Suomen kirkot ja hautausmaat -sivuston ylläpitäjä Sari Vahtera: “Edesmenneitä voi muistella myös hautakuvien äärellä”

Talkoovoimin toimivalla sivustolla komeilee jo miljoona kuvaa Suomen kirkoista ja hautamuistomerkeistä. Ylläpitäjä Sari Vahtera on kirkonrakentajien perillinen, joka innostui aiheesta sukututkimuksen myötä.

Suomen kirkkoja ja hautausmaita -ryhmä sai alkunsa Facebookissa 13 vuotta sitten.

“Nyt jo edesmennyt Heikki Koskela pohti, että olisi hyvä saada talteen kuvia hautamuistomerkeistä ja kirkoista kattavasti yhteen paikkaan. Näin ne olisivat kaikkien nähtävillä matalalla kynnyksellä”, nykyinen ylläpitäjä Sari Vahtera kertoo.

Sivustolla on kuvia myös muun muassa kappeleista ja sotavainajien muistomerkeistä taistelupaikoilta. Yhteensä otoksia on kertynyt toista miljoonaa.

”Koska koko homma perustuu vapaaehtoistyöhön, joistakin kohteista saadaan enemmän ja toisista vähemmän kuvia”, Vahtera sanoo.

Ryhmä on jo saanut kuvattua Suomen jokaisen kirkon; lukuun ottamatta muutamaa ortodoksista tsasounaa. Hautausmaiden kuvaamisessa taas ei voi koskaan pysyä ajan tasalla, koska uusia hautoja ilmestyy ja vanhoja poistuu jatkuvasti. Idea onkin kuvata hautamuistomerkit ennen niiden katoamista.

Koska hautausmaat ovat julkisia paikkoja, kaikki haudat ovat vapaasti kuvattavissa.

”Toki asian suhteen on oltava tilannetajua. Ryhmässämme on ohjeistuskin, että jos omaiset ovat haudalla, sitä ei saa mennä kuvaamaan – elleivät he nimenomaan pyydä sitä. Ja jos haudassa lepää esimerkiksi kuukausi sitten kuollut lapsi, muistomerkistä ei välttämättä julkaista vielä kuvaa. Omaisille on annettava rauha.”

Tietokanta helpottamaan hautojen hakua

Facebook-kuvasivusto on jäämässä kuvien tallennuksessa taustalle.

”Siellä ei pysty enää juurikaan järjestelemään kuvia, ja se muuttaa koko ajan omia algoritmejaan ja asetuksiaan. Ja jos joku on lisännyt kuvia sivustolle, ja hänen Facebook-tilinsä poistuu, kuvatkin häviävät saman tien”, Vahtera sanoo.

”Sen takia avasimme puolisentoista vuotta sitten tietokannan, joka kattaa jo miltei kaikki Suomen kirkot sekä tietoa niiden suunnittelijoista ja rakentajista. Eräs IT-yritys rakensi tietokannan pohjan meille talkootyönä. Siirrymme sinne pikkuhiljaa entistä enemmän ja Facebook-sivusto jää arkiston rooliin.”

Tietokanta edesauttaa paitsi kuvien säilymistä myös hautojen löytämistä.

”Ihmiset eivät välttämättä tiedä, minne etsitty henkilö on haudattu. Tietokannasta hänet voi hakea pelkällä nimellä. Jos siellä sattuu olemaan vaikkapa 30 Leena Lehtosta, pitää vain katsoa, kuka heistä sopii kuvaan ajallisesti.”

Hyötyliikuntaa hautojen lomassa

Sari Vahtera on taustaltaan sukututkija.

”Kuvaamiseni lähtikin liikkeelle suvun hautojen kuvauksesta. Sukuni asui pitkään pelkästään Vakka-Suomen alueella, joten sen hautausmaat ovat tullut tutuiksi”, hän kertoo.

”Sitten huomasin haudoilla lappuja, joissa luki, että hautaoikeus oli päättänyt. Ajattelin, että ne haudat täytyy kuvata heti, koska ne saattavat kiinnostaa seuraavia sukupolvia.”

Vähitellen Vahtera ryhtyi kuvaamaan eri sukujen haudoista kokonaisuuksia ja kohta häntä pyydettiin pyörittämään Facebook-sivustoa. Tällä hetkellä itse kuvaaminen on säästöliekillä sivuston ja tietokannan ylläpidon vuoksi. Urakkaan saa kulumaan useamman tunnin päivässä, sillä materiaalia riittää loputtomasti.

Vapaaehtoiskuvaajat ovat Vahteran mukaan ryhmän kantava voima. Ilman heitä ryhmällä ei olisi mitään merkitystä.

Jotkin kuvaajat käyvät satunnaisesti nappaamassa muutaman kuvan sieltä täältä. Toiset taas ovat ottaneet kirkoista ja haudoista kymmeniä tuhansia kuvia. Tämä ydinryhmä kattaa parisenkymmentä henkilöä, joista monet ovat eläkkeellä. Työelämässä olevat saattavat rytmittää esimerkiksi lomareissunsa sen mukaan, mitä hautausmaita on vielä kuvaamatta.

”Hautojen kuvaaminen on myös hyvää hyötyliikuntaa. Eräskin Tampereen lähellä asuva henkilö kuvasi lomareissulla Enontekiössä molemmat hautausmaat sillä välin, kun muut seurueen jäsenet olivat vaeltamassa. Hän kun ei itse pystynyt vaeltamaan”, Vahtera kertoo.

”On myös pariskuntia, joista toinen lähtee kuvaamaan hautausmaan toisesta suunnasta ja toinen toisesta suunnasta.”

Hiljentymistä hautakuvan äärellä

Miksi kirkkojen ja hautamuistomerkkien tallentaminen kuviksi on tärkeää?

Vahtera nostaa esiin ensinnäkin kirkkojen edustaman ajankuvan – eli kuinka niiden arkkitehtuuri on muuttunut ajan myötä. Toinen syy kuvatallennukseen on kunnioitus vanhojen kirkkojen rakentajia kohtaan. Kolmanneksi kaikilla ei ole mahdollisuutta matkustaa paikan päälle katsomaan kirkkoja. Lisäksi kirkotkin ovat katoavaisia: sivustolla on kuvia esimerkiksi sen perustamisen jälkeen palaneista kirkoista.

”Itselläni on lukkarin rakkaus aiheeseen, koska sekä isoisäni isä että isoisäni isoisä olivat kirkon rakentajia. He ovat olleet rakentamassa tai korjaamassa 27 kirkkoa – esimerkiksi Vampulan sekä Uudenkaupungin Vanhan ja Uuden kirkon.”

Hautamuistomerkkien kuvaaminen paitsi tallentaa ne jälkipolville myös auttaa sukulaisia löytämään haudat. Monet ovatkin kertoneet Vahteralle, etteivät he tienneet, että heidän sukuhautansa oli edelleen olemassa tai että siitä oli edes kuva tallella.

”Toisilla taas ei ole mahdollisuutta matkustaa suvun hautapaikoille, mutta he pystyvät kuvien välityksellä hiljentymään ja muistelemaan sukulaisiaan.”

Hautakivet heijastavat aikaansa

Paitsi kirkot myös hautausmaat ovat muuttuneet aikojen saatossa. Ennen niillä vallitsi tiukka

hierarkia. Mitä varakkaampi ihminen oli, sitä lähemmäs kirkkoa hän sai haudan – merkittävimmät heistä peräti kirkon lattian alle. Köyhille taas oli rivihautoja, joissa oli korkeintaan puuristi.

”Vastasyntyneillä tai hyvin pienillä lapsilla ei usein ollut edes omaa hautaa vaan heidät haudattiin jonkun samaan aikaan kuolleen ihmisen jalkapäähän – etenkin kastamattomina kuolleet.

Mahdolliset tiedot näistä lapsista ovat hävinneet”, Vahtera kertoo.

Vanhoista hautakivistä löytyy nyt jo kadonneita ammatteja, kuten katukivien laskija, joka rakensi Turun nupukivikatuja. Uudemmissa haudoissa on useammin mainintoja ammateista, samoin kuin kuvia ja symboleja.

”Ne saattavat kertoa ammatista tai harrastuksesta, kuten lääkärin sauva, vene tai saksofoni. Raamatun säkeiden lisäksi kiviin kaiverretaan nykyisin runoja ja mietelauseita. Uusinta uutta on hiekkapuhaltaa hautakiveen vainajan kuva tai laittaa se pleksin sisään.”

Kahvihetki kirkkomaalla

Vahtera nimeää lempikirkokseen Uudenkaupungin Vanhan kirkon ja Pyhämaan uhrikirkon, jotka ovat täpötäynnä seinämaalauksia.

”Naantalin 1400-luvun luostarikirkko taas on lapsuuden kirkkoni, johon on aina yhtä harrasta mennä.”

Hautausmailla Vahteralle ovat merkityksellisimpiä vähän unohdettujen ihmisten haudat. Yksi hänen sykähdyttävimpiä löytöjään on yli satavuotias hautakivi, jossa luki ’Kartanon uskollinen palvelijatar’.

”Hauta oli melkein kirkon vieressä, mihin varakkaimmat aikanaan haudattiin. Aloin ihmetellä, kuka tämä nainen oli. Sain selville, että hän oli mennyt 15-vuotiaana piiaksi lähikartanoon, kohonnut taloudenhoitajaksi ja pysynyt kuolemaansa asti suvun palveluksessa. Suku oli ostanut hänelle hautapaikan.”

Vahtera on kokenut hautausmailla ikimuistoisia kohtaamisia myös omaisten kanssa.

”Usein joku tulee kysymään, mitä teen ja kysyy sitten, voisinko ottaa hänestä kuvan haudan äärellä.”

Joskus tapaamiset ovat sanattomia.

”Kerran näin miehen istumassa jakkaralla haudan äärellä piknikkorin kanssa. En tietenkään voinut mennä kuvaamaan hautaa, joten kiertelin aikani muualla. Palatessani mies istui edelleen haudalla, kaatoi kahvin joukkoon terästystä, itki ja höpötteli jotain. Hänen viimein lähdettyä näin, että hautakivessä oli alle vuoden vanha kaiverrus. Todennäköisesti kyseessä oli miehen vaimo, jolle leski oli tullut juttelemaan.”

Teksti ja kuva: Sinimaaria Kangas

Lisätietoa:

• Suomen kirkkoja ja hautausmaita Facebook-ryhmä
• Suomen kirkkoja ja hautausmaita
• https://suomenkiha.fi/graveyardsTietokanta: Suomen kirkot ja hautausmaat