamentin mukaan avioero on mahdollinen. Kirkko on halunnut pitää kiinni Jeesuksen esittämästä periaatteellisesta kannasta avioeroon: “Ja minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt. 19:6.) Tähän Jeesuksen sanomaan on saattanut vaikuttaa senaikainen naisten asema kulttuurissa; miehensä hylkäämät naiset jäivät usein heitteille: “Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä.” (Matt. 19:8)
Jeesuksen mukaan puolison uskottomuus voi olla avioeron peruste (Matt. 5:31–32 ja Matt. 19:9). Apostoli Paavalin mukaan avioero on sallittu silloin, kun ei-uskova puoliso haluaa erota: “Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa” (1. Kor. 7:15). Tätä rauhan periaatetta laajennettiin ja ajateltiin, että myös muut syyt kuin uskottomuus ja uskonnolliset erimielisyydet voivat johtaa avioeroon.
Luterilaisesta uskonpuhdistuksesta lähteneen perinteen mukaan avioliiton elinikäisyys oli ihanne, johon tuli pyrkiä.
Kirkko ei pidä nykyään avioeroa syntinä, vaan onnettomuutena. Eroon ajautuneet tarvitsevat tukea ja rohkaisua ja kykyä antaa toisilleen anteeksi. Kirkko ei halua hylätä tai syyttää ketään avioliitossaan karille joutunutta. Aviopuolisosta voi erota, mutta vanhemmuus ja huolenpito lapsista ei voi päättyä eroon. Perheneuvonta tukee pariskuntia suhteen ongelmatilanteissa.
Apua ja tukea – Ihmissuhteet