Kuoleman jälkeen on toivoa

Kuoleman koskettaminen paljastaa elämän rajallisuuden. Omien läheisten lisäksi tukea antaa myös seurakunta.

Surun keskellä seurakunnan työntekijät auttavat muussakin kuin hautajaisten järjestämisessä. Kuolemaan liittyvistä ajatuksista ja tunteista voit puhua papin tai diakoniatyöntekijän kanssa. He tukevat kuoleman lähestyessä ja kuoleman jälkeen.

Hautajaisten järjestämisen lisäksi voit pyytää seurakunnasta apua myös muihin käytännön asioihin.

Rukoushetki tai saattohartaus rohkaisee

Sairas tai kuoleva henkilö ja hänen läheisensä voivat halutessaan viettää yhdessä rukoushetken. Kuoleman tapahduttua voidaan viettää saattohartaus potilashuoneessa, sairaalan kappelissa tai kotona.

Rukoushetken tai saattohartauden voi johtaa pappi, seurakunnan työntekijä, sairaalan henkilökuntaan kuuluva tai joku potilaan läheisistä.

Jumala on läsnä elämässä ja kuolemassa

Kristinuskon keskeisen sanoman mukaan elämä ei pääty kuolemaan. Jeesuksen ylösnousemus antoi ihmisille toivon kuolemanjälkeisestä elämästä.

Kuolema on kristinuskossa siis ovi tulevaan elämään: elämässä ja kuolemassa voimme jättää itsemme ja läheisemme luottavaisena suurempiin käsiin.

Sururyhmästä vertaistukea

Läheisen kuoleman kivusta voi selvitä ajan kanssa, surua jakaen. Monissa seurakunnissa toimii sururyhmiä. Sururyhmä on läheisensä menettäneille tarkoitettu tukiryhmä, joka kokoontuu n. 5–10 kertaa.

Sururyhmät ovat vertaisryhmiä, joiden peruspilareina ovat luottamuksellisuus, omavastuisuus ja vapaaehtoisuus. Osallistuminen ei edellytä kirkkoon kuulumista tai seurakunta-aktiivisuutta.