Kaikki artikkelit

29.5.2024

Papin valoisana varjona

Maarit Nuopponen ja pyörätuolissa oleva Elli kirkon pihalla.

Job Shadow Day on päivä henkilöille, joiden elämäntilanne, sairaus tai vamma vaikeuttavat työllistymistä. Pastori Maarit Nuopponen osallistui Job Shadow Dayhin ja otti mukaansa työhön seuraaja Ellin.

Job Shadow Day on päivä henkilöille, joiden elämäntilanne, sairaus tai vamma vaikeuttavat työllistymistä. Päivä on tarkoitettu kaikille, jotka tarvitsevat tukea työllistymiseen. Päivän aikana pyritään järjestämään onnistuneita kohtaamisia työnantajien ja työn seuraajien välillä. Tänä vuonna päivä järjestettiin 23. toukokuuta.

Kehitysvammaistyön pappi Maarit Nuopponen Keski-Suomesta osallistui valtakunnalliseen Job Shadow Dayhin ja otti mukaansa työhön seuraaja Ellin. Mukana oli myös Kirkkohallituksen vammaistyön asiantuntija, pastori Katri Suhonen, jota Elli pääsi myös päivän aikana haastattelemaan.

Päivä tarjosi paikan muun muassa kirkolliselle keskustelulle, jossa aiheet liikkuivat taivaasta helvettiin, kertoo Maarit Nuopponen.

”Kestättekö kyseenalaistamista?”, Elli kysyi Maaritilta Ja Katrilta.

”Papin työhön kuuluu palvelu, ihmisten kuunteleminen ja uskon ja siihen liittyvien ajatusten ja kokemusten jakaminen. Uusien näkökulmien etsiminen ja löytäminen onnistuu vain kyseenalaistamalla vanhoja näkemyksiä”, Maarit kertoo.

Katrin haastattelu alkoi Ellin tiukalla kysymyksellä: ”Missä Jeesus ja Jumala olivat, kun minä synnyin ja sain cp-vamman? Minkä takia Jumala sallii ja antaa näin tapahtua?”

Katri Suhonen kertoi ajatuksistaan: “Olen itsekin tätä pohtinut, koska olen syntynyt vamman kanssa. Vammaisuuden teologiasta on löytynyt tähän tulokulmaa, joka saa tarkastelemaan todellisuutta vähän toisin verrattuna siihen, mitä on ollut tapana ajatella. Se, että ihminen syntyy vamman kanssa tai on vammainen ei ole virhe, eikä siihen liity itsessään mitään asiaa arvottavaa. Vammaisuudessa ei ole mitään vikaa tai väärää. Vammaiset ihmiset ovat omalta osaltaan yhtä paljon Jumalan kuvia kuin vammattomatkin ja siten olemassaan arvokkaita. Vamma ilmentää Jumalasta paljon, ihmisenä emme voi ymmärtää miten rajallista meidän ymmärryksemme on Jumalan ymmärrykseen verrattuna. Kristuksen ylösnousemisruumiskin oli vammaisen eli Jumala itse on syvästi sisällä vammaisuudessa. Vammaisuutta on Jumalan jumalallisuuden todistukseksi. Jumalallisuus tulee vammaisuudessa erityisesti näkyviin.”

Lapuan Hiippakunnan Jyväskylän toimistolla Elli pääsi tutustumaan raamatunkäännöstyön maailmaan raamatunkääntäjä Marko Hanslian seurassa. Marko viimeistelee pulaarin kielistä Raamatunkäännöstä.

”Oli hienoa nähdä erilaisia ja erikielisiä Raamattuja ja ihminen, raamatunkääntäjä Marko, joka on innostunut omasta työstään, missä saa käyttää omaa kielilahjakkuutta. Papin muu käytännön työ, kuten toimitukset ja kirkkotilaisuudet jäivät sivuosaan. Tänään teimme teologiaa, mikä onnistuu erinomaisesti myös jäätelöiden äärellä,” kertoi Maarit.

Job Shadow Day on mahdollisuuksien päivä

Vates-säätiön koordinoimana Job Shadow Day -päivänä pyritään järjestämään onnistuneita kohtaamisia työnantajien ja työn seuraajien välillä. Päivän aikana työn seuraaja pääsee tutustumaan unelmatyöhönsä oikealla työpaikalla ja näkemään, sopisiko työ hänelle.

”Kirkko tarvitsee moninaisen työntekijäjoukon. On todella tärkeää, että vammaiset ihmiset kiinnostuisivat kirkon työstä. Ellin kaltaisista teologiasta kiinnostuneita tarvitaan niin kirkon työhön kuin luottamustoimiin. Job Shadow Day mahdollistaa dialogin kirkkotyönantajan ja tulevien työntekijöiden kesken”, tiivistää Katri Suhonen päivän antia.

Kiitos Elli, olit erinomaisen inspiroiva varjo!

Kirjoittajat: Maarit Nuopponen, Katri Suhonen

Takaisin sivun alkuun