Ulla Saunaluoma – tasa-arvon sopuisa sillanrakentaja

"Kansan Raamattuseurassa ihmisillä on paljon tilaa muodostaa itse käsityksensä myös tasa-arvokysymyksistä", kertoo toiminnanjohtaja Ulla Saunaluoma.

“Kansan Raamattuseurassa ihmisillä on paljon tilaa muodostaa itse käsityksensä myös tasa-arvokysymyksistä”, kertoo toiminnanjohtaja Ulla Saunaluoma.

Kaikki herätysliikkeet eivät ole kärvistelleet naispappeuden ja homoseksuaalien vihkimisen kaltaisten kysymysten ja tasa-arvotaistelun kanssa. Kansan Raamattuseura on pysynyt repivien ristiriitojen ulkopuolella. Sen sisällä on ollut elintilaa erilaisille teologisille tulkinnoille ja mielipiteille. Rovasti Ulla Saunaluoma kertoo, miten tässä onnistuttiin.

Toiminnanjohtaja Ulla Saunaluoma tunnustaa nöyrästi, että muutama vuosi sitten Kansan Raamattuseurassa (KRS) oli pakko katsoa peiliin: Onko meilläkin tasa-arvo-ongelma? Viidenteen herätysliikkeeseen kuuluvassa kirkon palvelujärjestössä havahduttiin siihen, että viidestä johtoryhmän jäsenestä neljä oli naisia. Kun toiminnanjohtajan lisäksi myös järjestön taloudesta vastaava liiketoiminnanjohtaja, KRS:n julkaiseman Sana-lehden päätoimittaja sekä talousjohtaja olivat naisia, johtaja joutui kysymään itsekriittisesti, toteutuuko sukupuolten yhdenvertaisuus.

“Hallitus totesi kuitenkin, ettei sukupuoli ole näissä tehtävissä olennainen asia, vaan tärkeintä on, että meillä on osaavat ja tehtävään sopivat ihmiset paikallaan.”

Harvalla herätysliikkeellä on ollut helppoa aikamme asettamiin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvaatimuksiin sopeutumisessa. Piispainkokous vaatii kevään aikana korjaustoimia Suomen Luterilaiselta Evankeliumiyhdistykseltä (SLEY) ja Suomen Evankelisluterilaiselta Kansanlähetykseltä (SEKL). Ne ovat vihkineet pappejaan kiertokautta Inkerin kirkossa, joka ei hyväksy naispappeutta ja jossa miesten ei tarvitse tulla pappisvihkimyksessä alttarille yhdessä naisten kanssa.

Järjestöt ovat nyt jopa vaarassa menettää statuksensa kirkon lähetysjärjestöinä.

Lasikatot murtuivat

Sopuisana sillanrakentajana tunnettu Kansan Raamattuseura ei ole ollut, vertaisryhmiensä tavoin, kirkollisten ja sisäisten linjariitojen vaivaama, vaikka työntekijöiden, jäsenten ja tukijoiden joukossa on ollut aina – karkeaa kirkkopoliittista jakoa noudattaen – sekä konservatiiveja että liberaaleja.

KRS on kyennyt uudistumaan, ja se on ollut erityisen edistyksellinen naisten lasikattojen murtamisessa. Pastori Riitta Aaltonen (nykyinen Laakio) valittiin herätysliikkeen toiminnanjohtajaksi vuonna 1993.

“Naisten johtajuus ei ollut silloinkaan mikään ongelma. Kun minä tulin johtajaksi vuonna 2010, se oli ongelmatonta, koska meillä oli jo ollut naistoiminnanjohtaja.”

Ikaalisten seurakunnan nuorisotyön kasvatti näki jo nuorena käytännössä, miten tytöt ja pojat, miehet ja naiset toimivat luontevasti ja sopuisasti yhdessä.

“Kaikki olivat yhtä merkityksellisiä yhteisön jäseniä. Totuin seurakuntanuorena ihmisten yhdenvertaisuuteen.”

Lähes koko uransa eli yli 40 vuotta KRS:n palveluksessa työskennellyt Saunaluoma vihittiin vuonna 1984 lehtoriksi. Hän ei mieltänyt lehtorin ja papin virkojen jakoa sukupuolen perusteella ongelmalliseksi, koska oli saanut positiivisen esimerkin vanhan kotiseurakuntansa pidetystä lehtorista.

“Tuo lehtori oli erittäin hyvä saarnaaja, joka teki kaiken työnsä isolla sydämellä ja sai ihmisten kunnioituksen. En nähnyt, että naisia olisi mitoitettu alempiarvoisiksi, vaan sain mallin, että nainen voi olla yhtä arvostettu kuin miehetkin.”

Kun papin virka vihdoin aukeni naisille, Saunaluomalle oli itsestään selvää hakea vihkimystä.

Kristityn vapaus ja väljyys

KRS:n työntekijöiden joukossa on myös naisteologeja, jotka eivät ole kokeneet kutsumusta papiksi.

“Meillä on väljyyttä erilaisille näkemyksille. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta järjestömme dna:ssa on, että jotain tiettyä oppi- tai virkakäsitystä olennaisempaa on ihmisen kutsu tehdä työtä evankeliumin puolesta.”

Vapaa ilmapiiri on sallinut sen, että evankelioimisjärjestön työntekijöillä ja työn tukijoilla on erilaisia teologisia tulkintoja asioista, jotka aiheuttavat kiivaita kiistoja toisissa yhteisöissä.

“Meidän pitää muistaa, että kun puhumme esimerkiksi naispappeudesta ja homoseksuaalisuudesta, Raamatun tekstejä voidaan tulkita eri tavoin.”

Raamattuseurassa raamatunopettaja saa sanoa, miten hän on itse ymmärtänyt tietyn raamatuntekstin, mutta samalla kuulijalle pitää kertoa, että tekstin voi ymmärtää toisellakin tavalla.

“Kuulijan täytyy tietää, että asioihin on monia näkökulmia. Tämä on tärkeää, kun käsitellään kiistakysymyksiä, joista on selkeästi erilaisia tulkintoja.”

“Kristityllä on lopulta vapaus tehdä omat päätelmänsä. Kenelläkään ihmisellä ei ole viimeistä sanaa sanottavana opillisista ja teologisista kysymyksistä tai raamatuntulkinnasta”, toiminnanjohtaja tähdentää.

“On monitulkintaisia asioita, jotka jäävät mietityttämään meitä. Kunkin kristityn on työstettävä vaikeita asioita, rukoiltava ymmärrystä ja luotettava, että Jumala johdattaa eteenpäin tulkinnoissa. Kristuksen ristintyö ei voi kuitenkaan jäädä koskaan minkään tulkinnan alle. Hän on syntiemme sovittaja ja pelastajamme, mutta on lukuisia muita asioita, joista on kysyttävä, mitä tämä raamatunkohta tarkoittaa tänään.”

KRS:n johtoajatuksena on ollut alusta eli vuodesta 1948 lähtien, että työn ytimessä ja järjestön oppina on Kristus.

“Kristukseen keskittyminen on paljon tärkeämpää kuin se, että väännetään koko ajan kättä muista opeista. Tämä on ensimmäisen toiminnanjohtajan Mauri Tiilikaisen luoma linja.”

Puutu loukkaavaan puheeseen

Ulla Saunaluoma korostaa, että kristillisissä piireissä pitäisi olla olennaista toisia kohtaan osoitettava kunnioitus. Hän on surullinen aina törmätessään sellaiseen puhetapaan, johon kunnioitus ja nöyryys eivät kuulu.

“Varsinkin näissä vaikeissa kiistakysymyksissä naispappeudesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta mennään sellaiselle alueelle, jolla ei puhuta vain järjen vaan myös vahvan tunteen tasolla. Kysymys on ihmisen koko olemassaolon oikeudesta: Onko minulla oikeus olla olemassa, jos ajattelen ja elän näin? Meidän pitäisi viestiä toisillemme ja toimia käytännössä niin, että kaikki kokisivat olemassaolon oikeuden kuuluvan heillekin.”

Miten kirkossa tulisi toimia niiden kanssa, jotka suhtautuvat toisiin epätasa-arvoisesti ja loukkaavasti?

“On tärkeää, että kristillisten yhteisöjen työntekijät puuttuvat loukkaavaan puheeseen niissä tilanteissa, jossa sellaista ilmenee. Me voimme tehdä monenlaisia hienoja päätöksiä ja tärkeitä suunnitelmia kirkon ylätasolla, mutta olennaista on niiden toteuttaminen kentällä. Meidän on pidettävä huolta siitä, ettei loukkaavaa puhetta saa yksinkertaisesti käyttää. Eri mieltä voi olla toista kunnioittaen, loukkaamatta.”

Loukkaava puheen raja on rovastin mielestä helppo hahmottaa jo sen perusteella, miten haluaisin itselleni puhuttavan. Sosiaalisessa mediassa sosiaaliset estot ja käytöskoodit unohtuvat helposti.

“Someen pitäisi kirjoittaa vain sellaisia asioita, jotka voisi huutaa ääneen torilla. Jo Paavalin aikana oli kyllä samanlaisia ongelmia. Hän toppuutteli monessa kirjeessään ihmisiä riitelemästä.”

Kunnioittavan keskustelun oppiminen on ollut aina yllättävän suuri haaste kristityille. Jeesuskin muistutti siitä, miten meidän tulisi puhua toisillemme.

“Loukkaava puhe on hirvittävän hämmentävää seurattavaa ja koettavaa, koska Jeesus itse sanoo, että ”kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne”.

Oikeusvaltio laittaa terveet rajat

“Ihmis- ja tasa-arvoa sekä yhdenvertaisuutta loukkaavan käytöksen estämiseksi ja rajoittamiseksi on olemassa valmiita yhteiskunnallisia ohjeita kultaisen säännön lisäksi”, Ulla Saunaluoma muistuttaa.

“Me tarvitsemme yhteiskunnan antamia ja määrittelemiä rajoja, joita kirkossakin tulee tietenkin noudattaa. Kenelläkään ei ole oikeutta mennä niiden ohi. Samat Suomen lait koskevat kaikkea kirkollistakin toimintaa.”

Ulla Saunaluoma viittaa myös kirkon tuoreeseen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaan, jonka sisältöä hän pitää hyvänä.

“Ihmisarvon peruskäsitykset on sanoitettu hyvin tuossa tasa-arvosuunnitelmassa. Ihmisyyteen kuuluu, että rikkonaisuutemme takia meidän on jatkuvasti peilattava omaa toimintaamme, asetettava rajoja ja noudatettava niitä.”

Lait ja periaatteet toisten ihmisten kohtelemiseen kumpuavat pitkälti kristillisistä peruskäsityksistä.

“Kristinuskosta – jos me otamme sen vakavasti! – nousee käsitys ihmisen ehdottomasta ainutkertaisuudesta ja ihmisarvosta. Siksi on tavattoman surullista kuulla kovasta kohtelusta ja kielenkäytöstä suhteessa eri tavalla ajatteleviin kristittyihin. On täysin käsittämätöntä, millaista kieltä ehdottoman vakaasti uskovat kristityt saattavat käyttää toisin ajattelevista ihmisistä ylipäänsä.”

Kuka jakaa vuohet ja lampaat

Kirkollisessa keskustelussa on tänä päivänä yksi erikoinen piirre. Homoseksuaaleihin ja heidän oikeuksiinsa suhtautumisesta on tulla monille kaiken ratkaiseva kynnyskysymys. Siihen vastaamisen perusteella ihmiset itse erottelevat, Kristuksen sijasta, jyrkästi vuohet ja lampaat. Näin tehdään molemmin puolin rintamalinjoja, niin konservatiivi- kuin liberaalilaidoillakin.

“Silloin Kristus ei ole enää kristinuskon keskiössä, vaan se mitä ajattelet homoista.”

Kansan Raamattuseurassa homoseksuaalien lisääntyneitä oikeuksia tai yhteiskunnan ja kirkon tasa-arvokehitystä ei ole erityisemmin kauhisteltu tai tuomittu. Vähemmistöjen edustajilla on ollut tilaa elää ja hengittää evankelioimisjärjestön tilaisuuksissa. Samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen Ulla Saunaluoma ei kuitenkaan ota kantaa, koska hänen sanomansa tulkittaisiin koko Kansan Raamattuseuran linjaksi – ja ison joukon sisällä on erilaisia näkemyksiä, kuten aiemmin todettiin.

“Onko hyvä vai huono asia, ettemme ota tiukempaa kantaa tähän kysymykseen? Ainakin saamme paljon positiivista palautetta siitä, että keskitymme evankeliumiin ja Kristukseen eli itse asiaan. Ihmiset sanovat, että tuntuu hyvältä olla tilaisuuksissa, joissa ei edellytetä ottamaan kantaa tähän asiaan.”

“Meidän identiteettimme ydin ei ole opillinen taistelu, vaan se että ”elämämme armosta ja kerromme Jeesuksesta”. Jos oppi on Kristuksen sijasta korostetusti kristityn identiteetin ydin, voiko silloin edes päästä eteenpäin näissä tasa-arvokiistoissakaan?”

Johtajilta vaaditaan nyt viisautta

“Onko koskaan ollut täydellistä kirkkoa”, rovasti Saunaluoma esittää retorisen kysymyksen. Siihen on suostuminen, että kirkko toimii yhä hyvin ja viisaasti kuin inhimilliset ja erehtyväiset ihmiset toimivat.

“Jumala on ottanut alusta lähtien riskin, kun on perustanut seurakuntansa. Niin Vanhan kuin Uuden testamentin maailmassa on ollut pakko hyväksyä ihmisten rikkinäisyys. Kirkko ei ole, eikä ole koskaan ollut, missään tapauksessa täydellinen.”

Tasa-arvon kaunis ajatus menee kuitenkin kirkossa vähitellen eteenpäin?

“Kyllä! Varmasti näin. Yhä selkeämmin nähdään, että jakamaton ihmisarvo on kristinuskon ytimessä.”

Teologiset tulkinnat kehittyvät ja se, miten niitä pannaan toimeen.

“Mutta aina kun jotain muuttuu, jotain vanhaa voi samalla särkyä. Siksi muutokset ovat meille aina niin vaikeita. Muutoksen johtajilta vaaditaan nyt paljon viisautta.”

Jotain enemmän kuin harrastuspiiri

Ihmisiä on eronnut paljon kirkosta sillä perusteella, että naispappeuteen tai avioliiton vihkimisen liittyvissä asioissa kirkko on ollut heidän mielestään joko liian hidas tai liian nopea muuttumaan, liian liberaali tai konservatiivi.

“Kirkko ei tällöin toteuta minun mielipiteitäni ja ajatuksiani. Minä eroan, kun kirkko alkoi vihkiä naisia papeiksi tai homoja avioliittoon… Minä eroan kirkosta, kun se ei toteuta sitä tai tätä toivettani.”

“Onko näin ajatteleva kristitty pohtinut, mikä kirkon olemus tai idea syvimmiltään on”, Ulla Saunaluoma haastaa.

Tänä kirkon murroskautena meidän kaikkien kannattaisi pysähtyä miettimään, mikä ja mitä varten kirkko on, ja mistä se on lähtöisin, Kansan Raamattuseuran toiminnanjohtaja ehdottaa.

“Kirkko ei ole urheiluseura tai harrastuspiiri vaan jotain, minkä Jumala on asettanut meidän hyväksemme, jotta hänen rakkautensa voisi tulla näkyväksi meidän välityksellämme. Me voimme erota kevyesti kokkikerhosta tai kirjallisuuskerhosta, jos emme tykkää jostain siellä, mutta kirkko on jotain muuta, jotain paljon enemmän.”

Teksti: Janne Villa
Kuva: Jani Laukkanen.