Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 21.6.2022 Kirkko nostaa nuoret keskiöön Porin SuomiAreenalla Kirkko on vahvasti mukana heinäkuun SuomiAreenalla. Viikon aikana kirkon edustajia voi kuulla paneelikeskusteluissa, kirkon teltalla torikahveilla sekä piispojen iltahetkissä Keski-Porin kirkossa. Porin seurakuntien edustajat päivystävät torilla Kirkkoveneellä ja kirkon teltalla, jossa myös seurakuntavaalit ovat näkyvästi esillä. Marraskuussa käytävät seurakuntavaalit tuovat vahvasti esiin kirkon roolin yhteiskunnan kriisinkestävyyden ja henkisen kestokyvyn kannattelijana ja konkreettisen turvan ja avun tarjoajana. Diakonian 150-juhlavuoden hengessä kirkko haluaa tänä vuonna kiinnittää erityistä huomiota heikompien ja syrjäytymisvaarassa oleviin. Voiko kirkko auttaa nuoria? Ilmastonmuutos, korona ja Ukrainan sota ovat jättäneet jälkensä aikaamme. Kirkon oman paneelikeskustelun teemana on, miten voimme auttaa nuoria heidän haasteissaan, ja miten voimme lievittää ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemuksia tilanteessa, jossa ulkoiset kriisit vaikeuttavat arjen selviytymistä. Kirkon paneelikeskustelu on tiistaina 12.7. klo 15.00. Panelisteina ovat opetusministeri Li Andersson, arkkipiispa Tapio Luoma, rehtori Johanna Siitari sekä Suomen Lukiolaisten Liiton pj. Lukas Virtala. Paneelin juontaa kirkkoherra Kari Kanala. Keskustelussa etsitään tapoja puuttua aktiivisesti ulkopuolisuuteen sekä esitellään jo käytössä olevia työkaluja: ulkopuolisuuden ehkäisyyn suunnattua Että kukaan ei jää yksin -ohjelmaa, Walk in -terapiaa, ja Lasten ja nuorten keskuksen ulkopuolisuuden ehkäisyn UPEE-työkalua. Kirkkohallituksen nuorisotyöstä vastaava asiantuntija Stiven Naatus näkee nuorten hyvinvoinnin edistämisen kirkon keskeisenä tehtävänä: ”Nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja heidän hyvinvointinsa ja jaksamisensa on monesta syystä uhattuna. Kyse on paitsi nuorista ja heidän tulevaisuudestaan, myös yhteiskunnan tulevaisuudesta ja sisäisestä yhtenäisyydestä. Kirkko kohtaa ihmisiä kasvun kaaren eri vaiheissa, joissa kasvaneet paineet ja lisääntyneet ongelmat näkyvät. Meidän on annettava nuorille aikaa ja läsnäoloa, mutta myös toimittava yhdessä heidän tukemisekseen.” Kirkko mukana Porissa: paneeleissa, torikahveilla ja piispojen iltahetkissä Tiistaista lähtien kirkon teltalla voi käydä kahvittelemassa klo 10-11. Tiistai- ja keskiviikkoiltoina voi osallistua piispojen iltahetkiin Keski-Porin kirkossa klo 19.00. Tiistaina 12.7. arkkipiispa Tapio Luoma ja Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Siiri Somerkero keskustelevat nuorten hyvinvoinnista, keskiviikkona 13.7. kenttäpiispa Pekka Särkiö johdattelee keskustelua kriisinkestävyydestä, vieraanaan tietokirjailija Markus Hotakainen. Maanantai 11.7. 16.00-16.45 Nuorten hälyttävä ahdistus – nyt on ratkaisujen aika (Kaupungintalon piha). Mukana Yhteisvastuukeräyksen paneelissa Vihreiden Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Fatim Diarra, Turun yliopiston kasvatuspsykologian professori Niina Junttila, Sosialidemokraatiset Nuoret ry:n puheenjohtaja Pinja Perholehto sekä arkkipiispa Tapio Luoma. Paneelin juontaa Jaakko Loikkanen. Tiistai 12.7.2022 15.00-15.45 Anna aikaa – ettei kukaan jäisi yksin (Asiantuntijakeskus BEPOP, Isolinnankatu 21) Opetusministeri Li Andersson, arkkipiispa Tapio Luoma, rehtori Johanna Siitari sekä Suomen Lukiolaisten Liiton pj. Lukas Virtala. Paneelin juontaa Kari Kanala. 16.00-18.00 Millaista on olla köyhä 2020-luvulla. Erilainen mingle. (Keski-Porin kirkko) – Tapahtumassa kuullaan kokemusasiantuntijoiden puheenvuoroja, köyhyydestä inspiraation saanutta taidetta sekä käymme keskustelua. Tapahtumakuvia tulee kirkon mediapankkiin tapahtuman aikana. Paavalin kirkkoherra Kari Kanalan voi bongata Porissa paitsi livenä myös somessa hakemassa vastauksia ja ratkaisuja nuorten ongelmiin. Seuraa Kirkko Porissa ja Kirkko Suomessa insta-kanavia sekä kirkon Twitter-tiliä @kirkko_evl. Kuva: Vasemmalla diakonisihteeri Ulla Kallio ja oikealla diakoni Jaana Lehti, kuva kesältä 2021. Lisätietoja: Stiven Naatus, asiantuntija, Kirkkohallitus, stiven.naatus@evl.fi, p. 040 688 1469 Tuula Putkinen, viestintäpäällikkö, Kirkon viestintä, tuula.putkinen@evl.fi, p. 046 922 0232 Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/kirkko-nostaa-nuoret-keskioon-porin-suomiareenalla/ Kopioi linkki