Planetaarista hyvinvointia ja myötätuntoa

Tuhkakeskiviikkona käynnistynyt ekopaasto päättyy lauantaina. ”Muutokset, jotka näyttävät mahdottomilta, vievät meitä kohti planetaarista hyvinvointia ja uutta yhteyttä toisiamme, itseämme ja luontoa kohtaan”, kirjoittaa Harri Virtanen ympäristöahdistusta ja myötätuntoa pohtivassa kolumnissaan.

Ympäristöahdistusta kokevat erityisesti nuoret ja lapset. Tietoisuus ympäristökriisistä varjostaa tulevaisuutta. Ilmastonmuutos kohdataan yhä kouriintuntuvammin tässä ja nyt. Olemmeko vieneet toivon tulevilta sukupolvilta? YK:n mukaan nykymenolla maapallon lämpötila nousee kolme astetta. Meidän kaikkien vastuulla on radikaali muutos, jolla elinkelpoinen planeetta pelastetaan.

Sitä muutosta myös vastustetaan. Poliittinen päätöksenteko on hidasta. Yritykset, jotka ovat sidoksissa fossiilitalouteen, vastustavat. Oma, kuusikymppisten, sukupolveni antaa mieluummin planeetan tuhoutua kuin muuttaa ruokavaliotaan kasvispainotteiseksi. Ja vielä oudompaa: uhkaa ajaa niiden nuorten päälle, jotka toimivat planeetan hyväksi!

Fossiilitaloudesta luopuminen osuu kipeästi länsimaiseen kuluttajaidentiteettiin, arvoihin ja bisnekseen. Se osuu siihen, minkä on uskottu olevan hyvää elämää ja mitä elämässä pitää tavoitella. Kuluttamisen välttämätön vähentäminen näyttää elämäntapamme perimmäisen tyhjyyden. Jos olemme rehellisiä, koemme häpeää ja ahdistusta. Suhteemme luontoon on traumatisoitunut ja se syö meitä kuin matala-asteinen tulehdus.

Olemme sulkeneet silmämme eläinten kärsimykseltä ja luonnon järjestelmälliseltä tuhoamiselta. Pohjoisen pallonpuoliskon hyvinvointi on perustunut eteläisen pallonpuoliskon riistoon. Hyväksymme järkyttävän eriarvoisuuden sekä omassa yhteiskunnassamme että globaalisti. Sairastumme henkisesti ja fyysisesti, koska olemme luontoa, ja koska yhteys toisiin ihmisiin, luontoon ja itseemme on katkaistu.

Omassa muutoksessani olen epäonnistunut monesti, tullut toivottomaksi ja räpiköinyt joten kuten eteenpäin. Omien tekojen ja valintojen mittakaava tuntuu välillä musertavan pieneltä. Mutta niihin pieniinkin tekoihin pitää sitoutua! Ahdistus voi muuttua aktivismiksi, aktiiviseksi toivoksi, kuten ympäristöaktivisti Joanna Macy sanoo. Aktiivinen toivo korostaa yksilöiden ja yhteisöjen mahdollisuutta tehdä muutoksia kohti kestävää tulevaisuutta. Ympäristöahdistus on terve reaktio sairaaseen elämäntapaan. Siksi sitä ei pidä laastaroida.

Pikkuhiljaa ahdistukseni alkoi väistyä, myötätuntoni herätä. Tunsin olevani osa tätä planeettaa, samoista aineksista rakennettu. Myötätunto ei olekaan jotakin saavuttamatonta, vaan se koostuu meidän torjutuimmista tunteistamme ja niiden rehellisestä kohtaamisesta. Myötätunto itseäni ja muita ihmisiä kohtaan, kaikkea elollista ja elotonta kohtaan, kasvaa siitä ympäristöahdistuksesta, se syntyy ei-myötätuntoelementeistä.

Muutokset, jotka näyttävät mahdottomilta, vievät meitä kohti planetaarista hyvinvointia ja uutta yhteyttä toisiamme, itseämme ja luontoa kohtaan. Myötätunto on voimavara, joka auttaa meitä ymmärtämään paikkaamme elonkehällä. Se auttaa luomaan välittävää yhteiskuntaa, joka on matkalla kohti kestävämpää tulevaisuutta.

Harri Virtanen on Porvoon perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja ja hän on kirjoittanut kirjan Trauma ja luonto – kuinka selviytyä ekoahdistuksesta  (SKS 2022)

Harri Virtasen Kuva: Simon Lampenius.

Kolumni on käännetty ruotsista suomeksi.