Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 8.10.2018 Kirkon ulkosuomalaistyön videokampanja muistuttaa kirkon työstä ulkomailla Tukiverkkosi maailmalla -videokampanja näkyy Helsinki-Vantaan lentokentällä 15.–28.10.2018. Kirkon ulkosuomalaistyön kampanja muistuttaa ulkomaille lyhyeksi tai pidemmäksi aikaa matkustavia, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko on ulkosuomalaisten ja turistien tukena 37 maassa. ”Kirkko on siellä, missä suomalaiset asuvat ja matkustavat. Monelle tulee yllätyksenä, että suomalaisen papin voi tavata ja suomenkielistä toimintaa on tarjolla myös monissa turistikohteissa,” kirkon ulkosuomalaistyön koordinaattori Päivi Vähäkangas kertoo. Videokampanja tuo kolme lyhyttä tarinaa lentokentän lähtöporteilla näkyviin näyttöihin. Jumalanpalveluksia, tukea ja toimintaa Monelle ulkomailla asuvalle suomalainen seurakunta tarjoaa tärkeän yhteyden muihin suomalaisiin. Suomalaisissa seurakunnissa ulkomailla järjestetään omalla äidinkielellä säännöllisiä jumalanpalveluksia ja kirkollisia toimituksia kuten kasteita, vihkimisiä ja hautajaisia sekä monia muita tilaisuuksia. Seurakunnasta saa myös apua ja tukea vaihtuvissa elämäntilanteissa. Turistityöntekijät aloittavat lokakuussa Vakituisten työntekijöiden lisäksi vuosittain valittavat turistipapit ja -kanttorit palvelevat suomalaisia lomalaisia ja kausimuuttajia suosituissa lomakohteissa kuten Espanjassa, Kanariansaarilla, Kreikassa ja Kyproksella. Turistityöntekijät ovat määrä- ja osa-aikaisia. Kausi kestää pääsääntöisesti lokakuusta pääsiäiseen. Matkapapit vierailevat myös Turkin ja Etelä-Amerikan kohteissa. Thaimaassa ja Yhdysvaltojen Floridassa suomalaistoimintaa on ympäri vuoden. Lisätiedot:Päivi Vähäkangas, kirkon ulkosuomalaistyön koordinaattori, p. 050 301 2494Suomalaisena maailmalla Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/kirkon-ulkosuomalaistyon-videokampanja-muistuttaa-kirkon-tyosta-ulkomailla/ Kopioi linkki