Taas metsä kirkkoni olla saa?

"Jeesus oli ulkoilmaihminen, ja alkujaan kristinusko kulki jalan", muistuttaa luonnon virkistyskäytön strategiaa ympäristöministeriössä valmistellut erityisasiantuntija Matti Nieminen. Se on hyvä vaihtoehto seiniensä sisään kumartuneelle kirkolle.

“Jeesus oli ulkoilmaihminen, ja alkujaan kristinusko kulki jalan”, muistuttaa luonnon virkistyskäytön strategiaa ympäristöministeriössä valmistellut erityisasiantuntija Matti Nieminen. Se on hyvä vaihtoehto seiniensä sisään kumartuneelle kirkolle myös tänään.

Millaista on vaikuttua luonnossa? Suomalainen sen tietää. Joskus se tapahtuu tähtimatkalla ääriolosuhteissa niin kuin Matti Niemiselle Pöyrisjärven erämaassa: kovan, yksin kuljetun päivän jälkeen untuvapussiin ja aamulla tyllin painamat pienet jalanjäljet sileässä, valkoisessa rantahiekassa omien varpaanjälkien vieressä. Joskus kotipihassa: peukaloinen hortensian oksalla ikkunan takana, metrin päässä läppäristä.

”Maailman kestävyyden näkökulmasta olisi tärkeää, että viihtyisimme lähikulmillamme”, Nieminen sanoo.

Kymmenkesäisenä hän sai ruotsalaisilta perheystäviltä turkoosinsinisen t-paidan, jossa oli kuva 70-luvun tehtaasta. ”Stoppa miljöförstörningen”, paidassa luki. Nieminen otti selvää, mitä se tarkoittaa. Siitä alkoi hänen kiihkeä suhteensa luontoon.

”Toisista huolehtimisen ajatukset olivat pinnalla pyhäkoulussa, kotona ja sen ajan koulussa. Minut on sillä tavalla kasvatettu. Kun se vielä yhdistyi tietoon ympäristömyrkyistä, jotka saivat petolintujen munat rasahtamaan rikki kesken hautomisen, aloin kiinnostua lisää.”

Luonto ei ole vain maisema, jossa liikkua. Se on jatkuvassa prosessissa oleva organismi. Luonnon monimuotoisuuden ymmärtäminen kasvattaa sen merkitystä. Nieminen miettii

”Jos luonto on vain kulissi, jossa ihminen käy suorittamassa, tuleeko siitä ihmiselle niin tärkeä, että hän alkaa myös suojella sitä?”

Fransiskaanimunkin anorakki

Mikä on virkistävämpi kuin polku metsään? Mutta miten metsiään hyödyntää kirkko?

Kirkolla on lopulta Suomen metsistä vain pari prosenttia. Nekin ovat yksittäisten seurakuntien omaisuutta. Pienelle seurakunnalle metsä on ymmärrettävästi tulon lähde. Poliittiseksi vallankäyttäjäksi kirkosta ei siis ole.

”Mutta arvojohtajana kirkko voi vaikuttaa”, Nieminen sanoo.

Vaikutusmahdollisuudet alkavat jo lasten kerhoista ja vihreistä ripareista. Luonnossa liikkuminen on suomalaiselle itsestäänselvyys, mutta siitä voi tehdä myös globaalin tai miksei kirkollisen menestystekijän.

”Olemme Euroopan ulkoilevin kansa. Jos 96 prosenttia aikuisista ulkoilee luonnossa, se on mitä suurimmassa määrin myös seurakuntien asia. Kirkon jäsenille kertyy miljoonia ulkoilukertoja.

Ja tässä on koko jutun pointti.

”Kirkon ongelma on se, että kutsu kirkkoon on aina kutsu paitsi seurakuntaan myös rakennukseen. Miksi ei voitaisi tavata ulkona?”

”Alun perin kristinusko kulki jalkaisin. Mutta miten nopeasti kävi se yläsalin löytäminen ja sinne kokoontuminen. Tulevaisuuden kirkon tuntomerkkinä voisi olla fransiskaanimunkin anorakki, jonka rintataskuun mahtuu läppäri.”

Kohoavan sykkeen seurakunta

Pyhiinvaelluksilla seurakunnat ovat jo ottaneet ulkotilan käyttöön. Korona vei pyhäkoulut ja pääsiäisvaellukset rastipolkuina kirkon pihaan tai lähimetsään. Sellaisia voisi Niemisen mielestä kehittää lisää ja tuotteistaa.

”Kirkon pihan kynnys on kirkkorakennuksen kynnystä matalampi. Ja yksi reitistö seurakunnilla on jo valmiina, hautausmaat. Minäkin olen lapsena luonto- ja linturetkeillyt Malmin hautausmaalla.

Yhteisellä kävelyllä posket alkavat punoittaa ja syke nousee. Toisten tahtiin sovittautuminen, yhdessä väsyminen ja perille pääseminen yhdistävät.”

”En ole palvelumuotoilija, mutta kun kirkon on erityisen vaikea tavoittaa keski-ikäisiä ja nuoria, tämäntapaisesta voisi kehittää tekemistä. Hehän ovat usein hyväkuntoisia ja haluavat sellaisia olla. Kirkon tehtävä taas on virkistää ja luoda elämänvoimaa ja toivoa. En antaisi yleisen ilmoituksen hautautua erityisen alle. Jumalan luomistyöt ovat yhtä tärkeitä kuin hänen työnsä pelastajana.”

Turvalinnake vai näköalapaikka?

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan yhteiskunnallisten saarnojen sarjassa Matti Niemiselle sattui tekstiksi kylväjävertaus.

”Esitin väitteen, että Jeesus oli ulkoilmaihminen. Siihen voisimme palata. Katsomaan kukkien pukuloistoa ja lintujen lentoa taivaalla. Olen vetänyt seurakuntien retkiä, ja niillä ymmärtää, ettei evankeliumia kirjoitettu vain sisätiloihin. Itse asiassa koko Raamattu on yhtä ulkoilmatapahtumaa. Sisälle mennään vain hakemaan turvaa.”

Onko sisätilaan sulkeutuminen kulttuurievoluutiota, Nieminen miettii. Onko haluttu minimoida ulkoiset ärsykkeet? Teologiaa siihen ainakin sisältyy: jotkut kirkot ovat jykeviä turvalinnakkeita. Seinä on kuin muuri kirkon ja maailman välissä.

”Hiljaisen vetäytymisen turvapaikka on tärkeä ajatus myös minulle. Sitä paitsi vain jokunen sukupolvi sitten raskas fyysinen työ ulkona tai ahtaissa asumuksissa ansaitsi vastapainokseen kirkkosalin jylhän korkeuden ja kynttilöiden lämmön. Mutta mitä tarvitsemme vastapainoksi nyt, kun päivät pitkät olemme isoissa, lämpimissä tiloissa kumartuneina laitteidemme ääreen?”

”Jokainen tietää, miten tunnelma pirtissä ulkoilun myötä muuttuu. Lähdet pahalla tuulella, palaat hyvällä. Sitä pitäisi hyödyntää myös seurakuntien toiminnassa.”

Teksti Kaisa Raittila
Kuvat Pixabay ja Matti Niemisen arkisto

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Maan suola -verkkojulkaisussa lokakuussa 2021.

Valtioneuvosto hyväksyi luonnon virkistyskäytön strategian toukokuussa 2022.

Linkit: tutustu vihreisiin ripareihin ja hiljentymiseen

Kirkossa järjestetään myös vihreitä ripareita

Rippikoulu

Hiljentyminen

https://ekopaasto.fi