12.6.2025 2. sunnuntai helluntaista: Tärkeimmät asiat Luuk. 16:19-31 Pienenä tyttönä aloin yhtäkkiä pelätä tulipaloa. Asuimme äitini kanssa kahden, kaupungin pienessä vuokrakaksiossa. Tulipalo kerrostalossa ei ollut todennäköinen, enkä tiedä mistä pelko sai alkunsa. Ehkä pienelle mielelle oli tullut paljon mullistuksia muuttojen ja avioeron myötä. Yllättävän ratkaisukeskeisesti järkeilin sänkyni alle pienen laukun, jossa oli valmiiksi pakattuina kaikki itselleni tärkeimmät aarteet; piirustukset, lempikirja, luovuttamattomat […]
1.8.2024 10. sunnuntai helluntaista: Kuolleita lahjoja ei ole Tietoisella tasolla, “järjen” puitteissa, voi kuitenkin valita olla kiitollinen. Elossa olemisesta, rauhasta tässä maassa, valinnan vapaudesta, läheisistä ihmisistä, terveydestä silloin kun terveenä saa olla. Myös vaikeuksista.
13.6.2024 Kiitos on iso pieni sana Ystäväni pitää kiitollisuuspäiväkirjaa. Joka ilta hän kirjoittaa siihen kolme asiaa kuluneesta päivästä: kolme kiitoksen aihetta – isoa tai pientä. Ne mielessään hän rauhoittuu nukkumaan. Tuo pieni harjoitus on muuttanut hänen elämänsä. ”Näen nyt erilaisin silmin päiväni ja sen tapahtumat, sillä haluan illalla muistaa tärkeät hetket. Yhtäkkiä huomaan niitä paljon. Välillä iltaisin on runsaudenpulaa ja silloin […]
12.5.2024 6. sunnuntai pääsiäisestä: Selittämättömiä kokemuksia Joh. 17:18–23 Eräänä kirkkaan keväisenä aamuna nukuin kuin tukki. Oli vielä aamuyö. Peltoaukeilta siivilöityvä raju valo helotti verhoilla peitettyjen ikkunoiden raoista, mutta se ei keväistä untani häirinnyt. En muista useinkaan nähneeni niin todentuntuista unta, mutta sinä yönä näin. Uni ei ollut mukava. Unessa eräs perheenjäseneni soitti minulle puhelun, että mummini on lähdössä eteenpäin kohti maita […]