Kaikki tiedotteet

13.7.2022

Erilainen mingle kokosi ison yleisön Keski-Porin kirkkoon

Osana Porin SuomiAreenaa tiistaina 12.7.2022 järjestetty Erilainen mingle -tapahtuma keräsi lähes kaksisataa kuulijaa Keski-Porin kirkkoon. Jo kuudetta kertaa järjestetyn tapahtuman teemana oli tänä vuonna köyhyys 2020-luvun Suomessa.

Tilaisuuden käynnisti Jamikona-duon musiikkiesitys, minkä jälkeen kuultiin arkkipiispa Tapio Luoman tervetuliaissanat. Arkkipiispa muistutti kuulijoita myötätunnosta: halusta kuulla ja ymmärtää, vaikka oma elämäntilanne olisikin erilainen. Arkkipiispan jälkeen kuultiin 
paneelikeskustelu köyhyydestä, Ruoka-avun koordinoinnin kokemuksia korona-ajasta, nostoja Köyhä-kyselystä sekä musiikkia Jamikona-duolta.

Ohjelman päätyttyä osallistujilla oli mahdollisuus jäädä kirkkoon keskustelemaan ja jakamaan kokemuksia köyhyydestä ja siitä, miten eriarvoisuutta voisi vähentää tai pyrkiä poistamaan.

Paneelikeskustelua johdatellut toimittaja Annika Nuotto keskusteli kokemusasiantuntijoiden Lindan, Linnean sekä Köyhyydenvastaisen verkoston puheenjohtajan Irja Remekselän kanssa
muun muassa siitä, miten oman itsenäisen elämän aloittaminen, sairaudet sekä pitkäaikainen työttömyys ja sirpaleinen työelämä aiheuttavat köyhyyttä. Irja Remekselä muistutti, että köyhyyden syyt voivat tulla ulkopuolelta ja kertyä pitkäaikaisesti. Hän muistutti myös, että köyhä ei koe luopuvansa asiasta, jota hänellä koskaan ei ole ollut. Kokemusasiantuntija Linnea painotti, että köyhyys ei ole valinta eikä näyttämättä näy päällepäin. 

Ruoka-apu.fi:n tuottaja Annmari Salmela kertoi, miten korona näkyi vähävaraisten arjessa ja
pidensi ruoka-avun tarvitsijoiden jonona. Hän muistutti siitä suuresta työstä, mitä seurakunnat,
muut uskonnolliset yhteisöt ja järjestötoimijat tekevät ruoka-avun parissa. Korona-aikana nämä
toimijat järjestäytyivät parissa viikossa uudestaan toimimaan koronaturvallisesti, jotta nälkää ei
tarvitsisi nähdä. Salmela muistutti, että Suomessa on yhä paljon myös työssäkäyviä, opiskelijoita sekä eläkeläisiä, jotka ovat riippuvaisia ruoka-avun kautta saadusta tuesta. Salmela piti  huolestuttavana, miten merkittävä, suorastaan välttämätön rooli epävirallisella auttamisjärjestelmällä on riittämättömän sosiaaliturvan paikkajana.

Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Peppi Tervo-Hiltula esitteli Kuka olet, köyhä -kyselyn tuloksia ja muistutti että esimerkiksi tukien hakemisen kannalta välttämättömät digilaitteet kuten älypuhelin, tietokone tai internet-liittymä eivät ole toimeentulotukeen hyväksyttäviä kuluja. Köyhä-kyselyyn vastasi kevään 2022 aikana lähes 100 ihmistä. Köyhyys on sekä sitä, että kulut eivät riitä arkipäivän kuluihin kuten ruokaan ja asumiseen, mutta myös sosiaalista: kun sukulaisten luo ei voi matkustaa, ei tavata kavereita kahvilla tai edes soittaa, jos prepaid-liittymän lataus on loppunut.

Kyselyn tuloksista tuli esille, että terveydenhuollon kulut, hammaslääkärikäynti tai omat lääkkeet
voivat kaataa talouden pitkäksi aikaa. Siksi etenkin maksukattoihin ja terveydenhuollon maksuihin toivottiin kohtuullistamista vähävaraisten kohdalla. Työssäkäyntiä haja-asutusalueilla hankaloittavat julkisen liikenteen kovat maksut sekä bensan hinta. Useissa vastauksissa toistui paine jokapäiväisistä valinnoista, joita raha ohjaa.

Perheen perustaminen voi olla kyselyn vastauksien perusteella olla unelma, jota ei ole varaa
toteuttaa. Köyhyys ja vähävaraisuus ovat vastaajien mukaan useille periytyneet omilta vanhemmilta. Siksi myös perheiden tukemiseen taloudellisesti toivottiin uudistuksia. Näin omilla lapsilla olisi mahdollisuus tavoitella tulevaisuudessa taloudellisesti vakaampaa tilannetta.

Töitä toivottiin, sillä vastaajat kokivat, että työelämän ulkopuolelta työhön kiinni pääseminen koettiin vaikeaksi. Peppi Tervo-Hiltula muistutti, että kukaan ei valitse itse köyhyyttä, ja siksi meidän yhdessä tulee tukea kaikkien mahdollisuutta hyvään ja mielekkääseen elämään. Köyhä-kyselyn tuloksista voi kysyä lisää Peppi Tervo-Hiltulalta.

Tilaisuuden ohjelmaosuuden päätti Jamikona-duo joka esitti nostalgisia klassikoita sekä omaa
tuotantoaan. Erityisesti duon omat kappaleet saivat yleisön herkistymään.

Tiedotteen on laatinut Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys ry.

Kuvassa panelistit vasemmalta alkaen: paneelin juontaja, toimittaja Annika Nuotto, Linda, Linnea sekä Irja Remekselä. Kuvaaja Matti Kuhna. 

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Peppi Tervo-Hiltula, Tatsi ry – Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys ry,
p. 040 350 2094, peppi.tervo-hiltula@tatsi.fi

Asiantuntija, Stiven Naatus, Kirkkohallitus, p. 040 688 1469, stiven.naatus@evl.fi

Takaisin sivun alkuun