Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 10.12.2024 Kirkonkirjojen tietojen luovuttamisesta perittävät maksut nousevat Kirkkohallituksen täysistunto päätti kokouksessaan 10.12.2024 nostaa kirkonkirjojen tietojen luovuttamisesta perittäviä maksuja. Korotukset tulevat voimaan 1.1.2025. Maksuja on tarkistettu edellisen kerran maaliskuussa 2023. Tämän jälkeen yleinen hintataso on muuttunut merkittävästi ja kirkolle väestökirjanpidon tehtävään osoitetun valtion rahoituksen osuutta on leikattu. Kokonaisuutena kirkonkirjojen pito on ollut kirkolle tappiollista toimintaa. Vuonna 2023 tehtäväalan valtakunnallinen työalakate oli yli 13 miljoonaa euroa tappiollinen. Korotusten jälkeen kirkonkirjojen tiedonluovutuksen kustannuksista arviolta 75 % katetaan maksutuotoilla, kun tavoitetaso kirkon hoitamista yhteiskunnallisista tehtävistä perittävissä maksuissa on 80 prosentin osuus toiminnon kuluista. Nostettu hintataso on samassa hintaluokassa valtion väestötietojärjestelmästä luovutettavista asiakirjoista perittävien maksujen kanssa. Esimerkiksi sukuselvityksen uusi hinta on 75 euroa, kun se aiemmin oli 55 euroa. Työtunnin hinta on jatkossa 80 euroa (aiemmin 50 euroa). Koko hinnasto julkaistaan myöhemmin evl.fi-sivustolla. Lisätiedot: Rekisterijohtaja Tuomo Kahenvirta, tuomo.kahenvirta@evl.fi, p. 040 530 2068 Kolehtiavustuksia oppilaitos- ja nuorisotyöhön Oppilaitos- ja nuorisotyöhön kerättiin touko-syyskuun 2024 aikana kolehtia yhteensä 50 225 euroa. Täysistunto päätti jakaa sen hakijoiden kesken niin, että Suomen Evankelisluterilainen Opiskelija- ja Koululaislähetys ry (OPKO) saa 31 613 euroa ja Suomen Kristillinen ylioppilasliitto (SKY) 18 612 euroa. Hakemusten käsittelyssä huomioitiin järjestön koko ja toiminnan volyymi, kokonaisvaltainen työ opiskelijoiden parissa sekä kolehtirahoituksen merkitys järjestölle. Suomen Evankelisluterilainen Opiskelija- ja Koululaislähetys ry on itsenäinen nuorisojärjestö, jonka missiona on tuoda Kristus tunnetuksi erityisesti koululaisten ja opiskelijoiden parissa. Järjestö pyrkii vahvistamaan nuorten tervettä yhteisöllisyyttä ja tukemaan heidän minäkuvaansa ja kasvuaan. Suomen Kristillinen ylioppilasliitto on opiskelijalähtöisesti sekä paikallisyhdistysten kautta toimiva ekumeenisesti ja kansainvälisesti orientoitunut luterilainen opiskelijajärjestö. Sen toiminnassa korostuvat vertaistuki, yksinäisyyden ehkäisy sekä yhteisöjen tukeminen. Lisätiedot: asiantuntija Stiven Naatus, Kirkkohallitus, stiven.naatus@evl.fi, p. 040 688 1469 Kolehtiavustuksia päihde- ja kriminaalityön tukemiseen Päihde- ja kriminaalityölle vuonna 2024 kannetun kolehdin tuotto, 43 759 euroa, jaettiin seuraavasti: Lasten ja nuorten keskus 14 000 euroa, Sininauhaliitto 10 000, Suomen Valkonauhaliitto 7 500 euroa, Sininen Pysäkki 6 750 euroa ja Suomen Katulähetysliitto 5 500 euroa. Lisätiedot: asiantuntija Sami Puumala, Kirkkohallitus, sami.puumala@evl.fi, p. 050 340 2758 Loppuraportti: Kirkon tulee vastata kaupungistumisen tuomiin haasteisiin Täysistunto merkitsi tiedoksi Kaupungistuminen ja kirkko -loppuraportin, jonka Kirkkohallituksen asettama neuvottelukunta on tehnyt. Loppuraportti muistuttaa, että kirkko kaupungissa elää jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä. Tämä vaatii kirkolta joustavuutta, uudistumiskykyä ja valmiutta kohdata sekä uskonnollinen moninaisuus että sekularisoitumisen haasteet. ”Kirkon tulee aktiivisesti hakea rooliaan kaupunkien sosiaalisessa ja kulttuurisessa elämässä, tuomalla esille uskonnon, hengellisyyden merkityksellisyyttä ja jokaisen ihmisen luovuttamatonta arvoa nyky-yhteiskunnassa”, raportin johtopäätöksissä todetaan. Keskustelun jatkamiseksi neuvottelukunnan toiminnan loputtua neuvottelukunta ehdottaa järjestettäväksi kaupungistuminen ja kirkko -aiheisen seminaarin kaupunkiseurakuntien ja -seurakuntayhtymien kanssa vuonna 2026. Neuvottelukunnan tehtävänä oli koota kaupungistumisilmiön keskeisiä suuntaviivoja 2020-luvulla, kuvata ja edistää kristinuskon toteutumista kaupunkiympäristössä merkityksellisellä tavalla sekä vahvistaa kaupungeissa asuvien hyvinvointia. Lisäksi neuvottelukunta halusi nostaa esiin kaupunkityön erityiskysymyksiä sekä selkeyttää kaupunkiteologian merkitystä ja mahdollisuuksia. Lisätiedot: asiantuntija Stiven Naatus, Kirkkohallitus, stiven.naatus@evl.fi, p. 040 688 1469 Kirkon mediasäätiön hallitukseen uusia jäseniä vuosiksi 2025–2027 Täysistunto nimesi Kirkon mediasäätiön hallitukseen varsinaisia jäseniä ja heidän varajäseniään erovuoroisten tilalle kolmivuotiskaudeksi 1.1.2025–31.12.2027. Jäseniksi nimettiin vara-akatemiajohtaja Fred Nordström, Helsinki (varajäsen elokuvakriitikko Silja Sahlgren-Fodstad, Helsinki), pastori Juha Rajamäki, Helsinki (varajäsen Radio- ja televisiotoimittajien liiton puheenjohtaja Jani Tanskanen, Jyväskylä), viestintäpäällikkö Rebekka Naatus, Vantaa (varajäsen viestintäjohtaja Harriet Urponen, Oulu). (Ks. hallituksen muut jäsenet: Tietoa meistä – Kirkon Mediasäätiö.) Kirkon mediasäätiö on 24 evankelis-luterilaisen seurakunnan ja seurakuntayhtymän sekä kirkkohallituksen vuonna 2005 perustama säätiö. Sen tarkoituksena on tukea ja edistää uskontoa ja elämänkatsomusta käsittelevien ohjelmien tekemistä, levittämistä ja esittämistä valtakunnallisissa medioissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arvoperustasta käsin. Säätiön asioita hoitaa ja sitä edustaa kolmeksi vuodeksi kerrallaan valittu hallitus, jonka nimittää kirkkohallituksen täysistunto säätiön hallintoneuvoston esityksestä. Lisätiedot: asiainhoitaja Anna Patronen, p. 050 472 3031, anna.patronen@evl.fi Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/kirkonkirjojen-tietojen-luovuttamisesta-perittavat-maksut-nousevat/ Kopioi linkki