Puhtaan olemisen tunne

Kun päivän täyttää informaation prosessoinnin sijaan luonnossa kulkeminen, syöminen ja nukkuminen, nousee pinnalle puhtaan olemisen tunne, ja kokemus kaiken elämän arvosta, kauneudesta ja mielekkyydestä. Siihen kokemukseen yritän myös arjen jatkuessa palata.

Koko aikuisikääni ja työuraani on värittänyt jatkuvasti kasvava informaatiotulva. Kun netti alkoi tulla koteihin ja toimistoihin, juhlittiin sitä, miten kaikki tieto onkin yhtäkkiä vain muutaman napinpainalluksen päässä. Enää aikoihin se tieto ei kuitenkaan ole ollut vain saatavillani, vaan pikemminkin koko ajan vaatimassa huomiotani, pyrkien kaikin keinoin valtaamaan tietoisuuteni.

Arkeani ja työpäivääni katkovat eri sovellusten muistutukset saapuneista viesteistä, ja sitä mukaa kuin niitä hiljennän, niitä tuntuu tulevan koko ajan lisää. Silloinkin kun niitä ei tule, mieltäni painaa tietoisuus lukemattomista viesteistä tai muistiin laittamistani kiinnostavista artikkeleista. Harva enää istuu metron kyydissä ilman puhelinta kädessä ja moni lenkkeileekin kuulokkeet korvillaan.

Tämänkin kirjoituksen kirjoittaminen katkesi laitteen pingahdukseen ja huomioni harhautumiseen muualle. Tuntuu usein siltä, että oma aika ei ole enää omaa, vaan se pitää tarkoituksella varastaa kaikelta siltä mitä laitteet vaativat.

Arjessa en onnistu infoähkyltä välttymään, ja siksi minäkin olen sellainen, joka kerran tai pari vuodessa tekee täyden irtioton kaikesta digitaalisesta. Lähden yksin Lappiin tai melomaan Suomenlahden saarille, mieluiten paikkaan, jossa ei edes netti toimi.

Ensimmäiset päivät vain omien ajatustensa parissa tuntuvat yhä vaikeilta: arjen tottumus täyttää taukohetket taas uudella informaatiosisällöllä ei helpolla hellitä. Mutta mitä pidempään malttaa olla yksin ja kaikesta irti, sitä enemmän mieli tuntuu puhdistuvan.

Kun päivän täyttää informaation prosessoinnin sijaan luonnossa kulkeminen, syöminen ja nukkuminen, nousee pinnalle puhtaan olemisen tunne, ja kokemus kaiken elämän arvosta, kauneudesta ja mielekkyydestä. Siihen kokemukseen yritän myös arjen jatkuessa palata.

Lari Lohikoski

Kirjoittaja on alkuperäinen diginatiivi lapsuudestaan 1980-luvulla saakka. Nykyisin hän toimii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon verkkoviestintäpäällikkönä.