Gregoriaaninen laulu on paavi Gregorius Suuren (k. 604) mukaan nimensä saanut säestyksetön yksiääninen kirkkolaulu.
Gregoriaaninen laulu kuuluu läntiseen eli latinalaiseen liturgiseen perinteeseen. Luterilaisessa kirkossa gregoriaanisia melodioita esiintyy erityisesti messu-, rukous– ja psalmisävelmissä. Monet virret perustuvat gregoriaanisiin hymnisävelmiin, kuten esimerkiksi virsi 16.
Paavi Gregorius havaitsi, että pääsiäisen ajankohta varhentui vuosi vuodelta. Hän määräsi astrologinsa tutkimaan asiaa, ja tällöin huomattiin, että vuosisatojen saatossa kalenteri oli varhentunut kymmenellä päivällä. Vanha juliaaninen kalenteri ei pitänyt yhtä tähtitieteellisten muutosten kanssa.
Kalenterin päivittämiseksi paavi määräsi, että kymmenen päivää jätetään pitämättä. Samalla kalenterivuosi määrättiin alkavaksi tammikuusta, kun se oli aiemmin alkanut maaliskuusta. Gregoriaaninen kalenteri otettiin käyttöön koko läntisessä kirkossa.
Ortodoksiset kirkot käyttävät – Suomen ortodoksista kirkkoa lukuun ottamatta – vieläkin juliaanista kalenteria. Ne katsovat, että juliaaninen on ”ajan ikoni” eikä sitä saa korvata lännen paavin kalenterilla. Tästä syystä pääsiäistä vietetään idän kirkoissa eri aikaan kuin lännen kirkoissa. Suomen ortodoksinen kirkko viettää sitä samaan aikaan lännen kanssa.