Kaikki tiedotteet

6.2.2019

Varaa kalenteriin kummipäivä 2.6.2019 – mukana nyt myös SuperPark

Valtakunnallinen kummipäivä on tänä vuonna sunnuntaina 2.6. Seurakunnat eri puolilla Suomea tarjoavat yhteistyössä yritysten, urheiluseurojen ja muiden toimijoiden kanssa valtakunnallisen kummipäivän, jonka ideana on tarjota yhteistä tekemistä kummille ja kummilapselle.

“Kummius on parhaimmillaan elinikäinen ystävyyssuhde kummin ja kummilapsen välillä. Tämän ainutlaatuisen suhteen haluamme nostaa esille ja tarjota mahdollisuuksia yhteisen ajan viettoon valtakunnallisena kummipäivänä”, Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasiain yksikön asiantuntija Jari Pulkkinen kertoo.

Yhteistä tekemistä kummipäivänä tarjoaa myös SuperPark, joka on mukana koko ketjun voimin.

“SuperPark on perustamisestaan saakka halunnut olla mahdollistamassa aikuisten ja lasten yhteistä ajanviettoa. Haluamme puistoissamme tarjota luontevan tavan eri ikäisten kohtaamiselle hauskanpidon ja liikkumisen parissa. Kummipäiväyhteistyö on meille upea mahdollisuus olla mukana tukemassa kummien tärkeää tehtävää”, SuperParkin Suomen maajohtaja Taneli Sutinen toteaa.

Kummipäivä.fi sivulta löytyy kartta, josta näkee ne seurakunnat, jotka ovat tähän mennessä ilmoittautuneet mukaan kummipäivään. Kevään mittaan kartta täydentyy tarkemmilla tiedoilla kummipäivän tapahtumista.

Lisätietoja:
Jari Pulkkinen, p. 040 688 1467, jari.a.pulkkinen@evl.fi
Kummipäivä

Takaisin sivun alkuun