Perintönä venäläiset sukujuuret – olin vääränlainen suomalainen 1990-luvulla

22.3.2022

Yritin olla mahdollisimman näkymätön, jotta osoittelu ja naureskelu olisi loppunut. En ymmärtänyt, mistä se johtui, mutta kerta ei ollut ensimmäinen. Vasta kotona huomasin selkääni kiinnitetyn Post-It-lapun, jossa luki ”Suosi suomalaista, syrji venäläistä.” Olin yläasteen kahdeksannella luokalla. En kuulunut joukkoon. Olin erilainen. Olin vääränlainen.

Mummini on syntyjään venäläinen. Hän pakeni sotaa kasvattivanhempiensa kanssa ja tuli Suomeen toisen maailmansodan aikana. Vastaanotto Suomessa ei ollut lämmin ja vieraanvarainen. Koulussa mummiltani kiellettiin äidinkielen puhuminen ja venäläisidentiteetti.  Venäläislasta kiusattiin eikä kotiutuminen ollut helppoa. Mummini oppi kuitenkin nopeasti suomen kielen ja juurtui Suomeen. Kun hänen kasvattivanhempansa palasivat takaisin Venäjälle, mummini jäi asumaan Suomeen. Hän meni naimisiin miehen kanssa, jonka sukunimi oli Venäläinen. Näin minustakin tuli Venäläinen.

Olin mummin tyttö ja samaistuin hänen kertomuksiinsa. Minulle sukunimeni kertoi tarinaa mummini sukujuurista. Se oli enemmän kuin sukunimi muiden joukossa. Se oli nimi, joka kertoi minulle myös oman elämäni tarinaa.

Valitettavasti koulukavereideni minuun kohdistama hyljeksintä ja kiusaaminen toivat kylmän sodan venäläisvastaisuuden arkeeni, ja vierauden kokemus tuli minulle tutuksi.

Vieraanvaraisuus kantaa pitkälle

Meistä jokainen on kohdannut elämänsä aikana hetkiä, jolloin on tuntenut vierautta. Niissä hetkissä kaipaa kuuluvansa joukkoon ja tulevansa hyväksytyksi. Vierauden kokemus on vahva ja olemme sen äärellä herkkiä aistimaan, miten muut suhtautuvat meihin. Pienikin ystävällinen hymy, lämpöinen katse tai tervetulleeksi toivottaminen muuttavat asetelmaa. Vierauden kokemus voi muuttua kokemukseksi hyväksytyksi tulemisesta ja joukkoon kuulumisesta.

Oma yläkouluikäisenä kokemani vieraus jäi elämään minuun. Nykyään ymmärrän sen syntyä paremmin. En myöskään ajattele, että olisin vääränlainen, vaikka ajoittain koen vierautta. Ymmärrän myös, miten herkästi koemme vierautta ja kuinka syviä haavoja voimme toisillemme tehdä.

Joukkoon ottamisella ja tervetulleeksi toivottamisella on erityisen suuri merkitys kriiseissä ja muutostilanteissa. Kykymme osoittaa vieraanvaraisuutta ja toivottaa uudet tulijat tervetulleeksi mittaa inhimillisyyttämme. Inhimillisyydessä olemme ihmisyyden ytimessä. Tänä aikana mahdollisuuksia inhimillisyyden osoittamiseen on paljon. Pienillä teoilla on suuret vaikutukset.

Sari-Annika Pettinen (o.s. Venäläinen)
asiantuntija, Kirkkohallitus