Pimeydestä ja säröistä

Kynttilänpäivä

Luuk. 2:22–33 

 ”Pimeyttä ei voi poistaa, mutta valoa voi aina lisätä.” Näin on todennut keskitysleiriltä hengissä selviytynyt psykiatri Viktor Frankl. Ajatus toi jostain syystä mieleeni hölmöläisten tarinan, jossa väki pohti miten saada valo pimeään pirttiin. Päädyttiin siihen, että miehet kantoivat ulkoa säkeissä valoa sisään ja naiset kantoivat säkeissä pirtistä pimeyttä ulos. Sehän ei auttanut, ei sitten ollenkaan. Sattui siihen muuan kylän mies, joka pyysi lupaa iskeä kirveellä aukon seinään. Ja niin saatiin taloon pieni ikkuna, ja valo tulvi tupaan. Siitäkös hölmöläiset riemastuivat niin, että innoissaan iskivät seinät täyteen aukkoja, ja lopulta koko talo romahti. Valoa kuitenkin oli näin riittämiin, ja hölmöläiset tyytyväisiä. Ei taida Franklin syvällinen ajatus päteä tähän tarinaan, mutta molemmissa on oma viisautensa.

Kun mieli tai keho sairastuu tai kun elämässä on vaihe, jolloin kaikki käy yli voimien, hyvää tarkoittavat sanonnat lähinnä syventävät synkkyyttä. Pimeyttä ei voi poistaa. Se voi olla kohtuuton vaatimus. Laulaja Leonard Cohenin laulussa “Anthem” on lause: ”There is a crack in everything, that´s how the light gets in.” Vapaasti käännettynä se tarkoittaa, että kaikessa on särö, ja vain sen kautta valo voi päästä sisään. Se, että on hajalla ja rikki, keskeneräinen ja hukassa. Se, että ei pysty näkemään pimeydessä valonhäivääkään. Se, että sanat ovat turhia, kun vastassa näyttää olevan umpikuja. Se voikin olla juuri se kohta elämässä, jolloin elämää suurempi Valo voi murtautua kaikkivoipaisuuden läpi, ja Pyhä koskettaa pimeää pirttiä. Pimeys ei silloinkaan poistu. Mutta valo lisääntyy. Ja jää. 

Katja Kangas 

Kirjoittaja on espoolainen hoiva- ja yhteisömuusikko, joka pyrkii katsomaan maailmaa luovuuden ja lempeyden linssien läpi.