Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 31.8.2023 Pro diakonia -mitali myönnettiin Erkki Leisténille Itä-Uudenmaan oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonnan yksikkövastaava Erkki Leisténille on myönnetty Pro diakonia -mitali. Mitalin myönsi kirkkohallituksen toiminnallisen osaston diakonia ja yhteiskunta -yksikkö tunnustuksena diakonisesta toiminnasta. Mitali on tarkoitettu esimerkiksi vapaaehtoistoimijalle ja yhteistyökumppanille, joka toiminnassaan tai päätöksenteossaan on toiminut diakoniaa edistäen tai erityisellä tavalla lähimmäisenrakkautta toteuttaen. Erkki Leistén on ollut Kirkon diakoniarahaston hallituksen jäsen vuodesta 2010 lähtien ja Kirkkohallituksen ehdottamana Takuusäätiön hallituksen jäsen vuodesta 2013 lähtien. Kirkon diakoniarahaston hallituksessa Erkki Leistén on käyttänyt aktiivisesti talous- ja velka-asioiden asiantuntemustaan haavoittuvassa asemassa olevien auttamisessa sekä edistänyt talous- ja velkaneuvojana sovitteluratkaisujen syntymistä. ”Olen ylpeä ja kiitollinen, että olen saanut olla mukana tässä työssä, jossa autetaan heikoimmassa asemassa olevia, jotka usein ovat muiden avustusmuotojen suhteen väliinputoajia tai ne toimivat liian hitaasti. Merkki on kaunis ja symboloi upeasti diakonian tehtävää”, Leistén kommentoi huomionosoitusta. Kirkon diakoniarahasto avustaa perheitä ja yksityishenkilöitä Suomessa Kirkon diakoniarahasto (KDR) on kirkon yhteinen avustusrahasto. Se avustaa yllättäviin taloudellisiin vaikeuksiin tai hätätilanteisiin joutuneita perheitä ja yksityishenkilöitä Suomessa. Avustusvarat koostuvat KDR:lle kerätyistä kolehdeista, yksityishenkilöiden, säätiöiden ja järjestöjen lahjoituksista. Lisätiedot:asiantuntija Tiina Saarela, Kirkkohallitus, tiina.saarela@evl.fi, p. 050 344 8573 Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/pro-diakonia-mitali-myonnettiin-erkki-leistenille/ Kopioi linkki