Kaikki tiedotteet

20.4.2023

Luterilaisten ja ortodoksien yhteinen julkaisu kasteesta ja pelastuksesta vahvistaa kristillistä yhteyttä

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon kesken on käyty oppikeskusteluja jo vuodesta 1989. Nyt kirkot ovat julkaisseet asiakirjan nimeltä “Kaste ja pelastus – luterilaiset ja ortodoksit dialogissa” Kirkko ja toiminta -sarjassa. Julkaisu käsittelee kasteen ja pelastuksen teemoja ja kuvaa, miten nämä aiheet ovat olleet oppikeskusteluissa esillä. Tekstit on myös käännetty englanniksi kansainvälistä vuorovaikutusta ajatellen. 

Julkaisu syventää ja vahvistaa kahden kirkkokunnan ekumeenista yhteistyötä perustehtävässään. Luterilaisen valtuuskunnan puolesta piispa Seppo Häkkinen ja ortodoksisen valtuuskunnan puolesta metropoliitta Elia kirjoittavat julkaisun esipuheessa:

“Toivomme työmme tuloksista tässä julkaistavien kasteeseen ja pelastukseen liittyvien tekstien englanninkielisten käännösten edistävän myös kansainvälistä luterilais-ortodoksista dialogia.” 

Luterilaisten ja ortodoksien yhteisessä julistuksessa kastetta on käsitelty teologisesti ja käytännöllisesti. Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyivät sen keväällä 2022.

Tuoreessa julkaisussa käsitellään nyt myös kristillistä pelastusoppia ja sen yhteistä pohjaa Raamatussa ja kristillisessä perinteessä, sekä traditioiden välisiä eroja luterilaisessa vanhurskauttamisopissa ja ortodoksisessa jumaloitumisopissa. 

Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous suositteli asiakirjan tutustumista seurakuntalaisilleen ja jatkamaan teologista vuoropuhelua Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa. Luterilaisen kirkon piispainkokous hyväksyi julkaisun vastaavasti 17.4.2023 kokouksessaan. 

Kaste ja pelastus -julkaisu

 Lisätietoja: Tomi Karttunen, johtava asiantuntija, Kirkkohallitus tomi.karttunen@evl.fi, 050 594 1713 

Takaisin sivun alkuun