Yleinen kasvatuskeino sai meidät piilottamaan todelliset tunteemme – Näin voit opettaa lapselle (ja itsellesi), että kaikki tunteet ovat hyviä

”Nyt omaan huoneeseen miettimään!” Hyvin moni nykyisistä vanhemmista on saanut kasvatuksen, missä oman tahdon ja kiukun ilmaisuista on rankaistu tai lähetetty pois muiden silmistä. ”Tule sitten takaisin, kun olet taas kiltti.” Lapsi ei opi yksin huoneessaan käsittelemään tunteitaan tai analysoimaan, miten voisi kehittää käyttäytymistään. Hän oppii ainoastaan, että hänen pitää olla yksin silloin, kun kiukuttaa tai kun on paha olo. ”Kukaan ei kestä minua, kun olen vihainen tai pahalla tuulella”. Lapsi oppii, että hän on tervetullut muiden seuraan ja rakastettu vain silloin, kun hän miellyttää muita. Ja koska lapsi tarvitsee rakkautta enemmän kuin mitään muuta, hän oppii jo pienenä sopeutumaan aikuisten määrittelemiin ehtoihin.

Näin lapsi tulee vanhempien sitä tarkoittamatta oppineeksi turvatonta kiintymyskäyttäytymistä. Hän oppii piilottamaan todelliset tunteensa muilta ja pärjäämään niiden kanssa yksin. Edes läheisin ei voi päästä kovin lähelle, koska viime kädessä voi luottaa vain itseen. Tämän kasvatustavan satoa korjataan aikuisiän parisuhteissa. On vaikeaa oppia jakamaan tunteitaan, kun on oppinut niin varhain muuta. Myös vanhempana on vaikeaa tarjota lapselle eväitä tunteiden kohtaamiseen, jos itse on oppinut lähinnä kestämään niitä. Lapselle on vaikea sallia tunteiden ilmaisua, jos sitä ei salli itselleenkään. 

Kiukku ja viha suojaavat herkkiä tunteita

Aggressiotunteet, kuten kiukku ja viha, ovat monelle vaikeimpia ja juuri ne koetaan usein hyvin yksinäisinä tunteina. Aggressiotunteet ovat usein suojatunteita: viha ja suuttumus on usein kuin tulivuoren huippu – viimeinen sytyke saa sen räjähtämään ja tulivuoren purkautumaan. Kun tulivuorta rupeaa tutkimaan, löytyykin sen sisältä paljon haavoittavaa: pettymystä, yksinäisyyttä, häpeää, väärin ymmärretyksi tulemista, pelkoa. Usein ihminen on niellyt näitä tunteita ja yrittänyt pärjäillä niiden kanssa pitkän aikaa. Ei ihme, että lopulta tunne purskahtelee yli ja näkyviin.

Aggressio on tärkeää ja välttämätöntä, sillä se on myös voimaa. Aggressiotunteiden katkaisu ja kieltäminen on lapsen voiman ja tahdon typistämistä. Siksi on tärkeää, että aikuinen ei kiellä lasta tuntemasta tunteitaan tai rankaise häntä tunteista. Tässä on yksin pärjäämään oppineella vanhemmalla peiliin katsomisen paikka: miten katkaisen sukupolvien ketjun? Miten opettelen sallimaan tunteeni ja alan kohdella itseäni myötätunnolla? Vasta sitä kautta voi tarjota samaa lapselle. 

Tunnetaitoja voi opetella yhdessä lapsen kanssa

Omien tunteiden vastaanottamista, tutkimista ja ymmärtämistä voi opetella myös aikuisiällä. Vanhemmuus on tilaisuus opetella kohtaamaan tunteita yhdessä lapsen kanssa.

Aggression ja epämääräisen ahdistuksen taustalla on usein kaipuu yhteyteen ja pelko yksin jäämisestä. Yhteys toiseen hoitaa ja lohduttaa. Se vahvistaa turvallisuutta ja hyväksytyksi tulemisen kokemusta. Kaikkiin tunteisiin voi suhtautua myötätunnolla ja myötäeläen: tunteet eivät koskaan ole pahoja, vaikka osa niistä tuntuu pahalta. Tärkein viesti vihan ja muiden hankalien tunteiden äärellä onkin: et ole yksin. Kyllä tästä selvitään, yhdessä.

Vanhempana voi opetella jäämään lapsen viereen silloinkin, kun tämä on hankalimmillaan. Ja omankin kiukun hetkellä on tärkeää löytää myötätunto itseä kohtaan. Silloin voi kohdella itseä lempeästi, etsiä kiukun alla olevia tunteita ja tarpeita. Voi kysyä itseltään: Mikä minulla on hätänä? Mitä tarvitsen? Syvemmän tunteen ja sen alla olevan tarpeen etsiminen on avain hädän helpottumiseen.

Turvassa tunteiden kanssa

Lapsen tulisi voida tuntea kaikkein pelottavimmatkin tunteet vanhemman suojissa. Lapsi voi kokea olevansa turvassa, mikäli hänelle ei tapahdu pahaa tunteita ilmaistessa: häntä ei satuteta, hänelle ei suututa pelottavasti, häntä ei uhata hylkäämisellä. Aikuinen kestää hänen tunteensa, vaikka se on iso. Kiukun myllertäessä turvan kokemus vahvistaa lapsen uskoa siihen, että kaikkia tunteita on mahdollista itsekin kestää ja niiden ilmaiseminen on sallittua.

Kun otat tunteen todesta, lapsi oppii, että hänen tunteellaan on merkitystä toisille. Siitä kannattaa puhua, tunne otetaan vastaan. Tunteet ovat kuin pilvet: ne muuttuvat ja ne menevät aina ohi. Vähitellen lapsi oppii ilmaisemaan tunteitaan, kuuntelemaan toisia ja ottamaan vastaan muiden tunteita. Hän oppii, että tunteista puhuminen auttaa, selkeyttää ja vaikuttaa siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu; hän saa hyviä eväitä omiin ihmissuhteisiinsa.

Älä siis lähetä lasta yksin miettimään. Suostu lohduttamaan – ja samalla: suostu lohdutettavaksi. Silloinkin, kun omassa taustassa on turvattomuutta, voi vanhemmuus auttaa kasvamaan eteenpäin. Kun oppii rakastamaan ja suojelemaan lapsiaan eri tasoilla, voi samalla oppia suojelemaan ja rakastamaan itseään. Voi oppia katsomaan hellyydellä itseään ja oman kokemuksen kautta ymmärtää syvällä tasolla sitä, mitä lapsi tarvitsee.

Kirjoittaja Heli Pruuki on perhepsykoterapeutti ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut mm. aihepiiriin kuuluvat kirjat Prinsessa ja herne nenässä (2020), Vanhemman kiukkukirja (2020) yhdessä Päivi Nurmen kanssa sekä Vihainen nainen – hyvä, paha aggressio (2018) yhdessä Terhi Ketola-Huttusen kanssa. Heli Pruuki työskentelee kehittämispalvelujen johtajana Lasten ja nuorten keskuksessa.

Tämä teksti on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2022 Hidasta elämää -sivustolla kaupallisena yhteistyönä Suomen ev. lut. kirkon kanssa.