Kaikki tiedotteet

6.9.2023

Mielenterveysongelmien kasvu näkyy kirkon perheneuvonnassa

Asiakkaiden mielenterveysongelmat näkyvät kirkon perheneuvonnassa aiempaa useammin. Perheasiain neuvottelukeskukset ovat vastanneet kyselyyn perheneuvonnassa näkyvistä ilmiöistä vuodesta 2020 lähtien. Kyselyn tulosten perusteella mielenterveyskysymykset ovat näkyneet perheneuvonnassa erityisesti vuodesta 2022 alkaen (vastanneista 62 % oli tätä mieltä). Vuoden 2023 kyselyssä peräti 83 prosenttia vastanneista sanoi, että asiakkaiden mielenterveyskysymykset ovat lisääntyneet.  

Toiseksi eniten tämän vuoden kyselyn mukaan perheneuvonnan asiakkailla korostuvat taloudellinen huoli ja ahdistuneisuus. Lisäksi keskusteluissa nostetaan esiin muun muassa puhe ja huoli vanhemmuuden kysymyksistä, lähisuhdeväkivalta, alkoholin ja muiden päihteiden käyttö sekä ruuturiippuvuus.  

Vanhemmuuteen liittyvät kysymykset nousivat pintaan erityisesti koronapandemian aikana. Vuonna 2020 kyselyn mukaan huoli vanhemmuudesta oli suurin huoli. Myös taloudellinen huoli sekä lähisuhdeväkivalta näkyvät aiempaa enemmän asiakkaiden esiin tuomissa asioissa vuosina 2020 ja 2021.  

Kirkon perheneuvonta tarjoaa maksutonta parisuhteen tukea  

Perheneuvonnassa on mahdollista keskustella ammattilaisen kanssa parisuhteen ja perheen kysymyksistä tai oman elämän solmukohdista. Asiakkaaksi voi tulla yksin, yhdessä puolison tai muun läheisen kanssa. Asiakkuus ei vaadi kirkon jäsenyyttä, ja perheneuvonta on asiakkaalle maksutonta. Noin puolella keskuksista on sopimus yhteistyöstä hyvinvointialueen kanssa. 

”Usein parisuhdetukea kaipaavat pohtivat, onko heidän asiansa niin akuutti, että kannattaa ottaa yhteyttä perheneuvontaan. Monesti ajatellaan, ettei vapaita aikoja ole saatavilla. Tällä hetkellä kuitenkin valtaosa keskuksista pystyy ottamaan asiakkaaksi kaikki halukkaat. Isoissa kasvukeskuksissa tilanne voi olla toinen. Kaikki keskukset tekevät myös palvelunohjausta, joten kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä”, Kirkkohallituksen perheasioiden ja perheneuvonnan asiantuntija Sari-Annika Pettinen sanoo.  

Kirkon perheneuvontaa tehdään kasvokkain, videovälitteisesti sekä puhelimitse. Koronan aikana kaikkialla käyttöön otettu videovälitteinen perheneuvonta on tullut kasvokkain tapahtuvan perheneuvonnan rinnalle.   

Suomessa on 37 kirkon perheasiain neuvottelukeskusta, ja niiden palvelualue kattaa lähes koko maan. Perheneuvonnassa työskentelee yli 180 työntekijää. Vuonna 2022 perheneuvonnassa kävi yli 17 000 yksittäistä asiakasta. Kaikkiaan asiakaskäyntejä oli yli 56 000.  

Lisätietoja: Sari-Annika Pettinen, perheasioiden ja perheneuvonnan asiantuntija, Kirkkohallitus, sari-annika.pettinen@evl.fi, p. 040 688 1592 

Kirkon perheasiain neuvottelukeskukset 

Takaisin sivun alkuun