Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 23.5.2022 Kummipäivänä 5.6. – puhelu, viesti, yhteistä kivaa tekemistä Valtakunnallista Kummipäivää vietetään sunnuntaina 5.6.2022. Silloin on loistava hetki keskittyä kummilapseen ja etsiä yhteistä aikaa sekä tekemistä, nyt kun se taas on mahdollista – joko livenä tai etänä. Kummipäivän tavoitteena on nostaa esille kummiutta ja muistuttaa, kuinka suuri ja tärkeä asia kummius on. Samalla päivän tarkoitus on tarjota helppoa ja mukavaa yhteistä tekemistä kummeille ja kummilapsille. Kummiudelle ei ole yhtä oikeaa tapaa, vaan kummius on elinikäistä ystävyyttä, jota voi muistaa ja toteuttaa itselle sopivalla tavalla. Useat seurakunnat Kummipäivä-yhteistyössä paikallisten yrittäjien kanssa Seurakunnat ympäri Suomen ovat mukana järjestämässä Kummipäivän tapahtumia joko itse tai paikallisten yhteistyökumppaneidensa kanssa. Esimerkiksi Lahdessa Kummipäivä huomioidaan mm. Hiihtomuseossa, Suurmäen näkötornissa sekä Pajulahden seikkailupuistossa. Raumalla Kummipäivää vietetään piknikin merkeissä. Helsingin seurakuntayhtymä puolestaan järjestää ohjelmaa merellisessä Mustasaaressa. Espoossa Kummipäivää voi viettää muun muassa Seikkailupuisto Huipussa ja Suomen luontokeskus Haltiassa. Lappeenrannassa jaetaan viime vuoden tavoin kummeille ja kummilapsille 150 piknik-kassia. Seurakuntien järjestämistä tapahtumista saa lisätietoa niiden omilta verkkosivuilta. Lisäksi monet yritykset ovat mukana kannustamassa kummin ja kummilapsen yhteisen päivän viettoa. Esimerkiksi Super Park on jo useamman vuoden tarjonnut Kummipäivää edeltävällä viikolla mahdollisuuden viettää ikimuistoinen päivä yhdessä normaalia edullisempaan hintaan. Kummipäivä näkyy myös Finnkinon valkokankailla mainoksena ympäri Suomen parin viikon ajan sunnuntaihin 5.6. asti. Somehaaste kummeille Osana Kummipäivän viettoa haastamme kaikki kummit jakamaan somessa omia ajatuksiaan siitä, mikä on parasta kummiudessa. Kerro ajatuksesi kummiudesta Instagramissa tunnisteilla #kummipäivä, #kumminkaa, #fadderdagen ja merkitse julkaisuun @lastenjanuortenkeskus. Kummipäivän somehaasteeseen osallistuneiden postauksia jaetaan Lasten ja nuorten keskuksen Instagram-tilillä. Arvomme Finnkinon elokuvalippuja haasteeseen osallistuneiden kesken. Kummipaiva.fi-verkkosivustolla on paljon kummiuteen liittyvää tietoa sekä valmiita ajatuksia Kummipäivän viettoon. Sivustolta on mahdollista ladata muun muassa kutsu kummille, värityskuvia tai vaikkapa kummin ja kummilapsen yhteinen ystäväkirja. Lisätietoja: kummipäivä.fi Jukka Jylhä, Lasten ja nuorten keskus, p. 0400 508 241Jari Pulkkinen, Kirkkohallitus, p. 040 688 1467 Kummipäivän logo uutisen liitteenä. Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/kummipaivana-5-6-puhelu-viesti-yhteista-kivaa-tekemista/ Kopioi linkki