Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 7.12.2023 Tutkimus: Suomalaisista alle 30-vuotiaat suhtautuvat uskonnolliseen pukeutumiseen suvaitsevaisimmin Uskonnolliseen pukeutumiseen liittyvät keskustelut ja kiistat näyttävät eri puolella maailmaa olevan nousussa. Myös Suomessa teema on noussut poliittisen keskustelun kohteeksi erityisesti musliminaisten pukeutumisen osalta. Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen uudessa raportissa käsitellään Gallup Ecclesiastica -aineiston perusteella suomalaisten asenteita, jotka koskevat uskonnollista pukeutumista. Tutkimuksessa kysyttiin vastaajien suhtautumista erilaisiin uskonnollisiin asusteisiin, kuten esimerkiksi musliminaisten asusteisiin, sikhien turbaaniin ja juutalaismiesten käyttämään kipaan. Kyselytutkimuksen perusteella suomalaisten suhtautuminen uskonnolliseen pukeutumiseen piirtyy käytännölliseksi ja varsin suvaitsevaiseksi. Kasvot peittäviin musliminaisten asusteisiin (niqab, burka) suhtaudutaan kuitenkin kielteisesti. Musliminaisten yleisimpään uskonnolliseen asusteeseen eli hiukset peittävään hijabiin suhtautuminen jakaa suomalaisia: kielteisesti ja myönteisesti suhtautuvia on molempia noin neljännes. Silti lähes puolet suomalaisista suhtautuu hijabiin neutraalisti. Nuoremmat ikäryhmät suhtautuvat erilaisiin uskonnollisiin pukeutumistapoihin keskimäärin vanhempia ikäryhmiä selvästi myönteisemmin. Tämä pätee erityisesti alle 30-vuotiaisiin. ”Kun huomioidaan ikäryhmien eroavaisuudet, voidaan ennakoida, että suomalaisten asenteet uskonnollisista asusteista ovat hiljalleen, mutta vakaasti menossa suvaitsevaisempaan suuntaan”, Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen johtava asiantuntija Jyri Komulainen toteaa. Uskontomyönteisyys ja uskontokriittisyys ovat muuttuneet poliittisella kartalla Tutkimusaineisto antaa viitteitä siitä, että vastaajan poliittinen identifioituminen vaikuttaa uskonnolliseen pukeutumiseen asennoitumisessa. Erityisesti tämä koskee musliminaisten pukeutumista. ”Tutkimustulokset osoittavat, että liberaaleiksi ja vasemmistolaisiksi itsensä identifioivat osoittautuvat suvaitsevaisimmiksi. Suomalainen yhteiskunta näyttäisi muuttuneen siten, että sellainen perinteinen olettamus ei enää päde, jonka mukaan vasemmistolaiset olisivat uskontokriittisiä ja oikeistolaiset uskontomyönteisiä”, Jyri Komulainen sanoo. ”Kyselytutkimuksen perusteella voi ennakoida, että uskonnollista pukeutumista koskeva yhteiskunnallinen keskustelu jatkuu tulevaisuudessakin. Toisaalta mihinkään suureen huoleen suomalaisten suvaitsevaisuuden osalta ei ole syytä.” Jyri Komulainen muistuttaa suomalaisen uskonnonvapauden satavuotismerkkivuoden päättyessä, että uskonnonvapauteen kuuluu myös vapaus noudattaa uskonnollisia pukeutumistapoja. Lisätietoja: Jyri Komulainen, dosentti, johtava asiantuntija, Kirkon tutkimus ja koulutus, jyri.komulainen@evl.fi, p. 040 1425 189 Komulainen, Jyri: Suomalaisten asenteet uskonnolliseen pukeutumiseen Jyri Komulainen: Uskonnollinen pukeutuminen on maailmalla tavanomaista Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/tutkimus-suomalaisista-alle-30-vuotiaat-suhtautuvat-uskonnolliseen-pukeutumiseen-suvaitsevaisimmin/ Kopioi linkki