Erityisesti suomalaisten virsisävelmien kohdalla esiintyy usein sana ’toisinto’. Joskus käytössä on myös muiden kielien tapaan nimitys ’variantti’. Kysymys on muuntuneesta eli varioituneesta sävelmästä.
Toisinnot ovat yleensä muotoutuneet virsilaulun suullisessa perinteessä, kun kouluttamattomat ja nuotteja taitamattomat henkilöt ovat muistelleet esimerkiksi kirkossa oppimiaan, joskus myös maalliseen ympäristöön liittyneitä sävelmiä. Siksi puhutaan usein kansantoisinnoista.
Sävelmien rakenne on yleensä yksinkertaistunut, ne ovat esimerkiksi lyhentyneet nelisäkeisiksi, joskus lyhyemmiksikin. Toisaalta pitkiin säkeistöihin on vähistä melodisista aineksista saattanut rakentua mutkikkaita ja vaikeasti opittavia sävelmiä. Tyypillistä on melodian laajojen intervallien täyttyminen astekuluilla. Tällaisia pieniä melodisia koristeita, melismoja, on kutsuttu niekuiksi.
Usein toisinnot ovat poikenneet niin kauas esikuvistaan, että niiden yhteys ei ole jälkipolville ilmeinen. Veisaajat ovat saattaneet tietoisesti lisätä improvisoituja melodisia kuvioita tai suorastaan luoneet uusia sävelmiä. Täysin itsenäisiä kansansävelmiä lienee virsisävelmissä kuitenkin vähän.
Kirkon nykyisessä, vuoden 1986 virsikirjassa kansantoisintoja ja -sävelmiä on poikkeuksellisen paljon, tunnetun virsisävelmien tutkijan, T. Ilmari Haapalaisen mukaan 88. Erityisen suuri osuus kansantoisinnoilla on herännäisyyden piirissä käytetyssä Siionin virret -kokoelmassa.
Hyvin lähellä saksalaista esikuvaansa (virsi 190) on esimerkiksi virren 311 b-sävelmä, vaikeasti tunnistettaviin taas kuuluu sävelmä numero 358, jonka esikuva on epäilemättä saksalainen numero 208. Monien sävelmien mahdollisen esikuvan tai esikuvien tunnistaminen on vaikeaa: esimerkiksi sävelmän 345esikuva saattaa olla saksalainen sävelmä, joka Suomessa tunnetaan lauluna ”Arvon mekin ansaitsemme”, mutta ehkä myös vuoden 1701 virsikirjan pohjoismainen nro 403, jonka selvä ja tyypillinen toisinto taas on virren 504 sävelmänä.
Lisätietoa asiasta löytyy esimerkiksi artikkelista T. I. Haapalainen: Virsikirja ja kansantoisinnot, teoksessa Näkökulmia Suomen kirkkomusiikkiin, toim. Reijo Pajamo, Helsinki 1994; sekä Erkki Tuppuraisen artikkelista Vuoden 1702 koraalivirsikirja ja hengelliset kansansävelmät, teoksessa Tabulatura 2000, Kuopio 2001.
Virsikirja.fi