Kaikki tiedotteet

22.12.2020

Uuden testamentin uunituore käännös nyt ladattavana versiona verkkokirjakaupoissa

 ut2020-logo

Uuden testamentin tuore käännös, UT2020, on otettu innostuneesti vastaan. Suomen Pipliaseura on kuullut nyt myös yleisötoiveen omalle laitteelle ladattavasta äänitteestä. Jatkossa UT2020 on saatavissa myös mp3-kirjana.

Uuden testamentin suoraan alkuperäistekstistä tehty suomennos, UT2020, julkaistiin 22.10.2020. Koska kieli muuttuu ja vanhenee noin 30 vuodessa, aiemmassa jo 70-luvulla aloitetussa, vuonna 1992 valmistuneessa suomennoksessa riitti suomen kielen osalta ajankohtaistettavaa. Lisäksi UT2020 on myös aiempaa tarkempi käännös ja sellaisena mahdollisimman lähellä alkuperäistekstiä.

Uusi, tarkempi käännös on kiinnostanut yleisöä. Kahden kuukauden aikana UT2020:n alkua, Matteuksen evankeliumia, oli avattu liki 200 000 kertaa Raamattu.fi-verkkopalvelussa.

UT2020 on ollut saatavilla myös ilmaisena äänikirjana Piplia-sovelluksessa. Keskimäärin kävijät ovat kuunnelleet näyttelijä Krista Kososen lukemaa uutta testamenttia noin tunnin.

Yleisö on toivonut äänikirjaa saataville myös ladattavassa mp3-muodossa, sillä ilmainen Piplia-sovellus tarjoaa ainoastaan kuuntelun perustoimintoja. Tiedostona ladattava äänikirja antaa joustavuutta kuunnella UT2020-käännöstä laitteiden ehdoilla. Esimerkiksi jatkuva toisto, kuuntelunopeuden säätö tai uniajastus mahdollistuvat laitteiden omien ominaisuuksien mukaan.

UT2020 on myynnissä nyt ladattavana mp3-äänikirjana useissa hyvin varustelluissa verkkokirjakaupoissa. Äänikirjalatauksen hinta on noin 28e (ovh). Kertalisenssillä käyttäjä voi ladata äänituotannon omalle laitteelleen ja kuunnella sitten äänikirjaa kaikilla laitteilla, sovelluksesta riippumatta.

UT2020 jouluevankeliumia eli Luukkaan evankeliumia voi edelleen kuunnella ilmaiseksi Piplia-applikaatiossa tai ladata sen käyttöönsä täältä: https://www.piplia.fi/kuuntele-jouluevankeliumi-ut2020/

Mistä käännös löytyy ilmaiseksi?

Lue tekstinä: www.raamattu.fi/ut2020
Lue tekstinä tai kuuntele äänikirjana: Piplia-sovellus. Lataa Google Playsta tai Apple Storesta.

Sekä teksti että UT2020-äänikirja ovat ilmaisia. Äänikirjan kuuntelu vaatii rekisteröitymisen.

Kuuntelupainike löytyy sovelluksesta tekstin yhteydestä. Lisäohjeita: www.raamattu.fi/ut2020

Lisätietoja
Seurakuntapalvelun johtaja Antti Siukonen, antti.siukonen@piplia.fi, p. 040 517 8010

Uutinen: Uuden testamentin käännös UT2020 julkaistaan 22.10.

Takaisin sivun alkuun