Kaikki tiedotteet

17.10.2024

Kauneimpia joululauluja lauletaan saamen kielillä eri puolilla Suomea

Saamenkielisiä Kauneimpia joululauluja lauletaan tänä vuonna saamelaisten kotiseutualueen lisäksi kuudessa eri kaupungissa. Joululauluja pääsee laulamaan saamen kielillä Turussa, Tampereella, Helsingissä, Oulussa, Rovaniemellä sekä Jyväskylässä.

Suomen Lähetysseura on julkaissut Kauneimmat joululaulut -vihon saamen kielillä vuonna 2022. Joululaulut soivat saamenkielisissä tilaisuuksissa pohjoissaamen, inarinsaamen ja koltansaamen kielillä. Tilaisuuksien keräystuotoilla tuetaan lapsia ja heidän perheitään maailmalla.

Laulua omalla sydämen kielellä

Kirkon saamelaistyön sihteeri Erva Niittyvuopio iloitsee joululaulutilaisuuksista.

”Omalla sydämen kielellä laulaminen on erityisen merkityksellistä. Sydämessä läikähtää aina, kun lauletaan saamenkielisiä joululauluja. Tuntuu kotoisalta, kun muistoissaan joululaulujen myötä kulkee kotiin Saamenmaahan. Olen hyvin onnellinen siitä, että olemme saaneet joululauluvihkoset, joista voi laulaa saamen kielillä. Kiitos Suomen Lähetysseuralle tästä mahdollisuudesta.” 

Kanttori Jari Linjama on mukana toteuttamassa Tampereen, Turun ja Jyväskylän tapahtumia.

”Saamenkieliset kauneimmat joululaulut ovat aina erityinen tapahtuma. Niissä näkyvät kieliyhteisöjen perinteet – ja kielen perintö,” Linjama sanoo.

“Saamen kieli tuo mieleeni menneen ajan ja vuosituhannet. Tämä ajatus antaa sellaista syvyyttä saamenkielisiin joululauluihin, mikä herkistää. Vaikka kieli on arkipäiväinenkin, nimenomaan kauneimmat joululaulut esimerkiksi Turun vanhassa kirkossa saa ajattelemaan historiaa: tämä kirkko ja tämä kieli on ollut maailmassa niin kauan”, hän jatkaa.

Piispat mukana tapahtumissa

Piispat Teemu Laajasalo, Mari Leppänen ja Matti Repo osallistuvat tapahtumiin hiippakuntansa alueella. 

Tampereen piispa Matti Repo on mukana toteuttamassa tapahtumaa Tampereen Aleksanterin kirkossa.

”Oma äidinkieli on rukouksen kieli. Kun kaikki myöhemmin opitut kielet unohtuvat, lapsena opitut sanat ja lauseet jäävät. Ihminen ilmaisee syvimpiä tunteitaan ensimmäisellä kielellään. Näissä laulutilaisuuksissa saa eläytyä joulun sanomaan saamenkielisin sanoin ja myös me, jotka emme saamea osaa, kykenemme yhtymään säveleen sydämemme kielellä. Toivon kaupunkiemme saamelaisyhteisöjen voivan tulevaisuudessa säännöllisesti laulaa kauneimpia joululauluja äidinkielellään”, Repo sanoo. 

Saamenkieliset Kauneimmat joululaulut ovat osa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon saamelaistyön ja seurakuntien yhteistyötä. 

Tervetuloa laulamaan saamenkielisiä Kauneimpia joululauluja!

Voit osallistua saamenkielisiin Kauneimmat joululaulut -tapahtumiin seuraavissa kaupungeissa: 

28.11. Turun tuomiokirkossa klo 19
29.11. Tampereen Aleksanterin kirkossa klo 18
30.11. Helsingin tuomiokirkossa klo 14
1.12. Oulun Karjasillan kirkossa klo 15
2.12. Rovaniemen kirkossa klo 18 
7.12. Jyväskylän Keltinmäen kirkossa klo 17

Liitteinä tiedote pohjoissaameksi, inarinsaameksi ja koltansaameksi.

Lisätietoja:

Oulu, saamelaistyön sihteeri Erva Niittyvuopio, +358 40 769 0044, erva.niittyvuopio@evl.fi
Helsinki, hiippakuntasihteeri Hanna Remes, 358 40 593 1148,  hanna.remes@evl.fi
Tampere, toimistosihteeri Maarit Vuolab, +358 50 344 2349, maarit.vuolab@evl.fi
Jyväskylä, Tiia Saatio,  + 358 44 365 2677, saatiotiia@gmail.com  
Turku, kappalainen Waltteri Hämäläinen, +358 44 716 0330, waltteri.hamalainen@evl.fi
Rovaniemi, oppilaitospastori Jan Pohjonen, +358 40 186 0223 jan.pohjonen@evl.fi
Varainhankinnan päällikkö Hanna Kalanne, +358 40 687 1013, hanna.kalanne@felm.org 

 

Liitteet:
saamenkieliset-kauneimmat-joululaulut-2024-inarinsaamen-kieli.pdf
saamenkieliset-kauneimmat-joululaulut-2024-koltansaamen-kieli-tiedote.pdf
saamenkieliset-kauneimmat-joululaulut-2024-pohjoissaamen-kieli.pdf

Takaisin sivun alkuun