Kaikki tiedotteet

9.3.2023

Askelia ihmisyyteen – Taide mahdollistaa katsomusdialogia Helinä Rautavaaran museossa

Askelia ihmisyyteen -näyttely avautuu Helinä Rautavaaran museossa Espoossa 31.3.2023. Katsomuskasvatusaiheisen näyttelyn taiteilijoina ovat kuvataiteilijat Erno Enkenberg ja Sini Pelkki.

Näyttely on syntynyt kiinnostavien vaiheiden kautta. Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Step-opintokeskus kutsuivat syksyllä 2021 yhdessä Taiteen edistämiskeskuksen, Espoon kaupungin ja Espoon seurakuntayhtymän kanssa 10 varhaiskasvatuksen asiantuntijaa osallistumaan uudenlaiseen taiteen läpi katsomisen menetelmään.

Prosessiin osallistuneet asiantuntijat etsivät katsomuskasvatukseen liittyviä jännitteitä ja epävarmuuksia sekä kirkastivat katsomuskasvatukseen liittyviä kysymyksiä. Menetelmä on tarjonnut osallistujille turvallisen ja tasavertaisen alustan, jossa ei-tietämisen tila ja vapaa assosiointi ovat korostuneet.

Ihmisyyden perimmäisten kysymysten äärelle

Erno Enkenbergin sekä Sini Pelkin teokset ovat syntyneet osallistujien ajatusten pohjalta ja niissä käsitellään muun muassa keskustelukulttuuria, katsomuksia ja uskontoja, sekä ihmisyyteen kuuluvia elämänkysymyksiä. Näyttely nostaa esille Suomen uskonnonvapauslain satavuotisjuhlan ja korostaa uskonnon, omantunnon ja vakaumuksen vapauden merkitystä ihmisoikeutena ja perusvapautena.

”Pohjimmiltaan kyse on siitä, että aikuiset rohkenevat tarkastella katsomuksia ja uskontoja lapsen elämän ja hyvinvoinnin kiinnostavana ulottuvuutena sekä siitä, millainen aikuisen rooli on näissä tilanteissa”, sanoo Kirkon varhaiskasvatuksen asiantuntija Ilkka Tahvanainen projektin ohjausryhmästä.

Näyttelyn ohessa järjestetään myös Viisastutaan -pedagogiseen materiaaliin liittyviä työpajoja eri kohderyhmille.

Askelia ihmisyyteen -näyttely ja siihen liittyvät työpajat tarjoavat mahdollisuuden pohtia katsomuskasvatusta moninaisissa ympäristöissä.

“Meistä on tärkeää, että ihan pienetkin oppivat ymmärtämään eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Katsomuskasvatus on tärkeä osa varhaiskasvatuksen suunnitelmaa, ja tuemme museona kasvattajia tässä tärkeässä työssä. On hienoa, että tämä ihmisyyden perimmäisten kysymysten äärelle johdatteleva näyttely on esillä Espoon keskuksessa, joka on katsomuksellisesti ja kielellisesti hyvin moninainen”, museonjohtaja Ilona Niinikangas kertoo.

Tervetuloa avajaisiin

Media on tervetullut avajaisiin, jotka järjestetään Helinä Rautavaaran museossa Espoossa 30.3.2023 klo 18. Näyttelyn avaa Espoon piispa Kaisamari Hintikka. Näyttely on avoinna yleisölle 31.3.-29.10.2023 välisenä aikana.

Helinä Rautavaaran museo
Entressen kauppakeskus, Siltakatu 11
02770 Espoo
Vapaa pääsy!
Avoinna ti 11-19, ke 11-19, to 11-20, pe 11-19, la 12-18, su 12-16. 
www.helinamuseo.fi

Kuvia teoksista

Lisätietoja: varhaiskasvatuksen asiantuntija Ilkka Tahvanainen, ilkka.tahvanainen@evl.fi p. 050 369 1007 Kirkkohallitus (20.3. alkaen tavattavissa)

Johtaja, Jarmo Kokkonen, Jumalanpalvelus ja kasvatus, Kirkkohallitus jarmo.kokkonen@evl.fi, p. 050 594 1316

Museonjohtaja, Ilona Niinikangas, Helinä Rautavaaran museo, ilona.niinikangas@helinamuseo.fi, p. 046 8511 815

 

 

Takaisin sivun alkuun